YHTEISKUNNALLISTA JOURNALISMIA

Apeat apajat

2011-11-23T12:42:00.005+02:00

Image 11/2011 joulukuu
Raportti: Kuinka kalat katosivat

Maailman vesistä uhkaavat kadota kalat. Euroopan ruokapöytiin saalistetaan syötävää Afrikan rannoilta, paikallisten tappioksi. Toimittaja Kukka Ranta ja kuvaaja Ville Palonen lähtivät Selkämerelle kalastajan matkaan.

Lue lisää, uusi Image irtonumeromyynnissä torstaina 24.11.2011 alkaen!

Fiskbrist tvingar afrikaner att emigrera

2011-11-22T20:57:00.005+02:00

Natur och Miljö 2011: Fisket hotar fisken
s. 6-7 text och bilder Kukka Ranta

Ei ole yhtä äärioikeistoa - keitä Suomen vastarintaliike kutsui Helsinkiin?

2011-10-21T21:44:00.015+03:00

Suomen Kuvalehti 21.10.2011
Teksti: Mikael Brunila, Kuva: Kukka Ranta

Lauantaina 22. lokakuuta Suomeen kokoontuu joukko äärioikeistolaisia eri puolilta Eurooppaa. Suomen vastarintaliikkeeksi itseään kutsuva järjestö on kutsunut koolle seminaarin, johon tulee puhujia Ruotsista, Italiasta ja Saksasta. Onko Helsinki-Vantaan lentokentälle siis odotettavissa skinien tungos?

Suomen vastarintaliikkeen seminaaria mainostetaan tarroilla eri puolilla Helsinkiä. Kuva Kukka Ranta.

Romanit: Vielä tänään Helsingissä - missä huomenna?

2011-08-30T15:37:00.002+03:00

Romanian romanit Simona, Viorica, Diana ja Florina Helsingin Kalasatamassa elokuussa 2011.
Kuvat Kukka Ranta.

Helsingin Kalasatama elokuussa 2011.

Maria Virgil, 36, ja hänen miehensä Cornel Virgil, 40, hääräävät romanileirin ulkoilmakeittiössä. Pariskunta on Suomessa, koska he menettivät työnsä Italiassa.

”Vietämme juhlapäivää, sillä tyttäreni Romaniassa täyttää yhdeksän vuotta. Hän on äitini hoivissa”, Maria kertoo. Monilla Kalasataman leiriläisillä on sama tilanne. Lapset ovat kotimaassa isovanhempien luona, kun vanhemmat ansaitsevat rahaa maailmalla.

Maria asui miehensä kanssa Italiassa kuusi vuotta. Hän poimi pätkätöinä muun muassa banaaneja ja parsakaalia. Aviomies Cornel työskenteli rakennuksilla. Talouskriisi vei työt ja pakotti matkaamaan Euroopan pohjoisperukoille.

Nyt pariskunta kerjää ja kerää pulloja Suomessa ja tienaa 10-20 euroa päivässä. Raha riittää lähinnä ruokaan. Yöt nukutaan teltassa, joka on pystytetty kylmyyttä eristävän puulavan päälle.

Leirin väki kerääntyy illan hämärtyessä lihaa tirisevän pihagrillin ympärille. Maljoja nostetaan syntymäpäiväänsä 1 700 kilometrin päässä viettävälle Anna Marialle.

Romaniassa syntymäpäiväjuhlissa soittaisi paikallinen orkesteri. Kalastamassa grillitulen liekit saavat tahtia mustalaismusiikista, joka tulvii auton stereoista. Hämärän laskeutuessa Maria nuokahtaa pihan sohvalle. Kauempana hyrisee poliisiauto.

Kun Euroopan unioni ja Schengen-alue laajenivat vuosina 2004 ja 2007, monet Itä-Euroopan romanit lähtivät työn perään Etelä-Eurooppaan. Dany Bobudinaur, 44, muutti jo vuonna 2002 Espanjaan.

Ensimmäiset vuotensa hän oli ilman työsopimusta, mutta teki kuitenkin töitä rakennuksilla. Työsopimuksen saaminen mahdollisti oleskeluluvan hakemisen ja vuokra-asunnon, jonka Dany jakoi veljensä kanssa. Kuukausipalkka oli noin 1 200 euroa kuukaudessa.

Talouskriisin syvennyttyä Italiassa, Espanjassa ja Portugalissa epäviralliset siirtolaistyöläiset ovat menettäneet työpaikkansa ensimmäisten joukossa. Dany jäi työttömäksi kaksi vuotta sitten, ja pian sen jälkeen häneltä vietiin oleskelulupa. Dany pyöräilee nyt pitkin Helsingin katuja ja tonkii pulloja

roskalaatikoista. Päivässä saattaa tienata 10-40 euroa. Muita tuloja Danyllä ei ole.

Helsinkiin ensimmäiset siirtolaisromanit saapuivat syksyllä 2007, kun Bulgaria ja Romania liittyivät Euroopan unioniin. Kaikkiaan Euroopan unionin laajeneminen vuosina 2004 ja 2007 kasvatti unionin romanivähemmistöä viidellä miljoonalla.

Vapaan liikkuvuuden direktiivin mukaisesti EU:n kansalaiset saavat vapaasti, ilman oleskelulupaa matkustaa toisessa EU-maassa kolmen kuukauden ajan.

Helsinki on pallotellut romanien majoittamista siitä lähtien, kun heitä alkoi saapua kaupunkiin. Vuonna 2010 Helsingin kaupunki antoi poliisilaitokselle valtakirjan, joka sallii luvattomien leirien poistamisen kaupungin omistamalta maalta ilman maanomistajan käskyä.

Kesän 2011 alussa häädöt Helsingin romanileireissä lisääntyivät entisestään. Helsingin kaupungin linjauksen mukaan luvattomiin leireihin oli puututtava välittömästi. Kaupungin virka-apupyyntöön vastanneet poliisit ovat turhautuneita, sillä käytännössä romanit vain siirtyvät paikasta toiseen.

Siirtolaisromanit eivät ole enää vain Helsingin kaupungin asia, vaan romanialaisia ja bulgarialaisia romaneja kohtaa nyt kaikissa Suomen suurimmissa kaupungeissa. Romanit kiertävät festivaaleilla ja isoissa yleisötapahtumissa myymässä kukkia, keräämässä pulloja tai musisoimassa.

Häädöistä on tullut yleinen eurooppalainen tapa suhtautua romanien liikkumiseen. Ihmisoikeusjärjestö Amnesty muistuttaa, että häädöt koskevat ihmisryhmää, joka niitä vähiten pystyy vastustamaan. Monissa Euroopan maissa romaneita häädetään leireistään, mutta heille ei osoiteta luvallista asuinpaikkaa.

Irlannissa työskennellyt Madona (vas.) saapui serkkunsa Marian kanssa siskonsa Reginan luokse. Reginan sylissä on veljenpoika Pedro. Romaniperhe elää taivasalla.

Ranskassa ja Italiassa häätöjä perustellaan rikollisuuden pesäkkeiden puhdistamisella. Vuosi sitten heinäkuussa Tanskassa pidätettiin 23 romania sen jälkeen, kun Kööpenhaminan pormestari Frank Jensen oli kehottanut Tanskan parlamenttia ryhtymään toimenpiteisiin romanirikollisuuden kitkemiseksi.

Spartacus, 30, oli yksi heistä. Hän asui Romaniasta lähdettyään ensin viisi vuotta Italiassa Milanon lähellä Zingarissa yli 400 asuntovaunun leirissä. Hän toimi muurarina, kunnes työt loppuivat.

Spartacus lähti sukulaistensa mukana Tanskaan. Romaniryhmä asui teltoissa joutomaalla Kööpenhaminan laitamilla. Poliisi otti ryhmän talteen, koska se oli leiriytynyt yksityisalueelle.

Media uutisoi joukkopidätykseen, mutta romanien kannalta liian myöhään. Sataman pihalla Spartacus osoittaa vieressä istuvaa serkkunsa poikaa ja muutamaa muuta sukulaistaan. ”Kiinnioton jälkeisenä päivänä meidät kaikki karkotettiin Romaniaan.”

Ruotsi puolestaan karkotti syksyllä 2010 viisikymmentä kerjäläisromania.

Vapaan liikkuvuuden direktiivissä sanotaan, että vieraileva EU-kansalainen ei saa muodostua taakaksi toiselle jäsenvaltiolle. Kolmen kuukauden maassa oleskelun jälkeen on rekisteröitävä oleskeluoikeus ja todistettava ulkomaalaispoliisille, että kykenee elättämään itsensä. Sosiaalituen käyttö voi olla käännytysperuste.

Macerika, 20, on kahden lapsen äiti. Kuusi- ja seitsenvuotiaat lapset leikkivät patjoilla täytetyssä henkilöautossa, joka on heidän kotinsa. Mies on matkalla jossain Euroopassa.

”Romaneja asuu kadulla, ulkona leireissä. Miksi EU ei auta?” Macerika kysyy. Hammasrivistössä kiiltää useampi kullanvärinen tekohammas.

Muutama viikko sitten Macerika huomasi aamulla herätessään, että hänen autonsa ikkunaan oli teipattu lappu. Koulua käymätön Macerika ei ymmärtänyt, mitä lapussa luki.

Paperissa pyydettiin suomen ja englannin kielellä, että Sataman alueella leiriytyvien on poistuttava. Tarkkaa päivämäärää ei ilmoitettu.

Kalasataman alueella toimii Sosiaalikeskus Satama, joka on majoittanut eniten Suomeen saapuneita romaneja. Sosiaalikeskus sai alkunsa talonvaltausliikkeestä, ja siinä toimivat ovat vapaaehtoisia. Häätö koskee romanileirin lisäksi sosiaalikeskus Satamaa, jonka käyttämä talo puretaan.

Romaneille tarjotaan leiriytymispaikaksi Helsingin kaupungin virallista leirintäaluetta Rastilaa, johon useimmilla romaneilla ei kuitenkaan ole varaa. Matkailuajoneuvon ja sähkön kuukausihinta Rastilassa vaihtelee reilusta 500 eurosta lähes 800 euroon.

Helsinki toivoo, että kehotus on riittävä keino tyhjentää alue.

Romanit eivät kuitenkaan aio heti poistua. ”En tiedä” on heidän vastauksensa kysymykseen, mitä tapahtuu häädön jälkeen.

Tihkusateisessa Kalasatamassa Simona, 25, valmistautuu auton lähtöön kohti Romaniaa. Kotimaassa odottaa kaksi lasta ja mies. Simona on kesän ajan ansainnut rahaa Helsingissä keräämällä pulloja, myymällä kukkia ja kerjäämällä.

Vaatteita ei ole ollut varaa ostaa, kaikki säästöt on tarkoitettu kotiin lapsia varten. Toinen pojista on nyt toista vuotta koulussa. Simona kävi koulua neljä vuotta ja osaa lukea ja kirjoittaa vain välttävästi.

Romanian romanilapsista 15 prosenttia ei mene kouluun laisinkaan. Lähes puolet romanilapsista jättää koulun kesken. Muista eurooppalaislapsista keskimäärin 97 prosenttia päättää peruskoulun.

Yksi syy siihen, että romanilapset jäävät pois koulusta on rasismi; sekä opettajat että oppilaat saattavat pahoinpidellä tai nimitellä heitä. Lisäksi työttömät vanhemmat tarvitsevat lasten apua elannon hankintaan. Monilla perheillä ei ole varaa siisteihin kouluvaatteisiin tai eväisiin koulupäivää varten.

Bulgariassa ja Romaniassa romanislummien yhteyteen on perustettu romanilasten omia kouluja. Mutta eristäytyneissä kouluissa oppimistulokset ovat heikompia kuin yhteiskouluissa. Itä-Euroopan maissa romanilapsia on sijoitettu myös vammaisten kouluihin.

Maria, 24, hytisee nuotion äärellä. Hän on huolissaan sateesta, koska se estää kerjäämisen. Tänään tuli tienattua kymmenen euroa, mutta se on jo käytetty ruokaan.

Maria oppi koulussa jonkin verran englantia. ”Opiskelin kymmenen vuotta, mutta nyt se tuntuu hukkaan heitetyltä ajalta. Istun täällä kylmässä leirissä ja asun kadulla.”

Yöstä teltassa tulee hyytävä, lämmikkeenä on ohut makuupussi. Marian kaksi poikaa ja mies ovat Romaniassa.

Naiset tienaavat kerjäämällä paremmin kuin miehet, siksi monet naiset lähtevät Romaniasta.

Aamulla kerjätään ensimmäisiltä kaupungin työmatkalaisilta. Illemmalla siirrytään sinne, missä ihmiset käyvät ostoksilla. Iltaisin ja viikonloppuisin kerätään pulloja, myydään kukkia tai musisoidaan. Ne, joilla on auto, matkaavat ympäri Suomea yleisötapahtumiin ja festivaaleille.

Pedro syntyi vuosi sitten Romaniassa, nyt hän asuu perheensä kanssa autossa Kalasatamassa.

Anghelina Silvestru, 32, odottelee ystäväänsä Paulia. Miehet ovat suuntaamassa Karkkilaan, jossa he työskentelevät Alhovuoren hiihtokeskuksessa erilaisissa rakennus- ja huoltohommissa.

Anghelinalla on työsopimus ja oleskelulupa Suomessa. Ja Romaniassa kolme kuukautta vanha esikoinen.

Seuraan liittyy Dany Bobudinaur, jota Anghelina sanoo isäkseen. Romaniperheissä serkkuja kutsutaan veljiksi ja kaukaisia pikkuserkkuja serkuiksi. Dany on Anghelinan vaimon isä.

”Olen Suomessa, koska menetin työni Espanjassa enkä tule toimeen Romanian palkoilla. Voisin tehdä mitä vain, siivota, pestä ikkunoita…”

”Jos on töitä, kaikki on hyvin. Monet varastavat, koska eivät kestä nälkää. Jotkut kerjäävät, jotkut varastavat”, Dany toteaa.

Keskusrikospoliisin mukaan Romanian kansalaiset ovat muutaman viime vuoden aikana nousseet Suomen kolmanneksi suurimmaksi rikoksia tekeväksi ulkomaalaisten ryhmäksi. Monet Suomeen tulevista romaneista saattavat olla ihmiskaupan uhreja, mutta poliisilla ei ole tietoa, kuinka moni Suomessa kerjäävistä kuuluu heihin.

Romanit saavat usein lainaa vain rikollisryhmiltä, jotka käyttävät tilannetta hyväkseen. Lainan turvin suvut lähettävät jäseniään ulkomaille ansaitsemaan rahaa. Velkavankeudessa saattaa elää koko suku.

Dany kertoo säästävänsä rahaa joka päivä, edes ihan pikkuisen. Kotikaupungissa Târgu Jiussa Romaniassa asuu 15-vuotias poika yhdessä reumaa ja sydänvaivoja sairastavan isoäidin kanssa. Tyttären lapsi lisää kuluja.

Romaniassa ja Bulgariassa terveydenhoito on lähes kokonaan yksityistä. Työnantaja maksaa sairausvakuutuksen, joten sitä ei työttömillä romaneilla ole. Romanit kertovat, että he joutuvat maksamaan palveluista enemmän kuin muu väestö.

Sairaalaan hakeudutaan usein vasta viime tingassa. Syynä saattaa olla rahanpuute tai epäluulo viranomaisia kohtaan.

YK:n mukaan lapsikuolleisuus romanien keskuudessa on kuusi kertaa suurempi kuin Euroopassa muuten. Romanilapset ovat ikätovereitaan usein 7-15 senttiä lyhyempiä. Huono ruokavalio, epäkelvot asuintilat ja kehnot terveyspalvelut vaikuttavat romanilasten kasvuun. Romanivanhus kuolee keskimäärin kymmenen vuotta muita eurooppalaisia aikaisemmin.

”Suomessa syön kolme kertaa päivässä, Romaniassa kerran tai kaksi”, Dany kertoo. Hän tunnustaa toisinaan itsekin etsivänsä ruokansa roskiksista. Rahaa kuluu myös Romanian kotitalon sähköön sekä polttopuihin, sillä Danyn talossa ei ole sähkölämmitystä.

Euroopan unionin perusoikeusviraston mukaan 12 prosentista romanikoteja puuttuu sähköt kokonaan. Sähköt saatetaan kuitenkin virittää itse läheisistä kaapeleista.

Romaniassa 73 prosentissa romaniasunnoista ei ole juoksevaa vettä. Vesi kannetaan usein kilometrien takaa. 72 prosentissa kodeista ei ole viemäröintiä, tarpeet saatetaan tehdä pottaan, lähipusikoihin tai takapihalle kaivettuun maakuoppaan.

Keskeisten kunnallisten palvelujen, kuten jätehuollon, puute lisää tautiriskejä. Romanikodit ovat usein ryhmittyneet kaupunkien infrastruktuurin ulkopuolelle, pahimmillaan myrkylliselle jätemaalle.

Kalasatamassa Dany nukkuu vaimonsa kanssa kosteiden pahvien reunustamassa teltassa. Öisin pariskunta kasaa kaikki vaatteensa ohuen peiton päälle, mutta kosteaa kylmyyttä ei pääse pakoon.

Kymmenen päivää sitten keskiyöllä viereisen huoltoaseman pihalta kurvasi auto heidän telttansa viereen. Neljä miestä heitteli nyrkin kokoisia kiviä telttaa kohti.

Kivet kolahtelivat teltan suojaksi rakennettuun lautaseinään ja painoivat suojakattona toimivaa pahvia myttyyn. Kukaan ei loukkaantunut. Auto kaahasi pois yhtä nopeasti kuin oli tullutkin.

Telttakankaan ja lautaseinän suojaksi on nyt raahattu nahkasohva. Lautaseinän kulmaan on niitattu häätölappu.

Julkaistu Suomen Kuvalehdessä 34/2011 (ilm. 26.8.2011).

Aiheesta lisää
Kuvakertomus: Elämää romanileirissä (Suomenkuvalehti.fi 25.8.2011)
Romanileiriläisten lapset pääsevät kouluun Vantaalla, Helsinki pohtii (Suomenkuvalehti.fi 26.8.2011)

Kalasataman romanileiri tyhjennettiin - Eurooppa haluaa romanit pois silmistään (Suomenkuvalehti.fi 30.8.2011)

Kalasataman romanileiri tyhjennettiin - Eurooppa haluaa romanit pois silmistään

2011-08-30T14:47:00.002+03:00

Romanit kantoivat tavaroitaan pois Helsingin Kalasataman leiristä poliisin valvonnassa 30. elokuuta. Kuva Markku Ulander / Lehtikuva.

Poliisi on tyhjentänyt Helsingissä Kalasataman romanileirin ja alueella sijaitsevan rakennuksen, joka tunnetaan sosiaalikeskus Satamana. Aamulla puoli yhdeksän aikaan alkaneessa operaatiossa oli mukana useita kymmeniä poliiseja. Kalasataman alueella oli eri lähteiden mukaan noin 30 romania.
Sosiaalikeskus Sataman rakennus on tarkoitus purkaa.

”Kalasatamassa on ollut kolmisen vuotta romanien luvaton leiri, ja Vapaa katto ry:n vuokrasopimus päättyi kesäkuun lopussa. Olemme pitkin kesää ilmoittaneet, että romanien pitäisi poistua luvattomalta alueelta”, sanoo johtava asiantuntija Jarmo Räihä Helsingin sosiaalivirastosta MTV3:n haastattelussa.

Helsinki ei tarjoa häädetyille romaneille majoitusta. Kukaan ei tiedä, minne he menevät seuraavaksi.

Poliisi tyhjensi Kalasataman alueen, ja romanileirin käytössä ollutta kalustoa alettiin siirtää pois. Kuva Hannu Lindroos.

Eurooppa haluaa häätää romanit pois silmistään

Helsingin Rautatientorilla kerjäävä romaninainen on pitkän kurjistumisen kierteen loppupiste. Sen alku on hieman yllättävä: kommunismin romahdus 1980-luvun lopulla.

Perinteisesti kiertolaisina eläneet romanit pakotettiin kommunismin aikana paikoilleen. Heistä tuli tarpeellista kouluttamatonta työvoimaa. Kaupungeissa romanit tekivät töitä tehtaissa, maaseudulla tiloilla hedelmien poimijoina ja ojien kaivajina. Kommunismin aikana Itä-Euroopan romaneilla oli töitä ja asunnot.

Kommunismin romahduksen jälkeen esimerkiksi Romaniassa romanityöttömyys kasvoi kahdessa vuodessa 15 prosentista 85 prosenttiin. Unkarissa arviolta kaksi kolmesta romaneja työllistäneestä työpaikasta lakkautettiin. Romanit menettivät myös asuntonsa.

Itä-Euroopan romaneista tuli kouluttamaton työtön massa, jonka elämä tiivistyi kaupunkien laitamien slummeihin. Monet romaneista jäivät ilman kansalaisuutta ja henkilöllisyyttä.

EU:n laajennuttua romanit nähdään Euroopassa ongelmaksi, jonka ratkaisuksi on valittu häädöt.
Italiassa Silvio Berlusconin hallinto julisti vuonna 2008 nollatoleranssin romaneille ja rikollisuudelle. Romanileirejä on häädetty massiivisesti ja ihmisiä on keskitetty Nomad Plan -suunnitelman mukaisesti kaupunkien laitamaille.

Kesällä 2008 leireissä asuvilta romaneilta alettiin kerätä sormenjälkiä. Euroopan parlamentti ja komissio vaativat Italiaa lopettamaan etnisen rekisterin keräämisen. Euroopan neuvosto syytti Italiaa fasismista.

Samanlaista etnistä rekisteriä on kerätty myös Ranskassa. Romanit nousivat otsikoihin loppukesällä 2010, kun Ranska karkotti yli 8 000 romania takaisin Romaniaan ja Bulgariaan. Samalla häädettiin lähes viisisataa romanileiriä presidentti Nicolas Sarkozyn käskystä. Jo edellisenä vuonna Ranskasta karkotettiin lähes 10 000 romania.

Romaneille maksettiin 300 euron ”humanitaarinen paluuraha”, jonka saaminen edellytti sormenjälkien antamista viranomaisrekisteriin. Rekisterillä yritetään estää palaaminen maahan.

Euroopan neuvoston yleissopimus kieltää ulkomaalaisten joukkokarkotuksen. Oikeuskomissaari Viviane Reding uhkasi Ranskaa oikeustoimilla. ”Joukkohäädöt antavat kuvan että ihmisiä siirretään etnisen taustansa takia. En uskonut, että Eurooppa enää kohtaisi tämänkaltaista tilannetta toisen maailmansodan kokemusten jälkeen”, Reding huomautti syyskuussa 2010.

Suomi on astunut samalle häätöjen tielle, jota lähes kaikki Euroopan maat kulkevat.

Lokakuussa 2009 Helsingin kaupunki hääti romanit Kalasataman metroaseman läheisyyteen rakennetusta leiristä ja hajotti kylmän varalle rakennetut puumajat. Tammikuussa 2010 kaupunki hääti romaniperheitä Suomesta uhkaamalla lasten huostaanotolla. Kyseessä olivat samat perheet, joita kaupunki oli hätämajoittanut kovien talvipakkasten aikaan vuodenvaihteessa 2009.

Marraskuussa 2010 kaupunki maksoi Ranskan ja Saksan malliin romaneille paluurahat Romaniaan sen jälkeen, kun Sosiaalikeskus Sataman romanileirissä oli sattunut tulipalo. Tulipalosta nousi turvallisuuskysymys, johon vetoamalla Sataman romanileiriä on jo useita kertoja yritetty sulkea.

Äärioikeiston nousu

Talouskriisi on vaikeuttanut romanien työnsaantia Etelä-Euroopassa. Kriisi on myös vahvistanut ääriliikkeitä ja nationalismia, todetaan Euroopan rasismin ja suvaitsemattomuuden vastaisen komission (ECRI) kesäkuun 2011 raportissa. Rasistinen puhe ja viharikokset ovat lisääntyneet kaikkialla Euroopassa.

Vuoden 2010 aikana oikeistopopulistiset puolueet saavuttivat vaalivoittoja useissa Euroopan maissa. Itä-Euroopassa voimistuva äärioikeisto kohdistaa vihansa erityisesti romaneihin.

Lisääntyvä romanivastainen väkivalta erityisesti Unkarissa, Tšekissä ja Slovakiassa on saanut runsaasti huomiota mediassa.

Osittain kyse on häirinnästä ja painostuksesta, romanikylien läpi on järjestetty esimerkiksi rasistisia marsseja. Myös rasistinen väkivalta on lisääntynyt, esimerkiksi Unkarissa romanien koteihin on ensin tehty polttopulloiskuja ja sitten pakenevia romaneja on ammuttu.

Ongelmana on, ettei hyökkäyksiin ole tehokkaasti puututtu.

Itä-Slovakiassa Šarišské Michalànyn kaupunki rakensi yli kaksi metriä korkean muurin romanikylän ja kaupungin asukkaiden väliin. Näin turvallisuusongelmana pidetyt romanit poistettiin kaupunkilaisten silmistä. Slovakiassa on viime vuosina useissa eri kaupungeissa rakennettu vastaavia muureja julkisella rahoituksella.

Unkarissa maan äärioikeiston nousu kohdistuu ennen kaikkea romaneihin. Kahdeksan ihmistä on kuollut romanivastaisissa iskuissa vuosina 2008-2010. Eräässä iskussa kuolivat isoisä ja pikkupoika. Pian sen jälkeen surmattiin isoäiti.

Romaneja vainoavat puolisotilaalliset joukot, jotka saavat tukensa äärioikeistolaiselta Jobbik-puolueelta. Se sai viime vuoden parlamenttivaaleissa 17 prosentin ääniosuuden. Vuotta aikaisemmin Jobbik voitti neljä paikkaa Euroopan parlamenttivaaleissa. Puolue ratsastaa romanivastaisuudella erityisesti Unkarin suurimpien romaniasutusten lähellä.

Unkarin väestöstä noin kahdeksan prosenttia on romaneja, ja näillä syntyvyys on kaksinkertainen muuhun väestöön nähden. Unkarilainen kantaväestö ikääntyy, mutta puolet maan romaniväestöstä on alle 20-vuotiaita.

Eräiden arvioiden mukaan vuonna 2040 Unkarin väestöstä lähes puolet on romaneja. Jo kymmenen vuoden kuluttua köyhissä kaupungeissa ja kylissä joka toinen lapsi on romani. Kriisi on väistämätön, jos nykyiselle kouluttamattomuuden, työttömyyden ja slummiutumisen kierteelle ei saada nopeaa muutosta.

Lue myös: Vielä tänään Helsingissä - missä huomenna?

Klikkaa kuvaa, näet kartan kokonaan ja suurempana. Grafiikka Hannu Kyyriäinen.

Juttu julkaistu alun perin Suomen Kuvalehdessä 34/2011 (ilm. 26.8.).

Aiheesta lisää
Kuvakertomus: Elämää romanileirissä (Suomenkuvalehti.fi 25.8.2011)
Romanileiriläisten lapset pääsevät kouluun Vantaalla, Helsinki pohtii (Suomenkuvalehti.fi 26.8.2011)
Romanit: Vielä tänään Helsingissä - missä huomenna? (Suomenkuvalehti.fi 30.8.2011)

SK: Romanileiriläisten lapset pääsevät kouluun Vantaalla, Helsinki pohtii

2011-08-26T14:53:00.004+03:00

”Kyseessä ei ole missään nimessä ratkaisu koko Suomen tai pääkaupunkiseudun tilanteeseen, vaan enemmänkin kehotus muille kunnille toimia samalla lailla”, sanoo Vantaan apulaiskaupunginjohtaja.

Pamela, 17, asuu yksivuotiaan poikansa ja sukulaistensa kanssa henkilöautossa. Lähes puolet Euroopan romanilapsista jättää peruskoulun kesken. Kuva Kukka Ranta.

”Vantaalla kouluun pääsevät myös paperittomien lapset”, sanoo Vantaan kaupunginvaltuutettu Kimmo Kiljunen (sd).

Hän vieraili Kalasataman romanileirissä. Mieleen jäivät autoissa nukkuvat romanilapset.

”Leiriytymisen olot ovat täysin sietämättömiä. Kyse on rakenteellisesta ongelmasta”, Kiljunen toteaa. Hän soitti Vantaan apulaiskaupunginjohtaja Elina Lehto-Häggrothille (sd), joka puolestaan varmisti asian etenemisen: myös leirissä asuvien lapset pääsisivät Vantaalla kouluun.

Vantaan kouluissa on viime vuosina ollut useita lapsia, joilla ei ole sosiaaliturvatunnusta. Kyseessä on yleensä perhe, joka odottaa päätöstä oleskeluluvasta, Vantaan perusopetuksen johtaja Ilkka Kalo vahvistaa. Kokemusta romanileiristä ei Vantaalla vielä ole, mutta tähän mennessä koulun läheisyydessä asuvat lapset ovat poikkeuksetta päässeet kouluun.

Paperittomalla viitataan henkilöön, jolla ei ole oleskelulupaa. Kyseessä voi myös olla EU-kansalainen, joka ei ole kyennyt rekisteröimään oleskeluoikeuttaan, jota puolestaan pitää anoa kolmen kuukauden maassaolon jälkeen.

Apulaiskaupunginjohtaja Elina Lehto-Häggroth painottaa, että kouluun pääsevät Vantaalla asuvien perheiden lapset. ”Kyseessä ei ole missään nimessä ratkaisu koko Suomen tai pääkaupunkiseudun tilanteeseen, vaan enemmänkin kehotus muille kunnille toimia samalla lailla, lapsen etu huomioon ottaen.”

”Ongelmien ehkäisy tulee halvemmaksi kuin jälkipuinti”, Lehto-Häggroth toteaa.

Helsingissä leirilasten oppivelvollisuus käsittelyssä

”Helsingissä oppilaita ei käännytetä pois koulusta paperien puutteesta”, sanoo Helsingin perusopetuksen päällikkö Marjo Kyllönen. ”Kuntapaikkaa ja henkilöllisyystunnusta ei tarvita. Ratkaisevaa on asumisen pituus ja osoite, jonka perusteella määrätään koulupaikka.”

Leirissä asuvien romanilasten oppivelvollisuus on juuri käsiteltävänä Helsingin kaupungin opetusvirastossa.

”Lain mukaan kunnalle muodostuu velvoite valvoa koulunkäyntiä, kun henkilö on rekisterissä ja kunnassa kirjoilla. Selvitämme parhaillaan, milloin lapselle syntyy oppivelvollisuus”, Kyllönen sanoo.

”Jos perhe asuu useamman kuukauden Helsingissä, vanhempien pitää hakeutua opetusviranomaisten luokse. Kun asuminen on pysyvää ja kestää esimerkiksi lukukauden, opetus järjestetään. Teemme päätökset tapauskohtaisesti lapsen edun kannalta”, sanoo Helsingin opetusasioista vastaava apulaiskaupunginjohtaja Tuula Haatainen.

Haataisen mukaan nyt ollaan uudessa tilanteessa erilaisten uusien ryhmien kanssa. Kaupungin tulee miettiä lapsen edun kannalta, miten romanileiriläisten perheitä voitaisiin informoida, että viesti kouluun pääsystä menee heille perille.

”Tavoitteenahan on, ettei vanhempien siirtyminen maasta toiseen aiheuta lasten syrjäytymistä. Jos lapset eivät ole koulussa, sukupolvelta toiselle siirtyvä köyhyys kasautuu.”

Haataisen mielestä romanisiirtolaisten lasten oppivelvollisuus täytyisi linjata valtakunnan tasolla opetushallituksessa ja ministeriössä. Kunnassa asioita ratkotaan arkitasolla.

Pääkaupunkiseudulla sekä Turussa ja Tampereella oppivelvollisille kielitaidottomille lapsille opetetaan suomen kieli niin sanotulla valmistavalla luokalla. Vuoden kuluttua lapset siirtyvät asteittain ”suomi toisena kielenä” -yleisopetukseen. Rahoitus tulee osin valtiolta, loput kaupungilta.

Marjo Kyllösen mukaan valmistavilla luokilla on hyvin tilaa, eikä lisäkuluja tule, ellei uusia ryhmiä jouduta perustamaan. Eniten maksavat tilavuokrat ja opettajien palkat. Oppilaille hankittavat opetusmateriaalien kustannukset eivät ole merkittäviä.

”Laki lähtee siitä, että kaupungin alueella asuville kuuluu järjestää perusopetus. Opetusvirasto selvittää parhaillaan minkälaisia yhteistyökuvioita tarvitaan kokonaisuuden kannalta, jotta pystymme vastaamaan olemassa olevaan tilanteeseen”, Haatainen selvittää.

Päätöksiä Helsingin kaupungin osalta voidaan odottaa lähiviikkoina.

Romanilapsia eristävissä kouluissa oppimistulokset ovat heikompia kuin yhteiskouluissa. Grafiikka Hannu Kyyriäinen.

Työttömyys pakottaa siirtolaisuuteen

Kalasataman romanileirissä asuvan Georg Florin, 32, mielestä olisi hienoa saada lapset kouluun. Taustalla juoksentelevat kuusi- ja seitsenvuotiaat tenavat, jotka asuvat henkilöautossa. Heidän äitinsä Macerika, 20, ei ole koskaan käynyt koulua.

Romanian romanilapsista 15 prosenttia ei mene kouluun laisinkaan. Euroopan romanilapsista lähes puolet jättää peruskoulun kesken. Euroopan komission yksi keskeisimpiä tavoitteita romanien aseman parantamiseksi on lasten koulunkäynti.

Georgi ei pidä Kiljusen ideaa kovin toimivana. ”Koulunkäynti on vaikeaa, koska meillä ei ole pysyvää kotia ja siihen on syynä rahan ja työn puute.”

Palkkatyön puutteessa romanit eivät voi rekisteröidä oleskeluoikeuttaan ja ovat pakotettuja jatkuvaan siirtolaisuuteen. Euroopan unionin perusoikeusvirasto kehottaa Euroopan maita luopumaan kolmen kuukauden jälkeen vaadittavasta oleskeluoikeuden rekisteröimisestä. Näin lasten koulunkäyntikin helpottuisi.

”Työskentelin aiemmin Romaniassa kuorma-autokuskina 13 vuoden ajan. Nyt on jäljellä pelkkää työttömyyttä. Olemme täällä, koska Romaniassa meillä ei ole tulevaisuutta”, Georg kertoo.

Kalasatama leirissä asuvat romanit keskustelevat pitkään taivasalla koulun mahdollisuudesta toiveen pilke silmäkulmassa. Päällimmäisenä on huoli pian koittavasta Helsingin kaupungin toimeenpanemasta häädöstä. Romanit eivät tiedä mihin menevät.

Euroopan väestöstä 17 prosenttia elää köyhyydessä, romanien kohdalla luku on neljä kertaa suurempi. Euroopan talouskomission mukaan 73 prosenttia Euroopan 10-12 miljoonasta romaneista on työttömiä.

”Missä voisimme oikein asua ja mistä saisimme töitä?”

Julkaistu Suomen Kuvalehdessä 26.8.2011.

Aiheesta lisää SK:ssa 34/2011 (ilm. 26.8.).

Katso myös SK:n kuvakertomus Elämää romanileirissä.

Elämää romanileirissä

2011-08-25T16:43:00.004+03:00

Helsingin Kalasataman romanit ovat kiertäneet maasta toiseen työtä etsimässä. Häädöistä on tullut eurooppalainen tapa suhtautua heihin.

Linkki Suomen Kuvalehden kuvakertomukseen

Kuvat ja teksti © Kukka Ranta
Kuvakertomus © Markus Pentikäinen ja Kukka Ranta.

Lue aiheeseen liittyvä Kukka Rannan reportaasi Leiristä leiriin SK:sta 34/2011 (ilm. 26.8.), sekä 26.8.2011 SK:ssä julkaistu artikkeli Romanileiriläisten lapset pääsevät kouluun Vantaalla, Helsinki pohtii.

Lutkamarssi Suomessa viikonloppuna - ”raiskaus ei ole omasta käytöksestä kiinni”

2011-08-04T14:32:00.006+03:00

”Lutkamarssi uudistaa feminismiä ja vahvistaa itsemääräämisoikeutta.”
Heidi Räihän maalaamassa banderollissa kysytään, aiheuttaako raiskauksia minihame, humalatila vai raiskaajat?
Kuva: Kukka Ranta.

Opiskelija Heidi Räihä, 28, kastaa sormensa maalipurkkiin ja levittää punaista viivaa banderollikankaaseen. Hän on yksi Lutkamarssin järjestäjistä. Kansainvälinen feministinen marssi järjestetään Suomessa lauantaina 6. elokuuta.

Helsingissä uuden ylioppilastalon banderollitalkoissa häärää toistakymmentä aktiivia. Toimijoita on niin Helsingistä, Turusta kuin Tampereelta yhteensä lähes satakunta. Heidi Räihä tuli mukaan ensikertalaisena, kuten kymmenet muutkin.

Räihä seurasi pitkin kevättä mediasta Slut Walk -ilmiön herättämää julkista keskustelua maailmalla ja alkoi toivoa, että marssi järjestettäisiin myös Suomessa. Kun Facebookista tuli kutsu osallistua toimintaan, Räihä liittyi muiden feministien joukkoon.

Lutkamarssin banderollityöpajassa häärää myös pidemmän linjan feministiaktiivi, 23-vuotias sukupuolentutkimuksen opiskelija Vuokko Viljanen.

”Feminismiä on pidetty marginaalisena alakulttuurina. Pitkään on ollut feministisiä järjestöjä ja instituutioita, mutta nyt kuhisee erityisesti ruohonjuuritasolla”, hän sanoo.

Kuva: Kukka Ranta

Ihmiset ryhmittyvät maailmanlaajuisesti, ja liike on kaikkea muuta kuin marginaalinen.

Vastalause syyllistämiselle

Muutamassa kuukaudessa runsaasti mediahuomiota saanut Lutkamarssi on pyyhkäissyt pitkin mantereita USA:sta Australiaan, Rio de Janeirosta Lontooseen ja Etelä-Afrikasta Pohjoismaihin. Myös Delhissä järjestettiin oma Slutwalk heinäkuun lopussa.

Kaikki alkoi siitä, kun torontolainen poliisi ohjeisti tammikuussa Yorkin yliopistolla pitämässään puheessa, ettei naisten tulisi pukeutua kuin huorat. Raiskauksen uhrin syyllistämiseen kyllästyneet tuhannet feministit järjestivät vastaukseksi Lutkamarssin.

Neljäkymmentä vuotta sitten feministinen liike sai potkua, kun New Yorkin feministit marssivat vuoden 1968 Miss Amerikka -kilpailun yhteydessä mielenosoituskyltteineen. Naiset heittivät patriarkan miellyttämisen symboleita, kuten rintaliivejä, korkokenkiä ja Playboy-lehtiä ”vapautuksen roska-astiaan”.

Tänään sadat tuhannet naiset ja myös miehet marssivat vapautuneesti ympäri maailmaa, monet rintaliivit näkyvästi yllään. Poliisin lipsahdus Kanadassa yhdisti ihmisiä ympäri maailmaa, kun globaalimedia mahdollisti kokemusten jakamisen. Seksuaalinen ahdistelu, raiskaus ja uhrin syyllistäminen ovat universaaleja ilmiöitä.

Lutkamarssin osallistujia Australian Sydneyssa 13. heinäkuuta 2011.
Kuva Greg Wood / AFP / Lehtikuva.

Seksuaalirikokset kasvussa

Lutkamarssin järjestelijöistä monet ovat kokeneet puristelua, huorittelua ja jatkuvaa ulkonäön perusteella tapahtuvaa arvostelua.

Suomessa viranomaisten tietoon tuli vuonna 2010 yli 800 raiskaustapausta. Arviolta yhdeksän kymmenestä raiskauksesta jää ilmoittamatta. Viime vuosikymmeneen verrattuna uhrien määrä on kasvanut kolmanneksen.

”Raiskauskriisikeskus Tukinaiseen soitetaan noin kahdeksan puhelua päivässä, joista useimmiten kaksi on raiskatun ensiyhteydenottoja. Soitot saattavat koskea juuri tapahtunutta tai yli 20 vuotta sitten sattunutta raiskausta”, tukinaisen päivystävä juristi Riitta Silver kertoo.

Raiskaus koskee kaikkia ikäryhmiä lapsista yli 60-vuotiaisiin. Ääripäistä tietoa saadaan vähiten. Suurin ryhmä on lähisuhteessa koettu väkivalta, josta ilmoittaminen tekeminen on vaikeinta. Myös miehiä raiskataan, mutta yhteydenottokynnys on häpeän vuoksi hyvin korkea.

Silverin mukaan seksuaalirikostunnusmerkistöä tulkitaan enemmän fyysisen väkivallan kautta. Usein unohdetaan psyykkinen tila. Itse raiskaukseen liittyy pelkotiloja, lamaantumista ja tekijän auktoriteettiaseman hyväksikäyttöä. Toisaalta kynnys määritellä teko törkeäksi raiskaukseksi on liian korkealla. On tapauksia, joissa fyysistä väkivaltaa on käytetty hyvin paljon, mutta silti teko on arvioitu raiskaukseksi.

Kesäkuun alussa voimaan tulleen uuden lain mukaan raiskaus on raiskaus huolimatta siitä, onko raiskaaja itse aiheuttanut uhrin puolustuskyvyttömän tilan, kuten humalan. Harva tietää, että seksuaalirikoksen uhrilla on oikeus ilmaiseen oikeudenkäyntiavustajaan, vaikka tämä on ollut laissa jo vuodesta 1993 lähtien. Jo poliisikuulustelusta lähtien voi mukana olla maksuton oikeudenkäyntiavustaja.

Riitta Silver pitää Lutkamarssia hyvänä nimivalintana. ”On tärkeää, että näistä asioista puhutaan, sillä usein naisia syytetään kevytmielisiksi. Kyseessä on rikos, joka ei ole omasta käytöksestä kiinni.”

Ei vain heteronaisten asia

Liike saattaa näyttää länsimaiden heteronaisten marssilta. Vuokko Viljasen mielestä kysymys on myös siitä, ketkä oikeuksiensa puolesta oikein pääsevät tai pystyvät toimimaan. ”Keskustelua pitäisi avata myös transnaisten ja -miesten sukupuolisuudesta sekä seksityöläisten ja siirtolaisten seksuaalioikeuksista.”

”Seksuaalisuus on kautta historian ollut yksi keskeisimpiä kontrollin kohteita. Lutkamarssi korostaa positiivisella tavalla seksuaalisuutta ja itsemääräämisoikeutta. Heikoimpien voimaannuttaminen on yksi feminismin olennaisimpia puolia. Lutkamarssi uudistaa kuvaa feminismistä”, Viljanen sanoo.

Banderollitekstiä huolellisesti viimeistelevä Heidi Räihä toivoo, että painavan viestin mielenilmaus herättää ihmiset tarkkailemaan asenteitaan naisia kohtaan ja antaa kyytiä raiskauksiin liittyville myyteille sekä virheellisille käsityksille.

Kuva: Kukka Ranta

Lutkamarssi kokoontuu lauantaina 6.8.2011 Helsingissä Kiasmalla klo 14, Tampereella Frenckellin aukiolla klo 14 ja Turussa Kauppatorilla klo 19.

Julkaistu Suomen Kuvalehdessä SK31, 5.8.2011.

Graffitigalleria esittelee ennen julkaisemattomia kuvia graffitin kulta-ajalta

2011-07-15T18:21:00.003+03:00

The Diamonds Crew -jengi ja Pasilan kukkiva betonigalleria vuonna 1987. Kuva: Diamonds Crew.

Uusi Suvilahden graffitigalleria esittelee ennen julkaisemattomia valokuvia 1980-luvun The Diamonds Crew -graffitijengistä. Arkiston kätköistä löytyneet aarteet kertovat graffitin kulta-ajan ensimmäisestä aallosta, jolloin graffiti oli puhtaasti uutta, ja täyttä taidetta.

Kun graffiti saapui Suomeen 1980-luvulla, siihen suhtauduttiin kuin mihin tahansa uuteen taidemuotoon. Timanttiviisikon jäsenet maalasivat laittomuuksien ohella myös paljon tilaustöitä ympäri Suomea.
Suhtautuminen graffiteihin uuden ilmiön alkutaipaleella oli avoimen uteliasta. Kun vuonna 1988 Diamonds Crew -jengi jäi kiinni metron muuntajalaatikon luvattomasta maalaamisesta, rangaistukseksi määrättiin keskeneräisen teoksen loppuun viimeistely.

The Diamonds Crew -näyttelyssä on esillä kymmenkunta valokuvaa. Kuvissa vilahtavat Tuomas ”Shaker” Jääskeläinen, Juhana ”Pinn-up” Laurila ja Kirmo ”Candalf 80” Kivelä. Kaikki kolme toimivat nykyisin graafisella alalla, Jääskeläinen Bonnier Publicationsin taiteellisena johtajana. He ovat sukupolvi, joka ponnisti graffiteista ammatteihinsa.

Graffititaiteesta on tullut monelle leipätyö. Galleristit Umut Kiukas ja taiteilijanimellään esiintyvä Trama ovat itsekin 1980-luvun graffitikulttuurin kasvatteja. Garage-galleriassa myydään myös maalausvälineitä graffitien tekoon.

Kaksi 80-luvun graffitikulttuurin kasvattia, galleristi Umut Kiukas ja Tuomas ”Shaker” Jääskeläinen
pystyttämässä näyttelyä Suvilahdessa. Kuva: Kukka Ranta.

Make your mark -galleria kertoo näyttelyissään taiteesta, jota ei kymmenen vuoden graffitin vastainen nollatoleranssi pystynyt kitkemään. 1990-luvun lopusta alkaen Helsingin kaupungin Stop töhryille -kampanjan aikana nuoria on tuomittu koviin vankeus- ja vahingonkorvausrangaistuksiin – vuosikymmenien velkavankeuteen.

Silti graffiti elää. Intohimo aerosolitaiteeseen muodostaa vahvan yhteisön. Graffiti on elämäntapa, joka elää periksiantamattomassa asenteessa. Kaiken ytimessä on ystävyys, jolle näyttely on omistettu.

Kotiarkistojen kätkemät aarteet ovat esillä Suvilahden Make your mark -galleriassa heinäkuun ajan.
Kuva: Diamonds Crew.

Julkaistu Suomen Kuvalehdessä SK 28, 15.7.2011.

Romanien tilanne on Euroopan yhteinen häpeä

2011-07-04T14:32:00.000+03:00

Kouvolan Sanomat 3.7.2011 & Etelä-Saimaa 4.7.2011
Näkökulma: Kukka Ranta

Miksi romanit tulevat Suomeen kerjäämään, miettii moni kaupungilla kulkiessaan. Ongelmat on ratkaistava kotimaassa, säestävät poliitikot mediassa. Asia ei kuitenkaan ole ihan niin yksinkertainen.

Romanit liikkuvat pitkin Eurooppaa, koska he pakenevat työttömyyttä, rasismia, pakkohäätöjä tai huostaanottoja. He etsivät lapsilleen tulevaisuutta, ja itselleen utopiaa — paikkaa, jossa voisi elää muiden ihmisten lailla.

Kyseessä on koko Euroopan yhteinen häpeä. Yksi Euroopan unionin kansalaisten etninen ryhmä elää kehitysmaiden köyhien lailla köyhyysloukussa, josta ei ole ulospääsyä. Euroopassa on yli kymmenen miljoonaa romania, joista valtaosa asuu Itä-Euroopassa, erityisesti Romaniassa. Romanian romanilapsista lähes puolet syntyy ilman syntymätodistusta. Romaniaikuisista neljäsosalla ei ole henkilöpapereita, jolloin he eivät ole olemassaolevia kansalaisia, eivätkä pääse sosiaalipalveluiden piiriin.

Romaneilta puuttuvat lähes kaikki perusoikeudet, jotka meille muille eurooppalaisille ovat itsestäänselvyyksiä. Saniteettitilojen, sähkön ja veden puute ovat suurimpia ongelmia käytännön elämässä. Romanien eriytyminen slummeihin pahenee Amnestyn mukaan jatkuvasti. Romanit asuvat usein itse rakentamissaan hökkelikylissä Euroopan kaupunkien laitamilla. Vesi kannetaan kaukaa ja sähköt viritetään itse. Saniteettiasiat hoidetaan lähipusikoissa, minkä lisäksi myös puutteellinen jätehuolto pahentaa tautiriskejä.

Slummien eristäytyneisyys luo suojattomuutta ja altistaa rasistisille hyökkäyksille, jotka ovat viime aikoina Euroopassa yleistyneet. Asunnoista ja terveyspalveluista maksetaan tavallista korkeampaa hintaa, koska Euroopan irtolaisilla ei ole vaihtoehtoja, eikä usein mahdollisuutta valittaa epäoikeudenmukaisuudesta. On helpompaa lähteä kuin kohdata rasistiset viranomaiset.

Romanit kilpailevat yhdessä paperittomien siirtolaisten kanssa alhaisimman tuloluokan epävirallisista töistä esimerkiksi rakennustyömailla tai vihannes- ja hedelmäviljelmillä. Työsuhteessa potkut saattavat yllättää milloin vain, ja palkat jäävät usein maksamatta.

Talouskriisin kiristäessä Etelä-Euroopan maita ovat siirtolaiset menettäneet työpaikkansa ensimmäisinä. Tuloja etsitään nyt entistä laajemmin ympäri Eurooppaa. Ainut paikka ansaita rahaa löytyy useimmiten kadulta. Työ ja varma toimeentulo olisi avain moneen ongelmaan, mutta työtä ei romaneille helpolla heru.

Toimeentulon ja arjen epävarmuus nakertaa voimavaroja ja tulevaisuuden haaveita. Köyhät eivät suunnittele elämäänsä, koska edes tästä päivästä ei ole varmuutta. Vallitsevaan yhteiskuntajärjestelmään ja sitä pyörittäviin ihmisiin ei juuri luoteta, koska selkäytimessä on vuosisatojen pakeneminen viranomaisten mielivallalta. Romaneille perhe on tärkein yksikkö ja turva mitä maailmassa voi olla.

Häädöistä ja karkotuksista on muodostunut yleiseurooppalainen tapa reagoida romanien liikkumiseen. Ranska on karkottanut kahden viime vuoden aikana yhteensä 20 000 romania takaisin Romaniaan ja Bulgariaan. Lähtijöiltä kerätään sormenjäljet etniseen rekisteriin, jotta paluu ei olisi enää mahdollista. Myös Italiassa on kerätty vastaavaa rekisteriä. Naapurimaamme Ruotsi, samoin kuin Saksa, on karkottanut romaneja takaisin konfliktiherkälle alueelle Pohjois-Kosovoon.

Kun ei pysty elättämään itseään, se on syy karkotukseen vapaan liikkumisen direktiivin mukaisesti. Ruotsissa tätä korttia on jo käytetty. Myös Suomi on astunut samalle tielle — romanit ovat lähteneet lasten huostaanoton uhalla. Häädöt ovat Helsingissä arkipäivää. Köyhät vain siirtyvät syrjemmälle. Siirtolaisromanit koetaan ennen kaikkea ongelmana, josta on päästävä eroon.

Massahäätöjen lisäksi toinen romaneja vaivaava vitsaus on oikeistopopulismin nousu Euroopassa. Kun muukalaisvihamielisyydellä itsensä parlamentaariseen valtaan lietsovat ryhmät vahvistuvat, tulee rasistisesta puheesta sallittua.

Kerjäämisen saa loppumaan, kun ihmiset työllistyvät ja pystyvät elättämään itsensä. Tarvitsemme ennen kaikkea yhteiskunnasta lähtevää muutosta. Politiikkaa, joka tavoittelee yhdenvertaisia mahdollisuuksia kouluttautua, tehdä töitä ja saada erilaisia palveluja.

Vaikka Euroopan syrjityimmälle vähemmistölle nyt annettaisiin mahdollisuudet kaikkiin samoihin oikeuksiin kuin meillä muilla, on edessä vielä sukupolvien mittainen taistelu ennakkoluulojen voittamiseksi. Suomalaisten romanien asemasta on säädetty lakeja jo vuosikymmenien ajan, mutta edelleen vahvat asenteet ja ennakkoluulot löytyvät molemmin puolin.

Valinta tehdään nyt: ajammeko ihmisiä etnisen taustan perusteella entistä kovempaan kurjuuteen, kasvatamme luokkaeroja ja rakennamme lapsillemme tulevaisuuden, jossa konfliktit ja viha vallitsevat? Vai valitsemmeko kauaskantoisesti oikeudenmukaisuuteen perustuvan yhteiskunnan, Euroopan, jossa on kaikille yhtäläiset oikeudet — ihonväriin ja etniseen taustaan katsomatta?

Kirjoittaja on toiminut Vapaa liikkuvuus -verkostossa ja seurannut vuosien ajan romaniprojektin etenemistä Helsingissä.

Kolumni julkaistu Etelä-Saimaassa 4.7.2011 ja Kouvolan Sanomissa 3.7.2011.

Graffitin kurko Trama

2011-05-20T17:07:00.001+03:00

Julkaistu Voima-lehdessä 4/2011.

Miesten valtakunnassa

2011-05-01T14:57:00.003+03:00

Catinen kylä Mosambikissa

Maailman Kuvalehti | Tasa-arvo | 30.5.2011 | Kukka Ranta

Vanha papparainen laahaa jalkojaan eteenpäin. Hän istahtaa maahan uupuneena ja laskee kävelykepin viereensä. Ollaan etelämosambikilaisessa pienessä kylässä, Catinessa.

Alle vuoden ikäinen lapsi hoipertelee vanhuksen syliin leikkimään. Kyseessä ei ole isoisä, vaan tuore isä jälkeläistään kaitsemassa.

Tovin jälkeen lapsi tepastelee takaisin parikymppisen äitinsä syliin. Tämä istuu etäämmällä yhdessä muiden naisten kanssa.

Kylän lähes jokaisella naisella on lapsi, joillakin kaksi imetettävää rinnoillaan vuorottelemassa. Nuori äiti kaivaa paitansa alta rintaa, vauva alkaa imeä ahnaasti. Äiti kertoo lapsensa iäksi kahdeksan kuukautta, mutta hetken mietittyään korjaa sen kymmeneksi kuukaudeksi.

Hymyilevä nuori äiti ei tiedä omaa ikäänsä. Vanhempi nainen vieressä tulee hätiin: "Synnyit joskus sodan loppumisen aikoihin."

Pitkä sisällissota Mosambikin päättyi aselepoon vuonna 1990 ja rauhasopimus allekirjoitettiin kaksi vuotta myöhemmin. Tytön täytyy siis olla noin 17-19-vuotias. Sylissä istuva vauva on hänen toinen lapsensa.
Lapsen isäksi paljastuu kauempana toisen puun alla istuva kuusikymppinen mies.

Nuori äiti kertoo, että hänen setänsä karkasi kauan sitten erään kyläläisen vaimon kanssa. Vaimonsa menettäneen miehen veli on kyläyhteisössä kunnioitettu ja pelätty noitatohtori. Hän marssi aviorikkojan veljen, siis naisen isän, taloon vaatimaan hyvitystä tapahtumista.

Rikoksen sovitukseksi kelpasi perheen tuolloin noin 10-vuotias tyttö. Hänestä tuli noitatohtorin neljäs vaimo. Tähän loppui tytön koulunkäynti ja pian hänestä tuli äiti.

"Mutta en minä enää sure, nyt on vain jatkettava elämää", nuori äiti kertoo vauvansa päätä hellästi silittäen.

Naisen paikka on kaikkialla ja ei missään

Syrjäisen Catinen kylän naisista vain muutama ymmärtää Mosambikin virallista kieltä portugalia, vaikka se on maan koulujen virallinen opetuskieli. Suurin osa naisista naitetaan hyvin nuorina, viimeistään kuukautisten alkaessa. Uusilta työvelvollisuuksilta ja raskauksilta ei kouluun enää ehdi.

Naisten arkeen kuuluu vaatteiden pesemistä, ruoanlaittoa, käsitöitä ja kodin piirin siistimistä. Naiset myös viljelevät, miehet osallistuvat satunnaisesti.

Naiset heräävät ennen auringon sarastusta, hakevat vedet ja puut, sytyttävät tulen, valmistavat ruuan. Kylän keskelle rakennetulla kaivolla käydään monia kertoja päivässä. Naiset heräävät ensimmäisinä, ja menevät viimeisinä nukkumaan.

Miesten töitä ovat rakentaminen, niittäminen, puuveistosten ja -esineiden valmistaminen sekä kylän hallinnolliset asiat.

Monesti miehen ensimmäinen vaimo saattaa päättää etsiä miehelleen uuden vaimon, kun omat voimat alkavat ehtyä. Uusi nuori vaimo voi tehdä raskaimmat työt ja vanhempi pääsee vähemmällä.

Kun Catinen kylässä koittaa ruoka-aika, naiset tarjoilevat ruuan miestensä edessä polvistuen, katse maahan suunnattuna. Tämän jälkeen nainen voi syödä maassa istuen, kun mies istuu korkeammalla puupenkillä naisista ja lapsista etäämmällä.

Nainen ei voi kieltäytyä, jos mies haluaa häneltä palveluksia. Eikä nuori tyttö voi kieltäytyä, kun vanhemmat päättävät naittaa lapsensa.

Avioliittoon hoputtamisen syynä on usein köyhyys: vanhempia helpottaa, jos perheessä on yksi suu vähemmän ruokittavana. Perhe saa tyttärestään myös vähän tuloja, sillä miehen kuuluu antaa lahja, vaikkapa vuohi, vaimonsa vanhemmille.

Julkaistu Maailman kuvalehdessä 5/2011.

EU kalavarkaissa

2011-04-13T00:08:00.036+03:00

Laittoman kalakaupan & siirtolaisuuden jäljet johtavat Kanarian kautta sylttytehtaalle: meihin, Euroopan unioniin & eurooppalaisten ruokapöytiin.

On taas se aika vuodesta, kun skandinaavieläkeläiset ja lapsiperheet ovat täyttäneet Kanarian saarten lomakeskukset. Turistien lisäksi Euroopan lomaparatiisilla käy muukin liikenne.

Las Palmasin satama toimii rahtiliikenteen ohella myös kansainvälisen kalakaupan keskuksena. Useat ympäristöjärjestöt ja Euroopan komissio epäilevät Las Palmasin satamaa yhdeksi maailman suurimmaksi laittoman kalakaupan keskukseksi.

Kalaa kulkee Länsi-Afrikan rikkaalta kala-apajalta kohti jatkuvasti laajenevia Euroopan ja Aasian markkinoita.

Päivittäin Las Palmasin sotilaskentältä nousee lentokone, joka suuntaa Länsi-Afrikan alueelle tarkkailemaan mahdollisten venepakolaisten lähtöyrityksiä kohti Kanarian saaria ja Euroopan unionia toiveenaan varmempi tulevaisuus. Samaan aikaan kansainväliset alukset liikakalastavat maailman köyhimpien maiden luonnonvaroja.

Vuonna 2006 lähes 31 000 Länsi-Afrikan siirtolaista rantautui lomasaarten hiekkarannoille puisilla kalastuspaateilla. Edellisvuoteen verrattuna luku oli räjähtänyt hetkessä yli kuusinkertaiseksi. Mikä mahtoi saada aikaan nopean muutoksen?

Samaan aikaan Senegalin ja EU:n välinen, vuosikymmenien ikäinen kalastussopimus jätettiin uusimatta, kun maan kalakannat olivat romahtaneet.

Senegalista ja Mauritaniasta – maista joiden kanssa EU:lla on ollut pisimmät ja suurimmat kalastussopimukset – muodostui suurimmat siirtolaisten lähtöalueet kohti Euroopan unelmia.
Siirtolaisuus laitettiin kuitenkin hetkessä kuriin. Euroopan unionin ja Espanjan miljoonien eurojen ohjelmilla siirtolaisten määrä Kanarialle on romahtanut yli 90 prosenttia.

Vuonna 2010 Euroopan unionin lomaparatiisiin rantautui enää 204 siirtolaista. Miten tämä on mahdollista?

Las Palmasin vanhan kaupungin San Telmon keskuspuiston upeimman edustustalon ovella seisoo sotilas ojennuksessa. Rakennus on Espanjan puolisotilaallisen poliisiorganisaation Guardia Civilin keskus, josta valvotaan koko Länsi-Afrikan aluetta Sea Horse -ohjelmalla.

Kättä viedään otsalle ja kantapäät lyövät yhteen, kun majuri Daniel vie vierasta syvemmälle Guardia Civilin rakennukseen. Käytäviä koristavat valokuvat hengenvaarallisen venematkan rasittamista Länsi-Afrikan siirtolaisista.

Espanjan, Portugalin ja Länsi-Afrikan maiden välinen Sea Horse -ohjelma alkoi vuonna 2006. Kahdenväliset sopimukset allekirjoitettiin Marokon, Senegalin, Mauritanian ja Kap Verden välillä. Ohjelma kattaa poliisien väliset vierailut sopimusvaltioiden kesken, tiedon ja teknologian vaihtamista, välineiden lahjoituksia, koulutusta, valvonnan kehittämistä ja poliisikonferensseja.

”Tavoitteenamme on estää siirtolaisten lähtö ja traaginen merimatka, ja tämä onnistuu vain yhteistyöllä lähtömaiden kanssa”, majuri Daniel selostaa. Vuonna 2007 ohjelma laajeni, kun yhteyksien helpottamiseksi rakennettiin satelliittijärjestelmä. Puhelimitse ja internetin välityksellä vaihdetaan tietoa siirtolaisasioista ja tehdään päätöksiä ihmisliikkeiden hallinnasta.

Las Palmasin Guardia Civilin valvomohuoneen seinälle on heijastettu kaksi tietokoneen ruutua. Satelliittiohjelma tarkentaa Länsi-Afrikan alueelle, ruutuun hahmottuu valtavasti pieniä puisia kalastuspaatteja Senegalin rannikolla.

Juuri tuollaisilla kymmenet tuhannet lähtevät kohti Eurooppaa.

Kahden välisiä sopimuksia Länsi-Afrikan kanssa hallinnoivat Espanjan valtio ja Guardia Civil. Euroopan komissio rahoittaa ohjelmasta 80 prosenttia, mikä vuosina 2006–2009 tarkoitti 6 miljoonaa euroa. Loput 20 prosenttia budjetista maksaa Espanjan valtio Guardia Civilin kautta.

”Afrikan maat eivät maksa ohjelmasta mitään. Länsi-Afrikan maat hyötyvät siitä ja vastaanottavat koulutusta, teknologiaa ja viranomaisyhteistyötä”, Daniel tarkentaa.

Guardia Civilin yläkerran perähuoneessa seisoo marokkolaisia naisia univormuissa nauraen. Vieressä senegalilainen ja mauritanialainen poliisi tapittavat tietokoneruutuja. Reunimmaisena puhelimessa neuvottelee Euroopan rajaturvallisuusvirasto Frontexin edustaja, joka on vierailulla Puolan päävirastosta.

”Meillä on täällä poliiseja vaihdossa Sea Horsen sopimusvaltioista. Vastaavasti espanjalaisia poliiseja on runsaasti Länsi-Afrikassa, he ovat ikään kuin Sea Horse -ohjelman suurlähettiläitä”, Daniel hymähtää.

Satelliittiyhteydellä toimivilla tietokoneilla ja puhelimilla kerätään tietoa suoraan lähtömaista. Paikalliset poliisit vihjaavat Guardia Civilille mahdollisista rajaylityksistä. Venematkat yritetään estää ennen kuin ne ehtivät edes alkaa.

Guardia Civilin poliisit partioivat laivoineen pitkin Senegalin ja Mauritanian rannikkoa 365 päivää vuodessa. Kaksi alusta on jatkuvasti liikkeellä kummankin valtion edustalla. Paikan päällä Länsi-Afrikassa toimii yhteensä noin 100 Guardia Civilin poliisia.

Tämän lisäksi Frontexin maksama, Kanarian Guardia Civilin hallinnoima valvontalentokone tarkkailee päivittäin ilmasta käsin Mauritanian ja Senegalin rannikoiden mahdollisia siirtolaislähtöjä.

Tänä vuonna Sea Horse -ohjelma laajenee entisestään Malin, Nigerin, Guinean ja Burkina Fason alueelle.

Frontex on parhaillaan suunnittelemassa Kanarian saarten ja Länsi-Afrikan välisen alueen HERA-ohjelman uusimista. Ohjelma keskittyy erityisesti Marokkoon, Senegaliin ja Mauritaniaan. Frontexilla on tällä hetkellä käytössään kolme lentokonetta.

Vuonna 2006 myös Suomi lähetti rajavalvonnan tueksi yhden valvontalentokoneen.

Sea Horse -ohjelman ja Frontexin lisäksi Espanjalla on käytössä SIVE-tutkavalvontajärjestelmä. Korkean teknologian kameroilla näkee kilometrien päähän; siirtolaisveneet havaitaan hyvissä ajoin ennen saapumistaan rannikolle. SIVE-kameroita on asennettu pitkin Kanarian saarten, Marokon, Algerian ja Manner-Espanjan rannikkoa. Valvontaa aiotaan laajentaa niin pitkälle kuin siirtolaisten lähtöyritykset järjestelmältä vaativat.

Majuri Daniel kertoo, kuinka SIVE:n avulla ihmiset saadaan nopeammin kiinni ja näin vähennetään heidän merillä oloaan. Riski kuolla on sitä suurempi, mitä pidempään merimatka kestää. Vuonna 2010 Guardia Civil löysi 15 hukkunutta, vuonna 2009 yhteensä 39 ja 2008 uhreja löytyi 44.

Kuitenkin siirtolaiskontrollit ovat ajaneet ihmisiä entistä pidemmille reiteille. Siirtolaiskontrolleja pelätessään ihmiset ottavat yhä suurempia riskejä välttääkseen kiinnijäämisen ja karkotuksen.
Euroopan ratkaisu siirtolaisongelmaan on rajakontrollien tiukentaminen, säilöönottokeskusten rakentaminen, karkotukset ja siirtolaisten lähdön estäminen – maksoi mitä maksoi. Euroopan unioni ja Espanja ovat käyttäneet miljoonia euroja siirtolaisuuden tukkimiseen, mutta miksi siirtolaiset ylipäätänsä lähtevät?

Halutaanko asiasta kenties vaieta?

Minkälaisia kauppapoliittisia yhteyksiä Euroopalla on Länsi-Afrikassa?

Guardia Civilin mukaan vuoteen 2005 saakka suuri enemmistä venepakolaisista oli marokkolaisia ja Länsi-Saharan pakolaisia.

Vuonna 2006 tilanne muuttui, kun siirtolaisia alkoi saapua räjähdysmäisesti lähinnä Senegalista ja Mauritaniasta, kertoo siirtolaisten reittejä tutkiva Guardia Civilin poliisi.

Vuosien 2008 ja 2009 aikana siirtolaisia saapui Senegalista ja Norsunluurannikolta ja kaikkialta niiden välistä, mutta suurin osa oli kuitenkin mauritanialaisia.

Miksi pakolaisia tulee juuri Senegalista ja Mauritaniasta?

Länsi-Afrikka on maailman suurin laittoman kalakaupan alue. Harmaa kalakauppa kattaa 40 prosenttia alueen kokonaissaalista. Saharan etelänpuoleinen Afrikka menettää rahassa noin miljardi dollaria vuosittain, arvioi Oceana-järjestö.

Yksi keskeinen laitonta kalastusta kiihdyttävä tekijä ovat jatkuvasti laajenevat markkinat niin Euroopassa kuin muuallakin maailmassa – erityisesti Aasiassa. Useat ympäristöjärjestöt, kuten Greenpeace, WWF, Environmental Justice Foundation ja Oceana, syyttävät EU:ta ja kansainvälisiä aluksia kehitysmaiden kalakantojen ryöstämisestä.

Maailman kalakannat ovat romahtamaisillaan. YK:n arvion mukaan markettien hyllyt tyhjenevät vuoteen 2048 mennessä, ellei radikaalia muutosta saada heti aikaan. FAO arvioi, että maailman kalakannoista 80 prosenttia on liikakalastettua. Kalat eivät ehdi lisääntymään, kun uudet tehopyydykset jo vievät mukanaan.

Euroopan vesien omista kalakannoista vain 25 prosenttia kestää nykyisen kalastustahdin. Eurooppalainen syö kalaa keskimäärin reilut 25 kiloa vuodessa. Maa- ja metsätalousministeriön mukaan Suomessa kulutetaan Euroopan maista kolmanneksi eniten kalaa vuodessa.

Eurooppa on pystynyt laajentamaan kalan kulutusta kalakadosta huolimatta tuomalla 60 prosenttia alueellaan syödystä kalasta EU:n ulkopuolisilta alueilta. Suurin osa EU:n 20 kalastussopimuksesta on solmittu Länsi-Afrikassa, joka on yksi maailman rikkaimpia merialueita. WWF arvioi, että puolet Eurooppaan tuodusta kalasta on laittomasti kalastettua.

Sekä eurooppalaiset että aasialaiset ovat kalastaneet Länsi-Afrikan alueen rikkailla vesillä kolonialismin alkuajoista saakka. Saharan etelänpuoleisista Afrikan maista Senegal solmi ensimmäisenä kalastussopimuksen Euroopan kanssa vuonna 1979, minkä jälkeen muut maat tulivat perästä.

Senegal sopi myös ensimmäisenä 1980-luvulla rakennesopeutusohjelman Maailmanpankin ja IMF:n kanssa velkaehtoineen. YK:n ympäristöohjelman mukaan rakennesopeutusohjelma painotti Senegalin kalataloutta; viennistä saaduilla tuloilla maksettiin velkoja ja niiden korkoja. Suurin osa kalaviennistä suuntautui Euroopan markkinoille.

Vuonna 2002 WWF julisti, että Länsi-Afrikan kalakannoista puolet on kadonnut. Pitkin 2000-lukua Länsi-Afrikan pienkalastajien painajainen paheni. Enää ei riittänyt muutaman tunnin tai päivän mittainen kalastusmatka, vaan rahaa oli säästettävä muutaman viikon ajaksi niin polttoainetta, ruokaa kuin kalansäilöntään tarvittavaa jäätä varten. Saaliista ei kuitenkaan ollut varmuutta ja monet menettivät tulojaan.

EU:n ja Senegalin välistä vuonna 2006 umpeutunutta kalastussopimusta ei enää uusittu, kun alueen kalakannat olivat romahtaneet. Samaan aikaan räjähti siirtolaisuus Länsi-Afrikasta kohti Kanarian saaria ja Euroopan unelmia, kun yli 31 000 siirtolaista pakkautui pieniin puisiin kalastusaluksiin henkensä uhalla. Nyt EU:n suurin, vuosittain 86 miljoonan euron arvoinen sopimus, on solmittu Mauritanian kanssa vuoteen 2012 saakka.

EU:n ja Länsi-Afrikan maiden välisiin kalastussopimuksiin ei vieläkään ole asetettu kalastuskiintiöitä; vain alusten määrää ja kalalajeja on määritelty.

Länsi-Afrikan kala-apajien ytimessä on Kanarian saarista muodostunut keskeinen tekijä. Gran Canarian saaren satama tarjoaa kansainvälisille kala-aluksille edellytykset tankkaukseen ja huoltoon.

Niin ympäristöjärjestöjen kuin Euroopan komission arvioiden mukaan Las Palmasin sataman kautta kulkee merkittävä osa Länsi-Afrikasta pyydetystä kalasta kohti eurooppalaisia kuluttajia ja kansainvälisiä markkinoita.

Kukaan ei pysty tarkasti sanomaan, kuinka suuri osa on harmaan kaupan tavaraa. Kalan alkuperää on vaikea tutkia. Kaikki tapahtuu kaukana merellä, maailman köyhimpien maiden rannikkovesillä, jossa ei valvontaan ole varaa.

Las Palmasin satama on avoin; kuka tahansa voi kulkea alueella, missä haluaa. Kukaan ei kysele tai kontrolloi. Sataman kalatarkastusosaston päällikkö Luis Ortín Trujillano ja sataman lehdistövastaava Manuel Vida ovat samaa mieltä laittoman kalan syytöksistä: ”Media liioittelee.”

”Satamassa toimitaan EU:n lakien mukaan. Kun on paperit ja luvat kunnossa, ei ole ongelmaa. Lähtökohtaisesti Las Palmasin satamassa ei ole laitonta kalaa”, miehet toistavat toisiaan tukien.

Satamassa kävelee vastaan afrikkalaisia siirtolaisia. Suurimmalla kalalaiturilla tervehtivät senegalilaiset, mauritanialaiset, marokkolaiset, perulaiset ja ghanalaiset kalamiehet. He työskentelevät espanjalaisille kapteeneille.

Viereisellä kalalaiturilla kohtaa japanilaisten, korealaisten, vietnamilaisten, kiinalaisten ja indonesialaisten kalastajien etäisiä katseita.

Alukset ovat suuria, useat hyvin ruosteisia, ja monet niistä tuhoavat rannikkoalueiden merenpohjaa troolatessaan saalista. Myyntiin kelpaamaton sivusaalis heitetään kuolleena takaisin mereen. Pahimmillaan mereen lentä useiden ympäristöjärjestöjen mukaan 80 prosenttia saaliista.

Tehokalastuksessa kuolee valtavasti kilpikonnia, lintuja ja muita uhanalaisia lajeja. Joka toinen minuutti verkkoihin kuolee delfiini, valas tai pyöriäinen. Senegalilaisten kalastajien mukaan roskakalaa saattaa kellua meren pinnalla tonneittain.

Las Palmasin sataman laivat ovat lähinnä espanjalaisia tai aasialaisia, mutta perässä saattaa liehua Belizen, Panaman tai Liberian lippu. Euroopan komission mukaan 63 prosenttia maailman kauppalaivoista on rekisteröity toisen valtion lipun alle. Mukavuuslipun hankinta on äärimmäisen helppoa, sen voi tehdä Internetissä muutamalla klikkauksella.

Toimenpiteellä kierretään oman maan korkeaa verotusta, sekä vältetään tiukkoja kalastus-, työ- ja ympäristölainsäädöksiä. Mukavuuslippulaivat (Flags of Convenience) eivät noudata merenkulkijoiden työehtosopimuksien velvoitteita.

Environmental Justice Foundation (EJF) -järjestön mukaan laitonta kalakauppaa käydään erityisesti mukavuuslippulaivoilla. Niillä vältetään kontrolleja ja tuomioita, kun alukset eivät ole EU:n lainsäädännön alla, tiedottaa Oceana-järjestö.

Kun kysyn Las Palmasin satamassa kelluvien mukavuuslippulaivojen sekaantumisesta laittomaan kalakauppaan, sataman yritysvastaava ja lehdistöpäällikkö Manuel Vidal vastaa välinpitämättömänä: ”Ei kiinnosta.”

Las Palmasin satamassa Belizen lipulla rekisteröity Bitufo-alus odottelee juuri Mauritaniaan lähtöä. Silmäänsä jatkuvasti vinkkaava kapteeni esittelee mielellään laivaansa. Alukseen kuuluu kolme espanjalaista työntekijää, jotka vastaavat tekniikasta ja ohjauksesta. Perulainen ja gambialainen kalastaja vastaavat kalastukseen liittyvistä asioista.

EU on säätänyt viime kalastussopimuksissaan, että maakohtaisesti tietty määrä kalastajia täytyy olla palkattu siitä maasta, jossa kalastetaan. Mauritaniassa määrä on 50 prosenttia.

Bitufo-alukseen palkataan Mauritanian sataman työnvälitystoimiston kautta kymmenisen henkeä kalankäsittelyä varten. Palkka riippuu kalansaaliista. Bitufo-aluksen kapteeni Manuel ei suostu kertomaan tarkempaa palkkaa vaan tyytyy naureskeluun.

”Espanjassa sopimusta kutsutaan contrato basuraksi”, suomeksi käännettynä roskasopimukseksi. ”Jos tulee ongelmia, voin antaa potkut samantien ilman aikarajaa”, kapteeni kertoo ohjaushytissään hykerrellen.

Belizeläinen Bitufo-alus kalastaa neljä kuukautta mustekalaa Mauritaniassa. Viikon välein kalasaaliit viedään myytäväksi Mauritanian satamaan espanjalaiselle Freiremar-yhtiölle, joka toimittaa pakastemustekalan Eurooppaan tai Aasiaan. Neljän kuukauden jälkeen alus palaa huoltoon Las Palmasiin.

Kalasatamassa notkuu siirtolaismiehiä työmääräyksiä odotellen. Osa heistä asuu satamaan jätetyissä merikelvottomissa ruosteisissa paateissa. Kun kysyn työoikeuksista, mauritanialaiset kalastajat tapittavat hämmentyneinä, vilkaisevat toisiaan ja repeävät nauruun.

”Ei afrikkalaisella merimiehellä ole työoikeuksia. Töitä paiskitaan jopa 24 tuntia vuorokaudessa, hyvä jos ehdimme nukkua. Jos valitat, saat potkut” merimiehet kertovat odotellessaan hanttihommien määräyksiä.

Mauritanialaiset ja senegalilaiset kalastajat kertovat kotimaistaan, kuinka yön pimeyden suojassa eurooppalaiset, venäläiset ja aasialaiset kalastusalukset lipuvat lähelle rannikkoa – sopimuksissa pienkalastajille suojatuille alueille – ja uhkaavat paikallisten ruokaturvaa tehopyydyksillään.

Greenpeacen mukaan yksi eurooppalainen alus kalastaa kuukaudessa sen, mitä 7 000 rannikkoalueiden pienkalastajaa vuodessa. Kalakadon Saharan eteläpuoleisessa Afrikassa on arvioitu kasvavan yhdeksänkertaiseksi vuoteen 2020 mennessä World Fish Center -järjestön mukaan.

Samaan aikaan kun Euroopassa ja Aasiassa kalankulutus kasvaa, vähenee kalan käyttö proteiinilähteenä Afrikan alueella. Elinkeinon menetys ei vaikuta vain yksittäiseen kalastajaan vaan kokonaisiin suku- ja kyläyhteisöihin.

Elinkeinon romahtaminen uhkaa ruokaturvaa, heikentää terveyttä ja rajoittaa pääsyä maksullisen koulutuksen ja terveydenhuollon piiriin, sekä kasvattaa köyhien ihmisten velkataakkaa.
On toki monenlaisia syitä siirtolaisuudelle, mutta tuskin on sattumaa, että kalakantojen romahdus Länsi-Afrikassa on suoraan suhteessa siirtolaisuuden kiihkeän kasvun.

”Kalat hupenivat meristä, mutta erityisen vaikea oli vuosi 2005, jolloin kalaa ei enää tullut. Seuraavana vuonna Senegalista lähti siirtolaislautta vuoden jokaisena päivänä”, kertoo elinkeinonsa menettänyt entinen kalastaja, Kanarian saarten siirtolaisvankiloiden kautta Barcelonan kaduille päätynyt senegalilainen kahden lapsen isä.

Guardia Civilin majuri Daniel hämmästyy, kun kysyn laittomasta kalakaupasta. ”Guardia Civil ei ole koskaan havainnut mitään ongelmia kalakaupan laittomuuksista partioidessaan Länsi-Afrikan alueella, eikä ole koskaan kuullut mitään siirtolaisuuden ja kalakaupan mahdollisista yhteyksistä.”

EU:n kalastussopimuksia Länsi-Afrikan valtioiden kanssa on kritisoitu cash for access -periaatteesta: köyhän maan korruptoitunut hallinto on riippuvainen yksipuolisesta kauppasopimuksesta ja sen tuomista miljoonista, huolimatta syvenevästä ekologisesta ja sosiaalisesta kriisistä.

Laiton kalastus

WWF arvioi, että puolet Eurooppaan tuodusta kalasta on laittomasti kalastettua. Laitonta kalastus on silloin, kun on kalastettu

ilman olemassa olevaa lupaa
määrättyjen kalastuskiintiöiden ulkopuolelta
kalansaaliista ei ole jätetty virallista saalisilmoitusta
pyyntimenetelmät eivät ole olleet sopimusten mukaisia

Hupenevat kalakannat

FAO arvioi, että maailman kalakannoista 80 prosenttia on liikakalastettua.
YK:n mukaan markettien hyllyt tyhjenevät kalasta vuoteen 2048 mennessä, ellei radikaalia muutosta saada heti aikaan.
EU:n alueella kulutetusta kalasta 60 prosenttia tuodaan ulkomailta. WWF:n arvion mukaan puolet EU:n tuontikalasta on laittomasti kalastettua.
EU:n suurimmat ulkoalueiden kalastussopimukset on laadittu Länsi-Afrikan alueella.
Maailman suurin laittoman kalakaupan alue on Länsi-Afrikka.

Lähteet: WWF, Ocena, Greenpeace, Environmental Justice Foundation, Ocean2012, Swedish Society for Nature Conversation (SSNC), Institute for European Environmental Policy, World Fish Center, International Transport Workers’ Federation, Euroopan komissio, Human Development Reports, FAO 2010.

Lue myös Kukka Rannan juttu Somalian kaksi piratismia Voima6/2009,
Ahneet apajilla: Liika- ja salakalastusta Afrikassa Maailman kuvalehti Kumppani 10/2010
tai katso kuvareportaasi Las Palmasista Kalastus on julmaa kauppaa Voima 24.3.2011.

Artikkeli on julkaistu Voiman numerossa 3/2011 s. 38-40.

Leiri muuttaa mutta mihin?

2011-03-31T15:38:00.013+03:00

Sataman romanileirin kohtaloa ratkotaan näinä päivinä. Nuorisoasiainkeskus on tänään pyytänyt poliisilta virka-apua leirin purkamiseen. Mitään vaihtoehtoista majoitussuunnitelmaa romaneille ei ole. Kukka Ranta oli mukana, kun romanit kävivät toteamassa, ettei majoitus Hietaniemen palvelukeskuksessa ole realistinen vaihtoehto.

Helsingin kaupunki haluaa purkaa sosiaalikeskus Sataman pihalle kohonneen romanileirin lopullisesti. Keskiviikkona kolmellekymmenelle romanille tarjottiin yösijaa Hietaniemen asunnottomien palvelukeskuksesta. Kaupungin kerjäläistyöryhmän puheenjohtaja Jarmo Räihä vakuutti neuvotteluissa, ettei yksikään suomalainen koditon tulisi tämän takia menettämään yösijaansa.

Tilanne oli kuitenkin toinen, kun romanit vierailivat Hietaniemen palvelukeskuksessa.

Pihalla koditon mies toljottaa saapuvaa seuruetta parta jäässä ja puhuu yksinään paksu turkki suojanaan. Alakuloiset miehet istuvat rivissä ja tuijottavat hölmistyneinä. Joukosta kuuluu vain tokaisu "just joo", ja miesten päät kääntyvät hitaasti poispäin romaneista.

Paloviranomaisten mukaan hätämajoituksen tiloissa voi majoittua enintään 60 henkilöä. Ketään ei kuitenkaan ole tähän mennessä jätetty ulos, Hietaniemen palvelukeskuksen projektivastaava Päivi Männistö kertoo. Niinpä esimerkiksi tiistain ja keskiviikon välisenä yönä tiloissa nukkui 66 henkilöä. Täpötäydessä palvelukeskuksessa ihmisiä sijoitettiin nukkumaan patjoille pitkin käytäviä.

"Fakta on se, että jos tänne tulisi 30 romania, niin saman verran muita ihmisiä jäisi ulkopuolelle", sanoo Männistö.

Onko tässä kaupungin ideassa kyse tarkoitushakuisesta vastakkainasettelusta suomalaisten kodittomien ja romanien välillä?

"Näithän mikä tunnelma sisällä oli", Männistö vastaa.

Pimeän käytävän perällä nukkuu mies patjalla. Hauras papparainen tepsuttaa rollaattorinsa kanssa ohi. Palvelukeskuksessa on hiljaista.

Päivi Männistö ja palvelukeskuksen sosiaaliohjaaja Katri Joutselainen esittelevät romaneille nukkumis-, peseytymis- ja ruokailutiloja. Joka aamu palvelukeskus täytyy jättää kello kahdeksan siivouksen takia. Päivittäinen ilmoittautuminen hätämajoitukseen alkaa kello 17, jolloin halukkaat pääsevät myös suihkuun.

Palvelukeskuksessa ei ole ruuanlaittomahdollisuuksia ja ympäristössä on vain maksullisia parkkipaikkoja ahtailla kadunvarsilla. Tämä tuntuu romaneista hankalalta. Tiukat aikataulutkaan eivät sovi romanien arkeen, joka ailahtelee täysin elannon ansainnan mukaan.

Romanien selvitettyä paikan säännöt tehdään yhteinen päätös. Paikka ei sovellu heille. Romanit kiittävät sosiaalityöntekijöitä ja kaupunkia ja suutelevat kohteliaasti kädenselkää.

"Emme halua häiritä suomalaisia asunnottomia. Toivoisimme saavamme paikan, jossa voisimme asua rauhassa karavaaneissamme, kaikki perheet yhdessä. Ostamme itse sähkömme, kunhan vain meitä ei häädettäisi", romanimiehet sanovat.

Julkaistu Voimassa 31.03.2011.

Romanit saivat jatkoaikaa maanantaihin

2011-03-31T15:30:00.014+03:00

Alkuviikosta SPR palkitsi Helsingin kaupungin rasisminvastaisesta työstä. Loppuviikosta kaupunkia työllisti yritys häätää romanileiri. Nyt häätöhanketta on lykätty maanantaihin.

Sosiaalikeskus Satama on tarjonnut pihansa romaniasukkaille, koska heillä ei ole muutakaan paikkaa.

Alkuasetelma torstaiaamuna: Helsingin pelastuslaitos on ilmoittanut, että mikäli romanileiri ei ole tyhjä 24.3. klo 10 mennessä, leiri tyhjennetään. Vapaa liikkuvuus -verkostolle ja Sataman aktiiveille annettujen tietojen mukaan neuvotteluilla ei olisi enää vaikutusta edessä olevaan häätöön.

Yhdeksältä Sataman sisätila on kuitenkin täynnä neuvottelijoita ja romanileirin tukijoita. Tunnelma on tiivis, kun Nuorisoasiankeskuksen virkamiehet, aktivistit ja muutama kaupunginvaltuutettu yhdessä pihan romanien kanssa käyvät läpi mahdollisen häädön seurauksia.

Pelastuslaitos tekee ehdotuksen, joka käytännössä tarkoittaisi romanien häätämistä Sataman pihasta tai heidän pakottamistaan nukkumaan pakkasessa ilman sähköä. Häädön vastustajat eivät hyväksy tätä. Runsaan väkijoukon edessä pelastuslaitos ei lopulta ryhdy häätötoimenpiteisiin. Poliisikin tyytyy läheisellä parkkipaikalla tarkkailemiseen.

Häätöneuvottelujen käydessä kiivaimmillaan sosiaalikeskus Satamassa muutama romani on vaipunut täyteen uneen. Eläminen jatkuvan häätöuhan alla on uuvuttavaa, oli koti sitten jäätävä karavaani tai pieni autonkoppero. Jatkuvasti on jännitettävä viranomaisia ja maastakarkoituksen mahdollisuutta. Kun perheellä ei ole rahaa, ei työtä, eikä tuloja, ja rasistinen Eurooppa jättää entistä vähemmän vaihtoehtoja, myös Helsingissä.

Romaneilla on nyt lupa asua Sataman sisätiloissa maanantaihin asti.

"Kyseessä on jonkinlainen erävoitto, kun emme suostuneet vaatimuksiin. Romanit voivat nyt nukkua neljä seuraavaa yötä lämpimässä kylmän pakkasen sijaan", Sini Pöyhönen Vapaa liikkuvuus -verkostosta selittää.

Viime marraskuussa sosiaalikeskus Sataman pihalla sattui tulipalo. Paloturvallisuusriskejä käytettiin nyt häätöuhan perusteena. Sataman aktiivien mielestä kyse oli vain jälleen yhdestä siirrosta kaupungin vuosia jatkuneessa romanivastaisessa politiikassa.

"Pelastuslaitos on koko ajan kieltäytynyt neuvottelemasta pihan asukkaiden tai Vapaa katto ry:n kanssa, vaikka olemme useaan otteeseen ehdottaneet heille ratkaisuja leirin paloturvallisuusongelmiin", ihmettelee Pöyhönen.

Ensin Sataman aktiiveilta vaadittiin alueen ympärivuorokautista valvontaa paloturvallisuuden takaamiseksi. Torstaiaamuna sähköjen käyttäminen pihalla kiellettiin.

Viime vuosina ajan Helsingin kaupunki ja kaupunginjohtaja Jussi Pajunen ovat kiivaasti vastustaneet siirtolaisromanien oleskelua Helsingin alueella. Jarmo Räihän johtaman romanityöryhmän pitkäaikainen tavoite näyttää olevan romanien häätäminen Helsingistä ja Suomesta, ei suinkaan heidän auttamisensa. Luvallisista leiriytymispaikoista on ollut puhetta jo pitkään, mutta lopullista päätöstä ei vielä ole saatu aikaiseksi. Häädöistä sentään päätöksiä tehdään, mikä asettaa Suomen entistä tukevammin eurooppalaisen romanirasismin jatkumolle.

Romanit itse haluaisivat vain olla rauhassa ilman, että poliisi tulee häätämään. Romanit olivat torstain neuvotteluissa valmiita luopumaan jopa sähköstä, saniteettitiloista ja suihkusta, jos rauha taattaisiin. Tämä kertoo paljon siitä, miten olemattomiin oikeuksiin romanit ovat Euroopassa tottuneet. Siis Euroopan unionin kansalaiset.

Sosiaalikeskus Satama on tarjonnut pihansa romaniasukkaille, koska heillä ei ole muutakaan paikkaa. Sataman pihalla asuessaan he ovat saaneet käyttöönsä edes muutamia niistä mukavuuksista, joita voisi pitää perusoikeuksina, sekä turvan poliisin ja muiden viranomaisten jatkuvalta ahdistelulta.

"Kaupungin johdon tulisi tehdä pian periaatepäätös romanien suhteen. Eihän tämän kaltainen ihmisten kustannuksella jahkailu voi jatkua vuodesta toiseen", huokaa Sini Pöyhönen.

Vapaa liikkuvuus -verkosto vaatii, että kaupungin on sallittava Sataman romanileirin jatkuminen tai tarjottava muu mahdollinen majoitus. Asia on luvattu ottaa käsittelyyn kaupunginhallituksen kokouksessa maanantaina.

Maanantaina myös nähdään, millä syyllä romanit tällä kertaa yritetään häätää tai kiristää ulos maasta.

Romanien häätöä vastustamassa oli noin sata romanileirin tukijaa ja runsaasti mediaväkeä.

Lue lisää aiheesta: Kukka Rannan kuvaraportti Kalasataman leiristä 29.10.2009, Virkamiesvalta jatkuu Helsingin romanipolitiikassa, Vierailun loppu, sekä Häätö uhkaa taas Helsingin romaneja.

Artikkeli julkaistu Voimassa 25.03.2011.

Kalastus on julmaa kauppaa

2011-03-27T22:42:00.007+03:00

Eurooppa on maailman suurin kalan markkina-alue ja entistä enemmän riippuvainen tuontikalasta. Euroopan omien kalakantojen huvetessa pyydyksiä viritetään kehitysmaiden vesille. Kukka Ranta seurasi laitonta kalakauppaa Länsi-Afrikan apajien ja maailmanmarkkinoiden solmukohdassa, Las Palmasin kalasatamassa Kanariansaarilla.

Länsi-Afrikan kala-apajien ympäröimistä Kanariansaarista on muodostunut keskeinen paikka kansainvälisessä kalakaupassa. Gran Canarian saari tarjoaa kansainvälisille kala-aluksille mahdollisuuden tankkaukseen ja huoltoon. Useat ympäristöjärjestöt ja Euroopan komissio epäilevät Las Palmasin satamaa yhdeksi maailman suurimmista laittoman kalakaupan keskuksista. Kalaa kulkee Länsi-Afrikan merialueilta kohti jatkuvasti kasvavia Euroopan ja Aasian markkinoita.

"Tuo venäläinen alus tappaa", tokaisi aluksen vieressä seisova espanjalainen satamatyöntekijä Komorien lipun alla toimivasta jättitroolarista. Euroopan komission mukaan 63 prosenttia maailman kauppalaivoista on rekisteröity jonkin toisen valtion lipun alle. Toimenpiteellä kierretään oman maan korkeaa verotusta tai tiukempaa kalastus-, työ- ja ympäristölainsäädäntöä. Mukavuuslippulaivat eivät noudata merenkulkijoiden työehtosopimuksien velvoitteita.

Las Palmasin sataman laivat ovat lähinnä espanjalaisia tai aasialaisia, mutta perässä saattaa liehua Belizen, Panaman tai Liberian lippu. Ghanalainen kalastaja esittelee ylpeänä siskonsa kuvaa espanjalaisen kapteenin Bitufo-aluksen kannella. Laiva on rekisteröity Belizen mukavuuslipulla ja kalastaa Mauritaniassa. Environmental Justice Foundation (EJF) -järjestön mukaan laitonta kalakauppaa käydään erityisesti mukavuuslippulaivoilla.

Las Palmasin satamassa Belizen lipulla rekisteröity Bitufo-alus odottelee juuri Mauritaniaan lähtöä. Työläisiä palkataan suoraan Mauritaniasta, ja heitä hankitaan Bitufo-alukseen kymmenkunta. Palkka riippuu kalasaaliista. Bitufo-aluksen kapteeni Manuel ei suostu kertomaan tarkempaa palkkaa, vaan tyytyy naureskeluun. ”Espanjassa sopimusta kutsutaan contrato basuraksi.” Suomeksi kyse on roskasopimuksista. ”Jos tulee ongelmia, voin antaa potkut saman tien, ilman aikarajaa”, kapteeni kertoo ohjaushytissään hykerrellen.

Maailman kalakannat ovat romahtamaisillaan. YK:n arvion mukaan markettien hyllyt tyhjenevät vuoteen 2048 mennessä, ellei radikaalia muutosta tapahdu. Euroopan vesien omista kalakannoista vain 25 prosenttia kestää nykyisen kalastustahdin. Kalakadosta huolimatta Eurooppa on pystynyt kasvattamaan kalan kulutusta tuomalla 60 prosenttia syödystä kalasta EUn ulkopuolisilta alueilta. Suurin osa EUn 20 kalastussopimuksesta on solmittu Länsi-Afrikassa, jonka merialueet kuuluvat maailman rikkaimpiin. WWF arvioi, että puolet Eurooppaan tuodusta kalasta on laittomasti kalastettua.

Mauritanialainen kalastaja Ousmane Sissokho asuu Las Palmasin satamaan hylätyssä ruosteisessa kalastusaluksessa. Viettäessään juhlapäivää, tai kun mieli on iloinen, Ousmane pukee ylleen perinteisen mauritanialaisen asun. Las Palmasin satamassa asuu kymmeniä paperittomia siirtolaisia. Useimmat ovat entisiä tai työttömiä kalastajia Länsi-Afrikasta. He puhuvat paljon perheistään ja haaveilevat lastensa tulevaisuudesta, vaikka ovat menettäneet omansa.

Kuvareportaasi julkaistu Voimassa 24.3.2011.

Keisarin uudet vartijat

2011-02-09T22:08:00.008+02:00

Helsingin kaupunki on valinnut Turvatiimin vartoimaan kaupungin töhryttömyyttä. Kukka Ranta & Mikael Brunila ihmettelevät uutta vartiointiliikettä, joka tuntuu kovin tutulta.

Helsingin kaupunki kilpailutti lokakuussa töhryjen torjuntaan liittyvät vartiointi- ja asiantuntijapalvelut kolmen yrityksen kesken. Selvästi muita edullisemmaksi osoittautui Turvatiimi Oyj.

Turvatiimin tieltä väistyi Helsinkiä pitkään palvellut, huonomaineiseksi leimattu FPS. Vai väistyikö?

Vuodesta 1998 vuoteen 2008 kaupunkia siistittiin Stop töhryille -kampanjalla. Koko projektin ajan töhryttömyyttä vartioi FPS, joka voitti tarjouskilpailun vuosi toisensa jälkeen. Se nousi nopeasti Suomen suurimmaksi yksityiseksi vartiointiliikkeeksi.

Mihin FPS nyt on kadonnut?

Kaupparekisterin nimihistorian mukaan vuodesta 1997 lähtien toimineen FPS Finnish Protection Service Oy:n päätoiminimi vaihtui 9.1.2004 FPS Security Oy:ksi. Vuoden 2008 aikana FPS Security Oy ja kolme muuta vartiointifirmaa muodostivat uuden yhtiön nimeltä Otso Palvelut Oy.

FPS:n päätoiminimi vaihtui 21.1.2009 OTSO vartiointi Oy:ksi. Yritys katosi julkisuudesta samaan aikaan, kun Stop töhryille -kampanja haudattiin.

Heinäkuussa 2010 yhdistyivät kaksi suurinta kotimaisessa omistuksessa olevaa turvallisuusalan yritystä, Turvatiimi Oyj ja Otso Palvelut Oy.

Yhdistymisen keskeisenä ehtona oli, että Turvatiimi Oyj ostaa Otso Palvelut Oy:n koko osakekannan. Otso Palvelut Oy:n osakkeenomistajista tuli merkittäviä henkilöomistajia Turvatiimissä.

Kuulostaa ehkä monimutkaiselta, ja sitä se onkin. Lisää mutkia seuraa.

Turvatiimin 30.6.2010 rekisteröidyistä osakkeista ja äänistä omistaa 68,14 prosenttia Atine Group Oy, jonka omistaa Ehrnroothin rahasuku.

Turvatiimin kymmenen suurimman osakkeenomistajan joukossa on myös vartiointimaailmasta tuttuja nimiä: FPS:n kenttäpäällikkönä pitkään toiminut Petri Lokka sekä entisen FPS:n ja Otso Palvelut Oy:n toimitusjohtaja, nykyisen Turvatiimin asiakaspalvelujohtaja Petri Miettinen.

Molemmat olivat myös FPS:n suurimpia osakkeenomistajia.

Turvatiimin johdosta löytyy siis samoja tahoja, jotka ovat aikaisemmin johtaneet Helsingin kaupungin tiukan töhrykampanjan vartiointia. Hanketta, jota toistuvasti syytettiin ylilyönneistä.

Turvatiimi Oyj on nyt Suomen suurin suomalaisessa omistuksessa oleva turva-alan yritys. Yhdistyneiden yritysten arvioitu liikevaihto vuodelle 2010 on yhteensä noin 37 miljoonaa euroa.

Mistä tällainen nimien vaihto oikein johtuu?

Toki nopeasti kasvavilla turvamarkkinoilla kilpailu on kovaa, ja kiihkeässä kasvuprosessissa suuremmat yritykset nielevät pienempiä. Mutta voisiko taustalla olla myös FPS:n tahrainen maine?

Turvatiimin asiakaspalvelujohtaja Petri Miettinen ei suostunut antamaan haastattelua johtamiensa yritysten omistussuhteista.

Vuosina 1998–2001 Stop töhryille -projektia vetäneen Mikko Virkamäen mukaan jo projektin alkuvuosina FPS:n imago kovien otteiden suosijana oli iso ongelma: ”Mietimme koko ajan vartiointiliikkeen vaihtoa.”

Rakennusviraston Siisti Stadi -projektista ja töhryasioista nykyisin vastaava projektijohtaja Kauko Haantie vakuuttaa, ettei heidän tietoonsa ole tullut pahoinpitelytapauksia.

”Jos tulisi, niin yhteistyö vartiointiliikkeen kanssa loppuisi heti”, Haantie vakuuttaa.

Haastattelu Haantien kanssa sujuu leppoisasti, sillä hänen johtamansa rakennusviraston uusi linja painottaa avoimuutta. Kahdessa kohtaa hän kuitenkin hermostuu: kun kysymykset koskevat vartioimisliikkeen omistussuhteita ja kun aiheeksi otetaan vartioinnista kantautuneet väkivaltasyytökset.

Haantie kuittaa huhut vartijoiden väkivaltaisuuksista harvinaisina poikkeuksina.

”Eiväthän nämä FPS-vartiointiliikkeen ylilyönnit ole tapahtuneet rakennusviraston toimeksiannon aikana. Emme voi leimata koko yritystä, jos siellä on joku vartija murtanut jotain.”

Haantie painottaa, että vartiointiliikettä valitessa hinta ratkaisee. ”Se vartioi, joka tarjoaa halvimman hinnan.”

Vieressä istuva Rakennusviraston kaupungininsinööri Raimo Saarinen tokaisee: ”Jos me vartioimisliikkeiden kilpailutuksessa suljettaisiin kaikki väärinkäytöksistä epäillyt pois, ei kaupungilla olisi yhtään kilpailutettavaa.”

Vartioimisliikkeiden ylilyönnit näyttäisivät siis olevan kaupungin johtavien virkamiesten tiedossa.

Mitä tämä kertoo yksityisistä turvapalveluista? Entä mitä se merkitsee kaupunkilaisten oikeusturvalle?

Kukka Ranta & Mikael Brunila

Kirjoittajat ovat perehtyneet Helsingin kaupungin töhrypolitiikkaan ja ovat valmistelemassa aiheesta kirjaa yhdessä Eetu Virenin kanssa. Into Kustannus julkaisee teoksen vuonna 2011.

Lue myös artikkelit Kuka vartioi vartijaa? ja VR vastaa.

Sivun artikkeli on julkaistu Voiman numerossa 1/2011 s. 27.

Vartijaväkivalta ja rankaisemattomuus

2011-01-19T14:20:00.019+02:00

Vartijaväkivalta on paljon yleisempää kuin mitä kuvittelemme. Kukka Rannan ja Henri Salosen videoteoksessa kuullaan tarinoita yhdestä Euroopan valvotuimmasta kaupungista. Vartijaväkivaltaa kokeneet kertovat, kuinka oikeus ei toteudu, kun poliisi ja syyttäjät suojelevat vartijoita, ja vartijat puolustavat toisiaan.

Tarinoita vartijaväkivallasta tuntuu olevan lähes jokaisella, jos ei itsellään niin sitten lähipiiristä vähintään. Vartijaväkivalta ja rankaisemattomuus -video julkaistiin 14.1. Youtubessa. Alle viikossa linkkiä klikattiin yli 12 000 kertaa.

Vartijaväkivallasta tihkui tietoa alun perin erityisesti Helsingin kaupungin nollatoleranssin ja ehdottoman töhryprojetin aikana, kun siviiliasuiset vartijat jahtasivat graffitiepäiltyjä pitkin Helsingin pusikkoja.

Ennen lukuisina huhuina liikkuneet tarinat vartijaväkivallasta kohdistuivat graffitimaalareihin, jotka olivat nollatoleranssin aikana hyvin kriminalisoituja kaupungin tehokkaan tiedotuspolitiikan ansiosta. Täten myös ikään kuin väistettiin mahdollisen liiallisen väkivallan käyttö – itsepä ovat ongelmia aiheuttaneet mentaliteetilla. Viranomaisusko on hyvin voimakasta Suomessa. Vartijaväkivaltaa on vaikea todistaa – kukapa haluaisi tulla tunnetuksi mediassa väkivallan uhrina.

Nollatoleranssi lopetettiin valtavan kritiikkivyöryn ja Töhryfest-mielenosoituksen jälkeen marraskuussa 2008. Stop töhryille -projekti lakkautettiin juhlaseminaarissa syyskuussa 2008, mutta käytännössä projekti vain siirrettiin osaksi kaupungin normaalia toimintaa.

Erillistä määrärahaa projektille ei enää ole, mutta kaupunki edelleen tilaa vartioimispalveluita ja puhdistaa töhryjä, tosin huomattavasti vähemmissä määrin kuin ennen. Siviilivaatteissa partioivia vartijoita on kaupungilla liikkeellä enää vain kaksi. Palveluita tilataan Turvatiimi Oyj:ltä eli entiseltä Otso-vartiointi Oy:lta ja FPS Security Oy:lta, joiden samana pysynyt johtaja ei suostu antamaan toimittajille haastattelua. Samaan aikaan väkivallan tarinat tulevat nyt graffitipiirien ulkopuolelta – kuka tahansa kaupunkitilaa väärinkäyttävä saattaa joutua kontrollin ja ylilyönnin kohteeksi.

Yksityisten vartioliikkeiden kasvu on osa laajempaa ilmiötä, kun julkiset määrärahat kaventuvat ja poliisien tehtäviä hivuttautuu vartioille ja järjestyksenvalvojille. Toisaalta erilaisilla turvallisuuden tarpeiden markkinoinnilla ja pelon lietsonnalla saadaan kauppa pyörimään, kun yritykset, valtiolliset ja kunnalliset laitokset, sekä yhä enemmän myös kotitaloudet ostavat vartioimis- ja kamerapalveluita. Turvamarkkinabisnes käy kovin kuumana. Mutta miten meille oikein luodaan turvaa?

Mikään taho ei ole tutkinut yksityisten vartioimisliikkeiden nopeaa nousua ja niiden vaikutuksia kaupunkitilaan ja kaupunkilaisiin. Kukaan korkeampi taho ei valvo alaa eikä kamerankäyttöä. Miten valta voimankäyttöön voidaan antaa yksityiselle taholle, jota ei sitten valvota millään lailla? Päinvastoin keräämiemme tarinoiden mukaan vartioiden toimia suojellaan, peitellään, väkivaltatapauksia ei viedä oikeuteen tai niitä ei tutkita kunnolla. Ihmisiä ei oteta tosissaan, koska he ovat nuoria, laitapuolen kulkijoita tai maahanmuuttajia.

Systeemissä se vika on, kun oikeus ei toteudu.

Tarinoita kuulee koko ajan lisää ja yhteydenottopyyntöjä uusista väkivaltatapauksista tulee jatkuvasti. Tämä videoprojekti ei tule olemaan ainut.

Lue lisää vartijoiden väkivaltakulttuurista Voimasta 1/2011. Lehti ilmestyy 31. tammikuuta 2011.

Julkaistu Voimassa 19.1.2011.

Työmaa-aidat katugallerioiksi

2011-01-19T14:13:00.009+02:00

Multicoloured Dreams -liike muokkaa mainosten hallitsemaa kaupunkikuvaa katutaiteella. Tänä syksynä kymmenet helsinkiläiset työmaa-aidat muuttuivat gallerioiksi. Seuraavaksi tähdätään designpääkaupunkivuoteen 2012.

Kylmä viima ja pimeä ilta hoputtavat kiireen perässä juoksevia, kunnes yllättävä suurikokoinen maalaus pysäyttää. Ohikulkijan kommentti muotoutuu nauruksi. "Onkos teillä lupa tähän?"

Isänpäivään päättyneellä Miesten viikolla saattoi Helsingin keskustassa bongata katutaiteilijoita työssään. Taustalla vaikuttaa Multicoloured Dreams -liike, jonka tavoitteena on saada rakennustyömaa-aidat vapaaseen galleriakäyttöön kaupunkikuvan rikastamiseksi.

Kaikki alkoi kesäkuussa 2010, kun kolme katutaidetta ihailevaa aktiivista naista tapasivat sosiaalisen median yhdistämänä. Satu Kettunen, Kavita Gonsalves ja Pauliina Seppälä tutustuivat Refugee Hospitality Clubin kautta – se on puolestaan Punavuoren vastaanottokeskuksen asukkaille solidaarisuutta osoittava vapaaehtoisten verkosto.

Pauliina Seppälä on punavuorelaisryhmän aktiivi. Aluksi kolmikko ideoi klubin tiedottamista ja pientä katutaideprojektia. Toiminta irtautui pian kuitenkin yhteisen intohimon vetämänä laajemmin kaupunkitilaan vaikuttavaksi katutaideliikkeeksi.

Ryhmän ehdotus Helsinki Design Week -tapahtumaan hyväksyttiin ja elo-syyskuun vaihteessa kaduntallaajat pääsivät ihailemaan keskustan työmaa-aidoille täyttyviä noin kolmeakymmentä maalausta.

Miesten viikolla Multicoloured Dreams osallistui Senaatintorilla sijaitsevan Kiseleffin talon ja Mikonkadun rakennustyömaa-aitojen kuvittamiseen teeman mukaisesti. Yhteensä maalauksia on tähän mennessä taiteiltu kaiken kaikkiaan jo neljäkymmentä. Maalaukset ovat numeroitu ja nimetty tekijän mukaan; sabluunalla painetaan myös liikkeen internet-sivun osoite asiasta kiinnostuneille.

"Kaikki halukkaat voivat osallistua ja kehittää liikettä eteenpäin. Tarkoituksenamme ei ole toimia sensuureina vaan mahdollistaa taiteen leviäminen kaupunkitilaan, koska Helsinki kaupunkina on tyhjä", Kettunen painottaa.
"Ensiksi avaamme kutsun internetissä, sitten taiteilijoiden lähettämillä luonnoksilla pyydämme luvat työmaa-aitojen peittämien rakennusten omistajilta. Maalareille annamme lupalaput mukaan sopijaosapuolten yhteystiedoilla varustettuna." Kettunen ja Gonsalves jatkavat, kuinka Kluuvin kauppakeskuksen ja Makkaratalona tunnetun City Centerin yhteyshenkilöiltä on tullut pelkkää kiitosta. Tageja ei työmaa-aidoille ole ilmestynyt. Tämä kertoo muiden maalarien positiivisesta kunnioituksesta.

Helsingissä kymmenen vuotta vallinnut ehdoton nollatoleranssi esti pitkälti kaikenlaisen katutaiteen tukemisen kaupungin puolelta. Lupia ei Rakennusvirastolta herunut ja pahimmillaan rakennuksia taivuteltiin puhdistamaan seinänsä uhkasakoilla aina vuoteen 2008 saakka.

"Mixed messages" -käsitteen mukaan graffitit, tagit ja katutaide olivat kaikki yhtä ja samaa töhryä, eikä Stop töhryille -projektin vetäjien mukaan muuta nimeä saanut käyttää positiivisen mielikuvan välttämiseksi. Nollatoleranssin lakattua rakennusten omistajat ovat saaneet vapauden päättää itse omista seinistään.

"Olemme saaneet paljon positiivista palautetta ohikulkijoilta, ja rakennusten omistajatkin ovat olleet hyvin kiinnostuneita alusta alkaen. Kaikki palaset ovat loksahtaneet paikoilleen ja luvat ovat irronneet helposti. Ehkä aika katutaiteelle ja vapaammalle kaupunkikulttuurille on nyt kypsä", Kettunen ja Gonsalves pohtivat.

Kettusen ideaalikaupunki olisi Helsinki, jossa voisi kävellä kadulla, kokea yllätyksiä katutaiteen avulla ja nähdä arkisia asioita ja paikkoja uusin silmin.

"Esimerkiksi New Yorkissa oli hieno muovipusseista koottu jääkarhu, joka täyttyi metrotunnelin tuuletusaukon ilmasta," Kettunen kuvailee.

Helsinki Design Week -tapahtumasta aloittanut visuaalinen liike aikoo tähdätä vuoteen 2012, jolloin Helsinki edustaa maailman designpääkaupunkia.

"Emme tiedä kuinka kauan aiomme jatkaa, ainakin niin kauan kun vapaaehtoistyö on hauskaa ja saamme siitä energiaa – ja sitä olemme saaneet paljon kun ihmiset kiittävät kaupunkikuvan värittymisestä."

"Mainokset eivät tee onnelliseksi, ne vain yrittävät saada meidät ostamaan. Haluamme kadut ihmisille ja vaihtoehtoja mainoksille", kertoo Kettunen liikettä yhdistävästä ajatuksesta.

Multicoloured Dreams -blogi osoitteessa mcdreams.wordpress.com.

Julkaistu Voimassa 9.12.2010.

Ahneet apajilla: Liika- ja salakalastusta Afrikassa

2010-10-26T15:50:00.020+03:00

Eurooppalaisten liika- ja salakalastus Afrikan merillä vie paikallisilta kalastajilta elinkeinon ja ajaa heitä uuden työn perässä Eurooppaan. Kalat vähenevät, kun kalakannat eivät pysty enää uusiutumaan. Onko tässä mitään järkeä?

Ali oli ennen senegalilainen kalastaja. Nyt hän etsii töitä Barcelonasta, Espanjasta.

”Ennen riitti, että merelle lähti aamulla ja kotiin palasi illalla. Parhaimmillaan vain muutaman tunnin reissulla sai riittävän saaliin. Nyt Senegalissa ei juuri ole kalaa,” Ali kertoo.

”Nykyisin täytyy tehdä vähintään kaksi viikkoa kestävä matka, eikä varmuutta kalasaaliista ole. Kalareissuun tarvitaan monta tuhatta euroa: öljyyn, ruokaan ja jäähän, jolla kalat säilötään. Sijoituksesta huolimatta lopputulos on aina epävarma.”

Lähtö Eurooppaan tuntuu Alin mukaan hyvin monen mielestä ainoalta oikealta ratkaisulta. ”Jokainen haluaa auttaa omaa perhettään ja rakentaa itselleen kodin”, hän lisää. Ali on nyt 31-vuotias, eikä hän ole nähnyt kahta lastaan ja vaimoaan yli kolmeen vuoteen – ei sen jälkeen, kun lähti Senegalista.

Eurooppalaiset vievät kalatkin meristä

Ali epäilee, että kalat häviävät Senegalin rannikolta eurooppalaisten ryöstökalastuksen vuoksi.

Meriä tutkivan Oceana-järjestön ekonomisti Anne Schroeer vahvistaa väitteen. Hänen mukaansa erityisesti Länsi-Afrikan merien kalalajit ovat ylikalastettuja. Alue kärsii Afrikan meristä eniten ulkomaalaisten alusten laittomasta kalastuksesta.

”Laiton kalastus kattaa noin 40 prosenttia koko Länsi-Afrikan kokonaissaaliista. Dollareissa taloudellinen menetys on 265–500 miljoonaa joka vuosi”, Schroeer summaa.

Vuosituhannen vaihteessa kalat Afrikan merillä alkoivat olla jo pahasti huvenneet. Vuonna 2002 Maailman luonnonsuojelusäätiö WWF varoitti, että puolet Länsi-Afrikan kalakannasta oli hävinnyt.

Liikakalastus uhkaa afrikkalaisten kalastajien elinkeinoa. Vanhoista varvastossuista verkkonsa kellukkeet tehnyt pienkalastaja ei voi pärjätä kilvassa suurten kalastusalusten kanssa. Kuva: Kukka Ranta

Kolme vuotta myöhemmin Alinkin perheen kalastuksesta saadut tulot romahtivat. Paine lähteä Eurooppaan koveni entisestään. Alin mukaan vuonna 2006 Senegalista lähti venekyyti pohjoiseen joka päivä.

Alin kertomusta tukee se, että Kanarian saarille rantautuvien puuveneiden määrä nousi samana vuonna ennätykselliseen 31 000:een. Edellisenä vuonna lauttoja oli saapunut vain 5 000.

Ali kertoo yrittäneensä ensin Eurooppaan Mauritaniasta käsin. Venematkan järjestäjä osoittautui kuitenkin huijariksi, joka ryöväsi sekä rahat että haaveet.

Etsintöjen jälkeen Senegalista löytyi luotettava salakuljettaja. Matka maksoi tuhat euroa. Ali sai alennusta, koska pystyi auttamaan navigoinnissa.

Euroopan unioni on yrittänyt pysäyttää laitonta muuttoa meren yli. Se perusti vuonna 2005 rajakontrollijärjestelmä Frontexin, jonka budjetti on perustamisesta lähtien kaksinkertaistunut vuosittain. Samalla siirtolaisten rantautuminen Kanarian saarille on vähentynyt yli 90 prosenttia vuoden 2006 lukuihin verrattuna.

Kasvaneen budjetin lisäksi siirtolaistulvaa on hillinnyt Frontexin yhteistyö siirtolaisten lähtömaiden, erityisesti Senegalin ja Mauritanian kanssa. Myös Espanjan Las Palmasiin perustettu siirtolaisia tarkkaileva Sea Horse -satelliittijärjestelmä on auttanut ihmisten liikkeiden hallinnassa.

On paradoksaalista, että Kanarian saarten pääkaupungin Las Palmasin satamassa toimii yksi maailman suurimpia laittoman kalakaupan keskuksia.

"Tämä mustekala voisi olla Senegalista" Ali arvioi ja surkuttelee yksilön pientä kokoa: "tällaiset pikkusintit jäävät liikakalastuksesta jäljelle". Kuva: Kukka Ranta

Siirtolaisvankilassa lomasaarella

Matkustaminen Espanjaan on kallista turistiviisumillakin – jos sellaisen saa. Lentolipun, viisumin ja vakuutusten lisäksi vaaditaan, että lähtijällä on rahaa maksaa oleskelunsa Espanjassa. Summa on tuhansia euroja.

”Pitäisi myydä talo ja oma äitinsä, jos mielisi lentää Eurooppaan viisumi taskussa”, Ali kuittaa.

Ali muistaa reilun viikon kestäneestä venematkastaan alituisesti oksentelevat ihmiset. Kukaan ei onneksi kuollut. Teneriffalle rantautuneen aluksen 82 nääntynyttä miesmatkustajaa vietiin suoraan siirtolaisvankilaan. Teneriffan lisäksi siirtolaisvankiloita on monilla lomasaarilla: Lanzarotella, Fuerteventuralla, Gran Canarialla ja La Gomeralla.

”En tiennyt, kuinka toimia. Kerroin avoimesti kuka olen, mistä tulen ja mihin olen menossa. Minut lennätettiin 40 päivän vankeuden jälkeen takaisin Senegaliin”, Ali kertoo.

Toisella kerralla Ali osasi jo salata henkilöllisyytensä. Hän huomasi sellinsä ikkunan kalterin olevan pois paikoiltaan ja pakeni vuorille. Ali vietti kaksi päivää syömättä ja juomatta, lopulta poliisit löysivät uupuneen miehen.

Rangaistukseksi Ali joutui viettämään kaksi viikkoa täyteen ahdetussa sellissä ilman päivänvaloa. Sellistä pääsi ulos vain syödäkseen. Öisin vangit joutuivat virtsaamaan pulloihin.

Lähes puolitoista kuukautta kestäneen vankeuden jälkeen ryhmä identifioimattomia siirtolaisia lennätettiin poliisikoneella Valencian kaupunkiin.

Alin kiertolaiselämä Espanjassa alkoi.

Koti kadulla pahvin päällä

Muutaman kuukauden mittaiset hedelmän- ja rypäleenpoimijan pestit ovat paperittomille siirtolaisille harvoja ansaitsemismahdollisuuksia.

Ali poimi viinirypäleitä, mandariineja ja appelsiineja yhdessä Itä-Euroopan romanien sekä bolivialaisten, ecuadorilaisten ja perulaisten siirtolaisten kanssa.

”Asuin monta kuukautta pomoni luona Leridassa. Teimme töitä yhdessä ja sain syödä pomon perheen kanssa. Minulla oli myös oma huone heidän talossaan – olin kuin perheenjäsen”, Ali kertoo ja hymyilee muistolleen.

Vuonna 2008 poliisi teki tarkastuksen maatilalla. Alin paperit joutuivat syyniin ja hän vietti kaksi vuorokautta poliisiasemalla.

Barcelonan kaduilla näkee tuhansia paperittomia siirtolaisia repimässä itselleen elantoa samalla, kun talouskriisi ajaa entistä useamman kadulle ja siirtolaisten pidätykset kiihtyvät. Kuva: Kukka Ranta

”Minusta otettiin kuvat ja sormenjäljet. En enää voinut palata saman työnantajan luokse.”

Alin koti oli jälleen kadulla.

”Etsin töitä puolitoista vuotta, aina kadulta heräten. En kehtaa kertoa totuutta perheelleni.”

Lopulta Ali löysi Barcelonasta kalastajan töitä ystävänsä avulla. Hän kalasti kahdeksan kuukautta aamuvarhaisesta iltakahdeksaan, ilman ainuttakaan vapaapäivää.

”Kerran tunsin itseni tosi väsyneeksi ja sanoin pomolleni, että minun täytyy levätä yksi päivä. Sain potkut – huutojen kera.”

Muutaman palkattoman kuukauden jälkeen Ali menetti vuokrahuoneensa ja palasi kadulle. Hän kertoo nukkuneensa rappukäytävissä ja pankkiautomaattien eteisissä pahvin päällä.

Valtiot saavat tuloja kalastusluvista

Alin silmät syttyvät, kun hän pääsee puhumaan kalastuksesta – vaikka kertomus onkin synkkä.

”Eurooppalaiset alukset ovat valtavia meidän veneisiimme verrattuna. Verkot ovat tiheämpiä ja paksumpia.”

Ali kuvailee, miten isojen kalastusalusten troolaaminen tuhoaa merenpohjan. Paikallisten syömät rannikkokalat ovat kaikonneet niiden ravinnon ja elinympäristön tuhouduttua.

Eurooppalaisten alusten tiheät verkot vetävät kaiken elävän mukanaan. Myyntiin kelpaamaton heitetään takaisin mereen.

”Osa kuolleesta kalasta jää kellumaan pinnalle. Kalman lemu karkottaa eläviä yksilöitä yhä kauemmas. Meressä lojuu tonneittain kuolleita kaloja”, Ali sanoo.

Oceanan mukaan ulkomaisten alusten kokonaissaaliista jopa 80 prosenttia heitetään tarpeettomana takaisin mereen. Sivusaaliina kuolee useiden kalalajien lisäksi myös valaita, delfiinejä, kilpikonnia ja lintuja.

EU maksaa Länsi-Afrikan valtioille, jotta eurooppalaiset valtiot voivat kalastaa vuosittain sovitun kiintiön verran. ”EU maksaa vuosittain Marokolle 36 miljoonaa euroa, Mauritanialle 86 miljoonaa ja Guinealle 7,5 miljoonaa. Esimerkiksi Mauritanian valtion tuloista 60 prosenttia tulee lupasopimuksista”, Anne Schroeer kertoo.

”Senegal ei ole listalla, koska se ei Ghanan tavoin ole antanut lupia EU:n aluksille. Virallisesti eurooppalaiset alukset eivät kalasta Senegalin ja Ghanan edustalla. Kuitenkin yksittäiset kalastusyhtiöt ovat tehneet yksityisiä sopimuksia molemmissa maissa. Tämä on valitettavaa, koska alukset eivät kunnioita eurooppalaista lainsäädäntöä”, Schroeer jatkaa.

Hänen mukaansa espanjalaiset alukset vastaavat 90 prosenttisesti yksityisistä sopimuksista. Yksityiset sopimukset ovat yksi suurimmista syistä liika- ja salakalastukseen. Koko maailman mittakaavassa laittomasta kalastuksesta kärsii erityisesti Länsi-Afrikan merialue.

Kalat katoavat meristä

”Jos liika- ja salakalastus jatkuvat, eivätkä kalakannat enää pysty uusiutumaan, tulevaisuuden uhkakuva on se, ettei merissä ole enää kaloja”, Schroeer sanoo.

Ellei pelastustoimiin heti ryhdytä, kaupalliseen tarkoitukseen pyydetyt kalakannat tulevat romahtamaan vuoteen 2050 mennessä, todettiin YK-järjestöjen jo vuonna 2005 julkaisemassa Millenium Ecosystem Assessment -tutkimusraportissa.

Samaan aikaan kun ihmiset ovat menettäneet elinkeinojaan ja lähteneet henkensä uhalla entistä suurimpina veneryhminä kohti vauraampaa tulevaisuutta, on Euroopan unioni jatkanut sekä kalateollisuutensa tukemista että siirtolaiskontrollin ja rajajärjestelmien vahvistamista.

Viime aikoina Ali on korjaillut tutun kalastajan verkkoja 20 euron päiväpalkalla. Hän asuu vallatussa talossa paikallisen yhteisön suojeluksessa. Talon väki opettaa hänelle lukutaitoa sekä espanjan ja englannin alkeita.

Heti kun Ali saa paperit, hän haluaa palata perheensä luokse Senegaliin. Hän kertoo vaimonsa joutuneen hermoromahduksen vuoksi sairaalaan. Vaimo menetti asuntonsa, koska Alilla ei ollut lähettää hänelle vuokrarahoja.

Ali nukkuu edelleen vain muutaman tunnin yössä. Vain työtä tehdessään Alin huoli väistyy ja hän tuntee lepäävänsä.

Senegalilainen 17-vuotias Mamadou myy aurinkolaseja Barcelonan rannalla.
Kahdeksan tunnin tarpomisella tienaa noin 10-40 euroa, joskus ei yhtään mitään.


Liika- ja salakalastus rehottaa ympäri Afrikan rannikkoa ja uhkaa pienkalastajien elinkeinoa. Kuva: Kukka Ranta.

Julkaistu Maailman kuvalehti Kumppanissa 10/2010.

Musiikki yhdisti romanioikeuksia ajavat

2010-09-29T21:34:00.020+03:00

Helsingin kaupungin nuorisolautakunta päättää sosiaalikeskus Sataman vuokrasopimuksen purkamisesta 30. syyskuuta 2010. Mahdollisen häädön syynä on romanien leiri sosiaalikeskuksen pihalla. Aloite häätöön on tullut kokoomuslaiselta kaupunginjohtaja Jussi Pajuselta ja hänen nimittämältään kerjäläisongelmaa käsittelevältä virkamiestyöryhmältä.

Elokuun lopulla Sataman toiminnan hyväksi järjestettiin tukikonsertti, jolloin useat suomalaiset romaniaktiivit, kulttuuritoimijat, akateemikot ja poliitikot ilmaisivat tukensa sosiaalikeskus Sataman toiminnan jatkamisen puolesta. Fifi Audio tallensi ikimuistoisen illan tunnelmia.

Ihanat romanikultakurkut, Telal Kham -kaksikon siskokset, Mirjami Schwartz ja Milaja Lindroos lauloivat kansainvälisellä romanikielellä.

Taisto Lundberg, Suomen ensimmäisen ja yhden menestyneimmän mustalaismusiikkiin erikoistuneen yhtyeen Hortto Kaalon laulaja, innostui Sataman tukikonsertin tunnelmasta ja yhtyi taustalla musiikin pauloihin valkoisella harmonikallaan.

Kuvassa kolmen polven romaninaisia, Sosiaalikeskus Sataman pihalla asuva nuori romaniasukas Jasmine, taustalla tilaisuudessa esiintynyt muusikko Anette Åkerlund ja alkutervehdyksen Suomen romanien puolesta pitänyt Suomen romanifoorumin toiminnanjohtaja Miranda Vuolasranta.

Yleisö ilakoi tanssilattialla, kädet taputtivat tahtia, jalat steppasivat villisti ja halauksiakin sateli romanikulttuurin illassa sosiaalikeskus Sataman puolesta.

Kuuntele ikimuistoisen illan tunnelmia Voiman Fifi Audiosta!
Julkaistu Voimassa 29.9.2010.

Räppiä paperittomuudesta

2010-09-13T20:58:00.018+03:00

Khalifaxa elää Espanjassa ilman papereita. Hän laulaa räppiä siirtolaisuudesta: merimatkasta paatilla Senegalista Kanarian saarille & Teneriffan siirtolaisvankilasta.

Neljä vuotta sitten Khalifaxa alias el clandestino eli salainen aloitti yhdessä 84 muun afrikkalaisen kanssa kahdeksan päivän matkan Atlantin aalloilla polttavassa auringonpaahteessa. Khalifan merimatka Senegalista Espanjaan oli painajaismainen. Matkalla vene rikkoutui ja vettä alkoi pursuta paatin sisään. Venematkalaiset lappasivat vettä pois yötä päivää useiden vuorokausien ajan. Kaikki eivät kestäneet loppuun saakka, osa kuoli janoon, osa valui mereen.

Khalifaxa hiljenee suru kasvoillaan. ”Kolme ystävääni kuoli sillä matkalla. Mutta tästä täytyy puhua, jotta asiat voisivat vielä joskus muuttua.”

76 ihmistä selvisi perille saakka, yhdeksän uupui meren syvyyksiin.

”Luulin, että kuolen. Nousimme puuveneeseen saapuaksemme meriteitse Senegalista Espanjaan, kahdeksan päivän pitkä odotus, kaksi kuppia riisiä ja yksi lasi maitoa päivässä. Ihmiset oksentelivat, mutta etenimme.”

Venematka Kanarian saarille on ollut yksi yleisin reitti Afrikasta Eurooppaan. EU:n jäsenvaltioiden ulkorajayhteistyöstä huolehtivan viraston Frontexin toukokuussa 2010 julkaiseman tiedotteen mukaan Kanarian saarille pyrkivien siirtolaislauttojen määrä on romahtanut yli 90 prosenttia vuoden 2006 huippulukemista. Silloin Kanarialle saapui yli 30 000 siirtolaista 600 paatilla.

Frontexin mukaan siirtolaisuus on romahtanut ennen kaikkea rajavalvonnan yhteistyön lisäännyttyä EU:n ja Afrikan maiden välillä, erityisesti Mauritanian ja Senegalin kanssa. Siirtolaisia kontrolloiva koneisto maksaa: Frontexin vuosibudjetti on kasvanut vuoden 2005 reilusta 6 miljoonasta lähes 90 miljoonaan euroon vuonna 2010.

Khalifaxa jatkaa tarinaansa Barcelonan rantahiekalla kävellessämme: ”Lopulta näimme helikopterin ja heilutimme vaatteita, kunnes meidät huomattiin.”

Matka jatkui Las Palmasin siirtolaisvankilaan, jossa Khalifaxa vietti 40 päivää. Siellä hän salasi henkilöllisyytensä. Espanjan lain mukaan siirtolainen on päästettävä vapauteen, jos hänen identiteettiään ja alkuperäänsä ei voida varmentaa. Vankeusajan umpeuduttua poliisikone kuljetti Khalifaxan ja muita siirtolaisia mantereelle Malagaan.

Khalifaxa ansaitsee elantonsa talouskriisin kurittamassa Espanjassa räppäämällä. Konsertteja on kuukaudessa muutamia. Yhdestä keikasta hän ansaitsee noin 200 euroa. Pienen huoneen vuokraan kuluu 150 euroa, joten hän tulee juuri ja juuri toimeen. Khalifaxa esiintyy vapaaehtoisesti siirtolaismielenosoituksissa ympäri Espanjaa ja toimii aktiivisesti kotikaupunkinsa Zaragosan siirtolaisverkostoissa.

”En kannusta muita afrikkalaisia matkustamaan. Ei tämä ole kaiken sen vaivan väärti, elämä täällä on todella vaikeaa. Olisi ehkä parempi jäädä kotiin, täällä olemme vain rikollisia.”

Khalifaxa räppää Barcelonan rannalla aaltojen lyödessä tahtia siirtolaisen tarinalle, samalla kun ystävä Chino Negro beatboxaa taustalla innokkaasti rytmiä. Kun teen kysymyksen, saan vastauksen rapin muodossa.

Espanjassa asuvasta viidestä miljoonasta siirtolaisesta lähes joka kolmas on työtön. Miljoona heistä elää ilman oleskelulupaa. Saharan eteläpuoleisessa Afrikassa talouskriisi iskee vielä kovemmin, kun puolet mantereen väestöstä elää alle eurolla päivässä.

IMF:n mukaan siirtolaisina asuvien sukulaisten rahalähetykset Saharan eteläpuoleiseen Afrikkaan vähenivät 500 miljoonalla dollarilla vuonna 2009. Samalla mantereen 200-miljoonainen nuorisotyöttömyys kasvaa 7–10 miljoonalla vuosittain. Paine siirtolaiseksi lähtemiselle kasvaa edelleen.

”Eurooppa on syyllinen. Eurooppalaiset tulivat ensin Afrikkaan huijaamaan ja ryöstämään meitä, mutta mikseivät he nyt vastaanota meitä? Riimittelen kapitalismista ja rasismista, imbesilleistä, jotka eivät salli ihmisten vapaata liikkumista rajojen välillä. Rajat ovat rumia, kun niin monet joutuvat kuolemaan paateissa”, Khalifaxa sanoo.

”Kaiken kokemani jälkeen kaikki tuntuu kovin pieneltä, enää en pelkää elämää.”

Artikkeli on julkaistu Voiman numerossa 7/2010 s. 44-45.

Kriisi ajoi paperittomat kaduille

2010-09-06T19:54:00.025+03:00

Turun Sanomat & Kaleva. Kuvat ja teksti: Kukka Ranta

Paperittomien siirtolaisten kilpailu toimeentulosta kovenee kaduilla, kun yhä useammat menettivät työpaikkansa Euroopan talouskriisin myötä. Pakistanilainen Kamal myy huumeita Barcelonassa oleskelulupaa odotellessaan ja haaveilee omasta ravintolasta.

1200-1400 euroa kuukaudessa. Huumekauppa kannattaa paremmin kuin oluenmyynti, josta ansiot jäävät 400-500 euroon kuussa, kertoo pakistanilainen Kamal.

Ajankohtainen: Talouskriisi heittää tänä vuonna 64 miljoonaa ihmistä äärimmäiseen köyhyyteen.

Barcelonan öisellä keskustakorttelilla norkoilee pakistanilaisia kaljanmyyjiä. Oluttölkit katoavat hetkessä roskapönttöjen taakse, kun poliisiauto lipuu hitaasti paikalle. Miehet kiirehtivät kauemmas ja tarkkailevat tilannetta silmäkulmistaan. Tilanteen rauettua eräs heistä esittäytyy ystävällisesti.

Kamal on kotoisin Pakistanista, Islamabadista. Hän työskentelee Barcelonassa huumeita myyden. Listalta löytyy ekstaasia, kokaiinia ja hasista. Valtaosa asiakkaista on eurooppalaisia turisteja.

Tavallinen työpäivä alkaa illalla kello kahdeksan aikaan, kun Kamal seisoo samassa kadunkulmassa olutta myyvien ystäviensä kanssa. Kadulla päivystetään aamuun saakka. Päivät ovat lepoaikaa, ellei asiakas satu soittamaan. Kamal myy vain muutaman keskusta-alueen baarin asiakkaille. Osa tutuista asiakkaista soittaa tarpeen tullen.

”Öisin on hyvin vaarallista työskennellä, sillä poliisit ovat jatkuvasti liikkeellä, mutta niin ovat toisaalta myös asiakkaamme. Näen poliiseja enemmän kuin aiemmin, myös siviilipartioissa”, Kamal kuvailee työnsä riskejä.

Kamal on työskennellyt huumekauppiaana Barcelonassa reilut kolme kuukautta. Ensimmäisen kerran hän vieraili Espanjassa vuonna 2005, mutta totesi työnteon olevan mahdotonta. Hän palasi Ranskaan, jossa hän työskenteli pakistanilaisessa ravintolassa useita vuosia. Vuonna 2008 Kamal muutti pysyvästi Barcelonaan, koska Espanjassa on mahdollista saada oleskelulupa kolmen vuoden odottamisen jälkeen. Ranskassa siihen menee kuusi vuotta.

”Myyn huumeita, koska sillä tienaan parhaiten. Meillä paperittomilla ei ole paljon vaihtoehtoja.”

Festivaalien aikaan Kamal myy päivisin oluttölkkejä, eikä silloin jää aikaa nukkumiselle. ”Rahan takia on tehtävä kaikkea”, Kamal kuittaa silmät väsymyksestä turvonneina.

Kamal aikoo perustaa Barcelonaan oman pakistanilaisravintolan, kunhan ensin saa oleskeluluvan.

”Haluan myös perustaa perheen, mutta aivan ensimmäiseksi aion vierailla kotonani”, Kamal suunnittelee toiveikkaana. Hän ei ole nähnyt vanhempiaan kymmeneen vuoteen.

Kamal lähti Pakistanista 16-vuotiaana. Tie kulki pitkin Pakistanin vuoria kohti Iranin rajaa.

”Öisin rajavyöhykkeellä nukkui monenlaisia ihmisiä odottamassa rajapisteen aukeamista. Valonheittimen osuessa kohdalle piti aina heittäytyä nukkuvaksi, muuten jatkoimme yön pimeydessä rajan yli hivuttautumista.”

Matka jatkui Iranin ja Turkin väliselle rajalle. ”On silkkaa tuuria jääkö rajalla kiinni, minulla on ollut onnea.”

Rajanylityksen jälkeen Turkin puolella odotti opas, joka ohjasi kymmenen päivän kävelymatkan Kurdistanin vuorilla kohti sovitussa paikassa odottavaa rekkaa. Yli sata siirtolaista pakkautui rekan sisuksiin, ja toistakymmentä tuntia kestänyt yhtämittainen matka päättyi Istanbuliin.

Istanbulista siirtolaisryhmä jatkoi taksilla Turkin ja Kreikan rajan väliseen metsään odottamaan oikeaa ylityshetkeä. Lähipusikoissa oli satoja muitakin leiriytyneitä. ”Kreikan puolella poliisi piiritti suuren peltoalueen, jossa makasimme liikkumatta useita tunteja. Lopulta meidät pidätettiin”, Kamal kertoo hengitystään pidätellen.

Seuraavat kolme kuukautta Kamal asui siirtolaisille perustetussa vankileirissä, jossa hän asui 16 muun henkilön kanssa samassa metallikontissa.

Kolmen kuukauden vankeuden jälkeen koitti vapaus, kun viranomaiset eivät saaneet Kamalin henkilöllisyyttä selville.

Uuden passin hankkiminen maksoi Ateenassa 1500 euroa. Se mahdollisti lentämisen Ranskaan tutun naapurin luokse ravintolatyöhön. Oleskeluluvan odottaminen kuitenkin raastoi nuoren miehen mieltä, ja niin tie vei Espanjaan.

”Oleskelulupapäätöksen pitäisi varmistua muutaman kuukauden sisällä,” hymyilee Kamal toiveikkaana. Monen kuukauden etsinnän jälkeen hän löysi luotettavan espanjalaisen elektroniikkayrityksen, joka suostui antamaan kulissityösopimuksen 3000 euron maksua vastaan.

”Työsopimusten kauppa oleskelulupaa varten on varsin yleistä, ja niin on myös siirtolaisten hyväksikäyttö: monet ovat menettäneet rahansa, työsopimuksensa sekä haaveet oleskeluluvasta huijareiden mukana”, Kamal kertoo ystävän nyökytellessä vieressä.

Haastateltavan nimi on muutettu.

Varmemman huomisen toivossa

Lettejä ja koruja. Senegalilainen 47-vuotias Fatima ansaitsee elantoaan ystävänsä Fatiman kanssa Barcelonan rannoilla.

Okran värisen hiekan paahteessa välkkyy afrikkalaisia kankaita jalokivien lailla, kun senegalilainen Fatima ja hänen työparinsa Mamá tarpovat pitkin Barcelonan pohjoista uimarantaa.

Asiakkaita on päivässä parhaimmillaan tasan yksi huolimatta siitä, että työpäivä kestää aamupäivästä iltamyöhään asti.

Auringon painuessa on myös päivän asiakaskin löytynyt. Päivänvarjon alla istuu brasilialainen mies hievahtamatta, kun Fatima ja Mamá asettavat irtohiuksia. Yhden pään letittämisessä kuluu muutama tunti. Lysti maksaa 40–50 euroa, jotka Fatima ja Mamá jakavat keskenään. Hiuslettien lisäksi naiset myyvät koruja.

Fatima lähti kolme kuukautta sitten miehensä kanssa Espanjaan töiden ja varmemman tulevaisuuden toivossa. Pariskunnan viisi lasta jäi Sengaliin. 25-vuotias esikoinen hoitaa nuorinta, viiden kuukauden ikäistä vauvaa.

”Ikävä on aivan hirveä,” Fatima toistaa tunnettaan ja kieputtaa tekolettiä keskittyneesti.

”Työskentely on todella vaikeaa”, Fatima huokaa. Poliiseja on joka puolella etsimässä kiellettyä katukauppaa käyviä paperittomia ja työttömiä siirtolaisia.

Rannat ovat täyttyneet myyjistä, samalla kun ihmiset ostavat entistä vähemmän. ”Tarvitsen rahaa lapsilleni.”

Ilman oleskelulupaa Espanjassa elävät Kamal, Fatima ja Mamá eivät kiinnijäämisen jatkuvassa pelossa halunneet tulla kuvatuksi kasvojaan näyttäen.

Työttömyys kasvattaa paperittomien määrää

Espanjassa asuu yli viisi miljoonaa ulkomaalaista, joista lähes miljoona elää ilman oleskelulupaa. Siirtolaisväestöstä lähes on 30 prosenttia on työttöminä
Moni Espanjaan saapuva siirtolainen on menettänyt aikaisemman työpaikkansa talouskriisin vuoksi.
Osa työluvalla Espanjaan saapuneista siirtolaisista ei saa uutta lupaa ilman työsopimusta.
Euroopassa asuu noin 8 miljoonaa paperitonta siirtolaista. Euroopan ulkorajayhteistyöstä huolehtiva virasto Fontex arvioi, että puolet heistä on saapunut Eurooppaan laillisesti, mutta oleskelulupa on umpeutunut.

Lähteet: Maailmanpankki, Frontex, Euroopan komissio, YK, Ulkoasiainministeriö, Espanjan työ- ja maahanmuuttoministeriö, Instituto Nacional de Estadística.

Julkaistu Kalevan Sunnuntai-liitteessä 29.8.2010

& Turun Sanomien Sunnuntaisivuilla 19.9.2010.

Unelma työstä

2010-08-26T01:38:00.011+03:00

Kukka Rannan kuvareportaasi Espanjan siirtolaisista paljastaa, ettei Euroopassa pääse rikastumaan.

Talouskriisi on vienyt monelta työpaikan. Kun yleistyöttömyys nousi Espanjassa 20 prosenttiin, maassa asuvan viiden miljoonan siirtolaisen kohdalla työttömyys nousi 30 prosenttiin. Lähes joka kolmas siirtolainen keksii nyt keinoja toimeentulolle.
Espanjassa elää lähes miljoona ihmistä paperittomana, ja luku on takuulla noususssa kun päättynyt työsopimus vie pohjan oleskeluluvan uusimiselta. Samalla yhä useampi työn ja paremman tulevaisuuden perässä Espanjaan saapuvasta siirtolaisesta hautaa unelmansa kaduilla työskennellen ja poliisipartioita paeten.

Cheikh Thioune saapui Espanjaan Senegalista, kun oli saanut työsopimuksen elintarviketehtaaseen Barcelonan lähelle. "Yhdeksän kuukauden jälkeen vasemmanpuoleinen keuhkoni tulehtui pahasti tehtaan runsaasta pölystä ja jouduin yli vuodeksi sairaslomalle", Cheikh kertoo ja osoittaa kainalonsa alta paljastuvaa pitkää leikkausarpea. "Työnantaja ei korvannut mitään." Viikonloppuisin Cheikh myy Coca Colaa rannalla ja viikolla etsii töitä. "Tienaan noin 12–15 euroa päivässä. Senegalissa toimin kymmenen vuotta kalastajana, mutta merilläkään ei ole enää kalaa. Parempi olisi kuitenkin palata kotimaahani, mutta minulla ei ole varaa siihen."

Gambialainen Fatima kävelee päivittäin yhteensä kuusi tuntia työmatkaa, sillä hänellä ei ole varaa junaan. ”En halua varastaa, enkä tehdä työtä huoraamalla. Kesäisin myyn hellevaatteita uimarannoilla ja talvisin kenkiä, ihovoiteita ja parfyymejä tuttavieni kodeissa. Tienaan noin 20 euroa päivässä eli noin 600 euroa kuukaudessa. Vuokraan hupenee 480 euroa ja veteen 66 euroa kuukaudessa. Paperittomille palvelut usein maksavat enemmän kuin muille. Rahani eivät riitä. Ruokaa, vaatteita ja kenkiä haen työttömien tukipisteestä. Joskus jos pystyn, lähetän rahaa viidelle lapselleni Gambiaan.”

Uimarannalla tarpovilla aurinkolasien myyjillä on kiire. Senegalilainen Muhamed Fal kuitenkin päättää pitää tauon paahtavan kävelyn ohessa. ”Olen asunut neljä vuotta Espanjassa. Kaksi vuotta työskentelin kopiotoimistossa, mutta menetin juuri työni. Nyt olen kuukauden ajan myynyt aurinkolaseja uimarannalla noin kahdeksan tuntia päivässä. Rahat eivät meinaa riittää huoneeni vuokraan. Talouskriisi on ankara, eikä tilanteeseen ole ratkaisua, työtä on vain tehtävä. Hymyn takana itken.”

Metrotunnelissa raikaa harmonikkamusiikki. Romanialainen Mihail soittaa päivittäin neljän tunnin ajan Barcelonan metrotunneleissa. Romaniassa Mihail työskenteli muusikkona soittamalla erityisesti hääjuhlissa ja tienasi 300 euroa kuukaudessa. Espanjassa hän ansaitsee noin 500 euroa kuukaudessa. Talouskriisin myötä hän tienaa vähemmän kuin aiemmin. Huonevuokraan kuluu 400 euroa, rahaa jää hädin tuskin ruokaan. Perheeseen kuuluu vaimo ja koulua käyvä 16-vuotias lapsi. ”Soitan musiikkia, koska ei ole muutakaan.” Mihailin sormet näppäilet tottuneesti harmonikkaansa ja rahakippoon kilahtaa ohikulkijalta sentti.

Rantabaarin varjossa lepää joukko länsiafrikkalaisia siirtolaisia ja keskellä käy kiivas kauppa. Mamá on keksinyt mukava bisneksen, hän myy senegalilaisista raaka-aineista valmistamaansa mehujuomaa muille rannan siirtolaismyyjille. Kaikkina viikon päivinä paitsi maanantaisin Mamá saapuu levähdysleirille 30 mehupullon kera joita hän myy euron kappalehintaan. Päivästä kertyy 15 euroa voittoa ja loput 15 euroa hän pistää säästöön mehuaineksien hankintaa varten. Mamá tuli Espanjaan miehensä kanssa lentäen. Turistiviisumi maksoi 3 000 euroa. Mamán senegalilaisella miehellä on paperit ja hän on saanut töitäkin. Kolme vuotta Espanjassa on jo täyttynyt oleskeluluvan saamiseksi, mutta Mamálta puuttuu vielä virallinen työsopimus.

”Coco coco coconut”, huutaa Fasil Adnan kahdeksan tuntia päivässä turistirannalla. Samalla täytyy jatkuvasti vilkuilla, ettei rannan poliispartiot ole lähettyvillä. Poliisit kyttäävät siirtolaisia myös kiikareilla. Fasil Adnanin perhe on Pakistanissa. Hän on työskennellyt kuukauden ajan kookospaloja myyden. Yksi pala maksaa noin 2 euroa, joskus hintaa lasketaan tai nostetaan – tilanteesta riippuen. ”Päiväansioksi kertyy yleensä noin 10 euroa, joskus enemmän ja joskus ei yhtään mitään”, Fasil Adnan kertoo ympärilleen vilkuillen ja katoaa kiireisesti nähtyään mahdollisen asiakkaan horisontissa.

Diallo Cenakry on asunut 1,5 vuotta Espanjassa, mutta ei ole löytänyt töitä. Diallo Cenakry herää aamuvarhaisin ja kiertää kaupungin roskiksia. Iltaisin vilkkaan markkinapaikka Gloriesin porttien suljettua ja vartijoiden lähdettyä, avautuu paperittomien siirtolaisten markkinat kadulla. ”Marokkolaiset ostavat keräämiämme kenkiä ja elektroniikkaa. Päivässä saatan tienata 5–60 euroa. Tämä on ihan riittävästi huonevuokrani maksamiseen ja elämiseen. Lisäksi joka kuukausi lähetän perheelleni rahaa. Kerään roskia, koska ei ole muuta vaihtoehtoa.” Diallo Cenakry opiskeli Guineassa 10 vuotta farmaseutiksi ja hänellä oli oma kauppakin. ”Kuva Euroopasta on kuin paratiisi. Kaikki luulevat, että täällä pääsee rikastumaan. Oikeasti Euroopassa on todella vaikeaa. En halua palata takaisin kotimaahani ennen kuin olen saanut paperit ja riittävästi rahaa, koska ihmiset odottavat, että olen rikas.”

Barcelonan turistitäyteisen vanhankaupungin Sant Ramonin ja Robadorin kadut ovat tunnettuja itäeurooppalaisista prostituoiduista. Useimmat naiset tulevat Bulgariasta, Romaniasta ja Ukrainasta. Kulmilla norkoilevat miesjoukkiot vahtivat silmä tarkkana naisalaisiaan. Talouskriisi on lisännyt prostituoitujen määrää Barcelonassa. Valtaosa prostituoiduista on siirtolaisia, naisia ilman oleskelulupaa ja monet mafian alaisia ihmiskaupan uhreja. Kaikista prekaarimmat tienaavat vain 20 euroa aktilta, toiset useamman sadan euron edestä. Ihmiskaupan uhrit eivät saa pitää tuloja itsellään.

Kuvareportaasi julkaistu Voimassa 23.08.2010.

Kohdellaan kuin roskaa

2010-08-19T09:42:00.028+03:00

Euroopan syrjityin vähemmistö puhuttaa niin Euroopan unionia kuin kotimaan päättäjiä. Romanien aseman parantamiseksi tarvitaan kipeästi EU-tasoista romanistrategiaa, jotta romanien olisi mahdollista katkaista syrjinnän ja köyhyyden kehä, jossa he elävät.

European Net of Roma Youth -nuorisojärjestö osoitti mieltä EU:n romanikonferenssin edustalla.

Huhtikuun alussa EU-jäsenvaltioiden ja EU:n edustajat, romanivähemmistöjen edustajat ja joukko kansalaisjärjestöjä kokontuivat Espanjan Cordobaan, toisen romanihuippukokouksen merkeissä. Amnesty oli etukäteen peräänkuuluttanut huippukokoukselta konkreettisia sitoumuksia, jotta romanien oikeudet Euroopassa toteutuisivat. Tärkein askel tähän olisi yhteisymmärrys EU-maita sitovan romanistrategian laatimisesta. Tähän mennessä Euroopan byrokratian rattaita käynnistelevä prosessi on jäänyt lähinnä poliittisten julistusten tasolle.

Suomen edustajana esiintyneen sosiaali- ja terveysministeri Liisa Hyssälän (kesk.) mielestä romanistrategiassa on kyse ennen kaikkea yhteisestä tahdosta. Puheenvuorossaan Hyssälä kehui Suomea Euroopan edelläkävijänä romanipolitiikan hallinnollisten rakenteiden kehittämisessä.

”Vuodesta 1956 lähtien Suomessa on tehty romanipoliittisia ohjelmia ja meillä on omat elimet, kuten esimerkiksi romaniasiain neuvottelukunta, mitä monessa maassa ei ole.”

Kysymykseen siirtolaisromaneista Ministeri Hyssälä painotti lähtömaiden olosuhteiden parantamisen tärkeyttä. Samalla Hyssälä myönsi, ettei romanisiirtolaisten kotiin palauttaminen ole ainut keino pureutua asiaan, vaan suuri vastuu kuuluu paikallisille romaneja vastaanottaville kunnille.

”Eikä myöskään valtiovalta voi kieltäytyä Euroopan unionin kansalaisten perusoikeuksien toteuttamisesta. Kyse on köyhyydestä ja yhteisestä tahtokysymyksestä, johon on paneuduttava”, Hyssälä vakuutteli.

Romanihuippukokousta seurannut Amnestyn Eurooppa-ohjelman apulaisjohtaja David Diaz-Jogeix oli yllättynyt Euroopan unionin poliittisen tahdon puutteesta. ”Emme luota julistuksiin, vaan konkreettisiin toimintasuunnitelmiin, jotta voimme seurata prosessin edistymistä ja auttaa hallituksia strategian toimeenpanossa.”

”Amnesty on osana Euroopan romanipolitiikan koalitiota (ERPC) vaatinut EU:lta romanistrategiaa muutaman vuoden ajan. Olemme lähellä, mutta luulen, että poliittinen paine täytyy nyt kohdistaa komissaariin strategian saavuttamiseksi”, Diaz-Jogeix arveli konferenssissa. ”Odotimme oikeus- ja perusoikeuskomissaarin esittävän strategialle sitoumuksen, joka toisi yhteen kaikki EU:n tarjolla olevat välineet.”

David Diaz-Jogeixin mukaan kokouksen saavutuksiin voi lähinnä laskea hallitusten lupaukset jakaa hyviä kokemuksia. Kuitenkaan kokemusten jakaminen jäsenvaltioiden kesken ei riitä, varsinkin kun monien toimet ovat erittäin syrjiviä.”

”Ensiksi haluamme poliittiset tavoitteet, sitten konkreettisen toimintasuunnitelman. Amnesty toivoo, että strategia johtaisi hyvin konkreettisten kansallisten toimintasuunnitelmien valmistamiseen, jotka keskittyisivät erityisesti romanien koulutukseen, asumiseen ja terveyteen”, Diaz-Jogeixin kiteytti.

Euroopassa on yli kymmenen miljoonaa romania, joista valtaosa asuu Itä-Euroopassa. Romaniassa heitä asuu reilut kaksi miljoonaa, joka kattaa noin 10 prosenttia väestöstä. Heistä valtaosa – 75 prosenttia elää köyhyydessä.

Romanislummi Cordoban keskussairaalan takana 2010.

Cordoban romanihuippukokouksessa puhunut Euroopan romanipolitiikan koalition jäsenjärjestö Open Society Instituten puheenjohtaja Georg Soros huomautti, että ”vaikka Euroopan Unioni on tähän mennessä käyttänyt 400 miljoonaa euroa erilaisiin romaniprojekteihin, on samaan aikaan monen romanin sosiaalinen asema huonontunut entisestään.”

Amnestyn mukaan EU-rahoitus on usein riittämätäntö, eikä sitä täydennetä riittävästi jäsenvaltioissa. Kansalliset hallitukset eivät myöskään aina käytä EU-varoja tarkoituksenmukaisesti eikä romaneja osallisteta päätöksentekoon. EU:n muihin tarkoituksiin myöntämä rahoitus saattaa myös johtaa romanien syrjäytymiseen, koska rahoituksen syrjiviä vaikutuksia ei valvota riittävästi.

Romanian romanilapsista lähes puolet syntyy ilman syntymätodistusta, ja joka neljänneltä Romanian romaniaikuiselta puuttuu henkilötodistus, arvioi Euroopan neuvoston rasismin ja suvaitsemattomuuden vastainen komissio (ECRI). Ilman henkilötodistusta romanit eivät edes ole olemassa, eivätkä he pääse peruspalveluiden, kuten koulutuksen, terveydenhoidon ja sosiaaliturvan piiriin, virallisesta työstä puhumattakaan.

Romanit asuvat usein itserakennetuissa hökkelikylissä kaupunkien laitamilla, joihin vesi kannetaan kaukaa ja sähköt viritetään itse. Saniteettiasiat hoidetaan usein lähiympäristössä ja pahimmillaan puutteellinen jätehuolto pahentaa tautiriskejä. ”Kaupungilla kulkiessa täytyy vältellä poliisia, joka saattaa pahoinpidellä, ellei ole jotain millä lahjoa vapautta”, kertoi arpinen romanimies kokemuksistaan romanialaisesta kotikylästään.

15 prosenttia Romanian romanilapsista ei aloita koulunkäyntiä, kertoo Open Society Instituten EUMAP-ohjelman raportti. Kouluissa romanilapset yleensä kokevat jatkuvaa nimittelyä. Sekä opettaja että luokkakaverit saattavat haukkuvat ja nimitellä päivittäin vuosien ajan, niin kauan kunnes rasismi ajaa ulos koulusta. Romanilasten koulunkäynnin keskeyttämisprosentti on 4-6 kertaa suurempi kuin valtaväestön lapsilla.

Romaniperhe Kalasatamassa 2010.

Cordoban romanikonferenssissa luennoinut Slovakian yliopiston tutkija Kvetoslava Rimarovan mukaan romanilapset ovat 7-15 senttimetriä lyhyempiä kuin muut lapset huonosta ruokavaliosta johtuen. Romanivanhus puolestaan kuolee noin kymmenen vuotta aikaisemmin kuin muut eurooppalaiset.

Rimarovan mukaan romanit kärsivät erilaisista puutostaudeista, kuten kelta- ja punataudista sekä salmonellasta. On hyvin tyypillistä, että romanit menevät lääkärin luokse vasta kun ovat todella sairaita – usein liian myöhään. Syinä voi olla rahan puute, tietämättömyys saatavilla olevista palveluista tai epäluulo viranomaisia kohtaan.

Eikä ihme, romaneihin kohdistuvat terveysviranomaisten toimenpiteet voivat olla järkyttäviä: viime vuosina on Tšekissä, Slovakiassa ja Unkarissa romaninaisia on pakkosteriloitu synnytyksen yhteydessä, ilman että naiset itse tiesivät toimenpiteen vaikutuksista. Euroopan ihmisoikeustuomioistuin antoi vuoden 2009 huhtikuussa päätöksen Slovakian toimineen ihmisoikeuksien vastaisesti, kun maan terveysviranomaiset olivat estäneet pakkosteriloitujen naisten pääsyn potilasasiakirjoihinsa. Sterilized Women's League -järjestön mukaan arviolta yhteensä sata romaninaista on steriloitu aina 2000-luvulle asti.

Koska romaneilla ei ole koulutusta eikä työpaikkaa, vaihtoehdottomuuden edessä on kehitettävä mitä tahansa keinoja selviytyäkseen hengissä. Euroopan unionin syrjityin väestöryhmä myy kukkia kaduilla, tai kerää pulloja, metalleja ja roskia myydäkseen ne kierrätyspisteisiin. Jotkut heistä soittavat musiikkia - jos ovat niin onnekkaita, että omistavat soittimia. Romaneja näkee kaduilla kerjäämässä säästä huolimatta, jotta he saisivat rahaa ruokaan, lapsilleen tai lääkkeisiin.

Romanimies soittaa Barcelonan metrotunnelissa keväällä 2010.

Monesti romanit kilpailevat samoista alhaisimman tuloluokan töistä kuin muilta mantereilta saapuvat paperittomat siirtolaiset. Ilman työsopimuksia ja palkan varmuutta he työskentelevät esimerkiksi Etelä-Euroopan hedelmä- ja vihannesviljelmillä. Talouskriisin aikaan nämäkin työt ovat kiven alla. Siksi monet ovat entistä enemmän liikkeellä, ja kohtaavat entistä enemmän ennakkoluuloja ja vihamielisyyttä ympäri Eurooppaa.

Unkarissa on vuodesta 2008 lähtien tapahtunut European Roma Rights Centre -ihmisoikeusjärjestön mukaan noin 50 väkivaltaista hyökkäystä romaneja kohtaan. Koteja on tuhopoltettu ja sekä lapsia että vanhuksia on murhattu tarkka-ampujien luodeista kotitalojensa edustalle. Romanikylien eristäytyneisyys tekee iskuista helppoja. Väkivaltaiset hyökkäykset on liitetty Unkarin äärioikeistolaisen Jobbik-puoluetta tukevaan puolisotilaalliseen Unkarin kaartiin. Kesällä 2009 romanivastaisuudella lietsova Jobbik sai kolme paikkaa Euroopan parlamenttiin.

Italiassa toimeenpannaan pakkohäätöjä, joissa on viime vuosina kuollut romanian kansalaisia, myös lapsia. Italiassa pakkohäädöistä on tullut entistä yleisempiä, kun Italian hallitus ja paikalliset viranomaiset ovat tehneet erityisiä turvallisuussopimuksia keskenään ja valtaa on siirretty sisäministeriöltä alaspäin paikallisviranomaisille.

Kuva on Helsingin Kalasatamasta 2010.

Myös Helsingissä on toimeenpantu pakkohäätöjä. Esimerkiksi Helsingin kaupungin sosiaaliviranomaisten ovat uhkailleet romanilasten huostaanotolla, jos perheet eivät poistu tietyltä leirintäalueelta tai kokonaan Suomesta. Samankaltaista lastenhuostaanotolla uhkailua Amnesty on todistanut Italiassa.

Amnestyn Eurooppa-ohjelman apulaisjohtajan Diaz-Jogeixin mielestä on huolestuttavaa, ettei romanihuippukokouksessa ole esitetty minkäänlaisia mahdollisia sanktioita pakkohäätöjä toimeenpaneville jäsenvaltioille.

”Euroopan komissio ei ole ottanut pakkohäätöjä esille, eikä myöskään ole kritisoinut rasistisia hyökkäyksiä romaniyhteisöjä kohtaan, mitä olemme nähneet esimerkiksi Unkarissa ja Italiassa. Euroopan komission täytyy ottaa johtava asema romanistrategian aikaansaamiseksi, sillä jäsenmaat tarvitsevat vahvaa suunnannäyttäjää.”

Kun Romaniasta tuli Euroopan unionin jäsen, romanit saivat oikeuden matkustaa unionin alueella vapaan liikkuvuuden direktiivin mukaisesti. Jokaisella Euroopan unionin kansalaisella on oikeus oleskella toisessa unionin maassa enintään kolme kuukautta, minkä jälkeen on haettava oleskeluoikeuden rekisteröintiä asuinpaikkakuntansa poliisilaitokselta.

Romaninaisia Kalasataman kotileirissään 2010.

Poliisi ei voi käännyttää EU-kansalaista, ellei todistettavasti yli kolmen kuukauden yhtäjaksoinen maassa oleskeluaika ole ylittynyt ja henkilöllä ei ole varaa elättää itseään. Romaneilta usein puuttuu viranomaisten vaatima eurooppalainen sairasvakuutuskortti, koska Romaniassa sen hankkiminen on heille vaikeaa.

Jokaiselle Euroopan kansalaiselle kuuluvaa oikeutta liikkua ja oleskella vapaasti toisessa unionimaassa pyritään kumoamaan romanien kohdalla, esimerkiksi hankaloittamalla heidän oleskeluaan toimeenpanemalla leirien tuhoamisia, lastensuojelutoimenpiteillä uhkailemalla tai poliisien tehokampanjoilla, sekä pikkurikoksien perusteella käännyttämällä.

Parhaimmillaan yhteinen romanistrategia pakottaisi jäsenmaat ottamaan huomioon romanien sosiaaliset ongelmat eurooppalaisena tehtävänä ja velvoittaisi viranomaisia keskittymään häätöjen ja karkotusten sijaan romanien ihmisoikeuksien toteuttamiseen. Romanit ovat liikkeellä, koska heillä ei kotimaassaan juuri ole minkäänlaisia odotuksia paremmasta tulevaisuudesta.

”Suomessa syön parhaimmillaan kolme ateriaa päivässä, Romaniassa syön vain kerran päivässä. Siinä on eroa”, kertoi Helsingissä asuva romanimies Euroopan perusoikeusviraston haastattelemana.

Suomessa asuu noin 10 000 suomen romania, joista vain kourallinen suorittaa ylempää korkeakoulututkintoa. Tarkkaa tietoa ei ole saatavilla, sillä Suomessa ihmisiä ei rekisteröidä etnisin perustein henkilörekisterilain mukaisesti. Kuitenkin lehdistö, sosiaaliviranomaiset ja poliitikot erittelevät Suomeen saapuvista turisteista juuri Itä-Euroopan romaneja.

Huolimatta laajasta tietämyksestä, monista raporteista, ihmisoikeus- ja romaniryhmien tiedottamisesta ja Euroopan parlamentin vaatimuksista parantaa romanien asemaa, ovat eurooppalaiset päättäjät tehneet täysin päinvastaisia päätöksiä.

Itävallassa voi saada 700 euron sakon, jos alaikäinen lapsi osallistuu kerjäämiseen. Oslossa kerjäämisen kriminalisointi on nostanut varkauksien määrää. Romaniassa romaneja on häädetty muun muassa jätevedenkäsittelylaitoksen viereiselle saastuneelle maa-alueelle. Italiassa romanien häädöt ovat yleistyneet entisestään, kun hallitus toimeenpani kesällä 2009 uuden ”nomadisuunnitelman” romanien hökkelikylien uudelleensijoittamisesta.

Suomessa mikä tahansa kontaktin ottaminen kadulla saatetaan luokitellaan häiritseväksi kerjäämiseksi. Sisäministeriö antoi vuonna 2008 julkaistussa Katukerjääminen ja viranomaisyhteistoiminta -raportissaan poliiseille suosituksen puuttua kerjäämiseen, kun kyseessä on kukkien myyminen, musiikin soittaminen tai jos romanit puhuvat ohikulkijoille rahaa pyytäessään. Kerjäämistä kutsutaan tällöin aggressiiviseksi. Parhaillaan sisäministeriö valmistelee lakia kerjäämisen kieltämisestä, toisin sanoen köyhyyden kriminalisoimisesta.

Niin kauan kun eurooppalaiset valtiot estävät romanien yrityksiä tulla toimeen ja jatkavat romanien eristämistä muista EU-kansalaisista, ei Euroopan syrjityimmän vähemmistön asemaa tulla parantamaan vaan päin vastoin huonontamaan.

Mitä Cordoban huippukokouksesta jäi käteen? Kokous päättyi EU:n nykyisen ja tulevien puheenjohtajavaltioiden Espanjan, Belgian ja Unkarin lausuntoon, niin sanottuun Cordoban julistukseen, jossa Espanja ja tulevat puheenjohtajamaat sitoutuvat seuraavan puolentoistavuoden aikana kiinnittämään romanikysymykseen erityishuomiota.

Vaikka useat valtiot esittivät tukevansa romanistrategiaa, lähinnä yksittäisten puheenvuorojen tasolla, varsinaista yhtenäistä kannanottoa ei kuitenkaan Cordobassa syntynyt.

Lähteet: Amnesty International, Euroopan komissio, The European Roma Policy Coalition, Fundamental Rights Agency, Sisäministeriö, YK.

Julkaistu Amnesty-lehdessä 2/2010.

Maputon vartijalla ei ole nimeä

2010-08-06T11:36:00.009+03:00

Turvallisuusala on Afrikan suurimpia työllistäjiä. Vartijan palkalla ei kuitenkaan elä.

Francisco Domingo vartioi Maputon keskustassa olevaa rakennusta G4S-yhtiön univormussa.

Maputon vilkas ihmisvilinä vaimenee, kun pimeys painuu yhä syvemmäksi. Keskustan hienostoalueiden äänettömyyttä Mosambikin pääkaupungissa rikkovat enää rätisevät radiot. Ne pitävät seuraa yön yksinäisyydessä työskenteleville vartijoille. Joillakin kaduilla vartijat ovat kokoontuneet yhdessä television ääreen nopeuttaakseen yön tunteja.

Päivisin vartijoita näkee istumassa katujen reunoilla, lakaisemassa katuja tai pelaamassa shakkia pullonkorkeilla. Öisin vartijat nukkuvat, aina kun isäntien silmät välttävät.

"Vartioimani talon asukkaista suurin osa ei edes tiedä nimeäni, olen heille vain vartija", vartijakopissaan istuva Francisco Domingo sanoo.

Ohi kävelee musta taloudenhoitaja sylissään villakoira, jonka jaloissa on rusettitossut.

Francisco Domingo on 36-vuotias kuuden lapsen isä, joka nukkuu kotonaan vain pari yötä viikossa. Mies tekee taloudellisen pakon edessä kahta työtä. Öisin tai päivisin, vuorosta riippuen, hän vartioi Maputon keskustassa olevaa rakennusta G4S-yhtiön univormussa.

"Tilanne on vaikea", Domingo toteaa ykskantaan.

Hän tienaa 2000 meticalia eli noin 62 euroa kuukaudessa. Vuokraan menee 22 euroa, työmatkoihin 13 euroa.

Jäljelle jää 27 euroa kuussa ruokaan, lasten kouluun ja vaatteisiin.

Turvallisuutta riistämällä

Vuosikymmeniä velkakierteessä eläneet Afrikan valtiot ovat joutuneet leikkaamaan julkisia menojaan, myös poliisin kuluja. Se on edistänyt yksityisten turvallisuuspalveluiden kysyntää. Työttömyys ja talouden alamäki lisäävät kysyntää entisestään, sillä rikollisuus on lisääntynyt.

G4S on maailman suurin turvallisuusalan yritys. Sillä on lähes 600000 työntekijää yli sadassa maassa. Yhtiö on suurin monikansallinen työnantaja Afrikan alueella.

Kansainvälisen työjärjestön ILOn mukaan turvallisuusala on suurin virallisen talouden työllistäjä Afrikan kaupungeissa. Vartiointi keskittyy hienostokotien, valtiollisten rakennusten, isojen yritysten ja kansainvälisten järjestöjen valvomiseen.

G4S:n on syytetty maksavan työntekijöilleen köyhyysrajan alittavaa palkkaa ja kohtelevan työntekijöitään rasistisesti. Tähän tulokseen päätyi Palvelualojen maailmanliitto UNI (Union Network International) vuonna 2007 julkaisemassaan vartijoiden asemaa koskevassa raportissa.

Raportissa tuli esille muun muassa rasistisuus Etelä-Afrikassa ja alhaiset palkat Malawissa ja Mosambikissa. Työntekijät valittivat maksamattomista ylityötunneista vuosikymmenen ajalta. Raportin mukaan G4S tuottaa 40 prosenttia enemmän voittoa Afrikan alueella kuin Euroopassa tai Yhdysvalloissa – halpatyövoimaa ja köyhien ihmisten vaihtoehdottomuutta hyväksi käyttäen.

Rahat eivät riitä

Mosambik on YK:n inhimillisen kehityksen mittarin mukaan maailman kymmenenneksi köyhin maa. Maan 20-miljoonaisesta väestöstä 90 prosenttia elää alle kahdella dollarilla päivässä, 74 prosenttia alle yhdellä dollarilla.

Domingo työskentelee kolmena päivänä viikossa toisella puolella Maputon rannikon hienostoaluetta. Kahdeksan tunnin työpäivät kuluvat uima-allasta puhdistaessa ja puutarhaa hoitaessa.

Kahdesti viikossa Domingo menee päivätyöhönsä suoraan yötyöstään. Iltapäivän päätteeksi hän palaa suoraan vartijavuoroon.

Domingon perheen tavallisiin ruokaostoksiin kuuluvat riisi, sokeri, öljy ja pavut. Maitoon tai kananmuniin perheellä on harvemmin varaa. Yksi kana maksaa pari euroa.

"Saan lisätyöstäni puutarhurina ja uima-altaan hoitajana 44 euroa. Silti rahat eivät vain riitä. Jos joku perheenjäsenistä on kipeänä, lääkäriin tai lääkkeisiin ei aina ole varaa."

Domingolla ei ole muuta vaihtoehtoja – kuten ei juuri kenelläkään hänen kollegoistakaan. Monet vartijoista ovat entisiä sotilaita. 16-vuotisen, vuonna 1992 päättyneen sodan aikana heillä ei ollut mahdollisuutta opiskella, ja muun kuin vartijan työn saaminen ilman koulutusta on vaikeaa.

Julkaistu Maailman Kuvalehti Kumppanissa 7-8/2010.

Vapaa Euskal Herria

2010-06-11T14:12:00.051+03:00

”Vapauden tarvetta ei voi lakkauttaa väkivallalla”, kiellettyyn baskijärjestöön kuuluva nuori kertoo.

Teksti: Kukka Ranta ja Mikael Brunila
Kuuntele audioartikkeli: Baskimaan vapaudenkaiho

Kuvat: Kukka Ranta

Ystäväni saattavat kadota huomenna, tai minut saatetaan viedä ensi yönä”, nuori baskinainen avautuu huoli kasvoillaan.”Meidät yritetään lamauttaa pelolla”, kielletyn nuorisojärjestö Segin aktiivi jatkaa, ja tunne tarttuu kuulijaan.

Segi kiellettiin Espanjassa vuonna 2002, koska Espanja, Ranska ja Euroopan unioni pitävät sitä osana terroristijärjestö Etaa. Vallankumouksellisen nuorisojärjestön väitetään kasvattavan uusia terroristeja, koska sen tavoite on sama kuin Etalla: itsenäisyys ja sosialismi.

Kuvan iskulauseen "eta" ei tarkoita ETA:a, vaan "ja"-sanaa.

Huhtikuussa pääsiäislomien aikaan järjestettiin jokavuotinen baskinuorten kokoontuminen. Tänä vuonna ensimmäistä kertaa Gazteherria-tapahtuman organisoi Segin sijaan joukko laillisia nuorisojärjestöjä, ja festivaali on aiempaa läpinäkyvämpi.

Silti matka festivaalikaupunki Durangoon kestää kauan, sillä sen keskeyttävät kommandopipoisten poliisiryhmien suorittamat ratsiat. Tiet on suljettu pitkäpiikkisillä metalliketjuilla. Kaksi eri poliisiryhmää, Guardia Civil ja Policia Nacional, valvovat ohikulkevaa liikennettä.

Bussi pysäytetään. Guardia Civilin massiivisiin varusteisiin sonnustautunut poliisi kävelee hitaasti bussikäytävää pitkin ja pyytää paperit mielestään epäilyttävimmiltä. Hiljaisuus on painostavaa. Tienvarressa seisovilla poliiseilla on lähes miehen korkuiset rynnäkkökiväärit.

Vastapäisellä sillalla näkyy kolme pysäytettyä linja-autoa, joiden lasien läpi erottaa, kuinka poliisi tutkii matkustajien henkilöpapereita. Matka jatkuu, kun kuski saa luvan jatkaa, eikä ketään viedä ulos bussista. Helikopteri lentää ilmassa ja tuntuu seuraavan meitä.

Durangossa baskeripäinen pappa taputtaa hellästi olkapäälle ja varoittaa, että muutaman korttelin päässä on poliisien tehotarkastus.

Juna-asemalla näkyy valtava ihmisrykelmä, kun Policia Nacional käy läpi jokaisen kaupunkiin saapuvan matkustajan. Segin aktiivit päättävät vaihtaa kadunpuolta. Yksi heistä hieroo pelon ja jatkuvan stressin nipistelemää vatsaansa ja vetää syvään henkeä.”Tällaista tämä on joka puolella”, hän hymähtää.

Festivaalille odotettiin 10 000 osanottajaa, mutta pelko supisti festarikansan puoleen siitä. Uskaliaimmat ovat kiinnittäneet salaa Segin julisteita pitkin Durangon festivaalikaupunkia. Kiinnijääminen voi merkitä kuuden vuoden vankilatuomiota.

Baskimaassa toimii viisi eri poliisivoimaa. Vihreä Guardia Civil perustettiin Francon aikana.

”Se on poliisista pahin, se hakkaa ja kiduttaa eniten”, toteaa Arantxa, vanhempi nainen keskellä nuorten järjestämää festivaalia. Hänen nimensä tarkoittaa ruusun piikkiä. Lempeä Arantxa kertoo, että vankila ja väkivalta ovat olleet tuttuja hänen perheelleen jo kolmen sukupolven ajan.

”Isäni oli pidätettynä sisällissodan aikana vuonna 1937, kunnes hän pakeni ja liittyi baskiarmeijaan. Mieheni on ollut kolme kertaa vankilassa, ja häntä on kidutettu eristyksessä ensimmäisen kerran Francon aikana sekä myöhemmin uudelleen 1990-luvulla.”

Arantxan poika on ollut vangittuna jo kaksi kertaa.

”Ensimmäisellä kerralla hän oli juuri tullut täysi-ikäiseksi. Toisella kerran hänet pidätettiin vuoden 2005 parlamenttivaalien aikaan, kun hän oli ehdolla Baskimaan kommunistipuolueen PCTV:n listoilla.”

”Poliisi kääri poikani maton sisälle hakattavaksi, että merkit fyysisestä kidutuksesta eivät näkyisi.”

Nuorisojärjestö Segin aktiiveille kidutus on hyvin tuttua.”Jokaisella poliisivoimalla on omat metodinsa”, Ana Beiristain kertoo, ja jälleen Guardia Civilin toimet tulevat puheeksi.

”Guardia Civil on perustettu lähes varta vasten kiduttamista varten. Heidän on tarkoitus olla epäinhimillisiä, saada pidätetyt menettämään ihmisyytensä. Hyvä esimerkki tästä ovat puolen vuoden takaiset tapahtumat, jolloin 40 järjestömme jäsentä pidätettiin”, Beiristain kertoo.

Hän viittaa viime vuoden lopulla Baskimaassa suoritettuun poikkeuksellisen laajaan pidätysoperaatioon.

”Marraskuun 23. päivänä aamuyön tunteina ovet revittiin auki ja nukkujat poimittiin suoraan sängyistä. Et voinut jättää hyvästejä perheellesi, et voinut ottaa henkilökohtaisia tavaroitasi. Et edes tiennyt mikä poliisi sinut oli pidättänyt.”

Beiristain puhuu myös omasta lähipiiristään.”Minun on sanottava, että tästä puhuminen ei ole helppoa. Mutta jatketaan kuitenkin.”

”Pidätystä seurasi tavanomaiset viisi päivää eristyksissä. Kukaan ei tiedä missä olet, et edes sinä itse. Näinä päivinä poliisit harjoittavat eri kidutusmenetelmiä. He saattavat esimerkiksi sanoa, että he raiskaavat tai tappavat poika- tai tyttöystäväsi”, Beiristain kertoo.

”He haluavat satuttaa suoraan sydämeesi uhkaamalla ihmisiä, joita rakastat. Samalla he kertovat, kuinka taistelusi on ollut täysin merkityksetön. Kuinka olet antanut sille kaikkesi, mutta se ei anna mitään takaisin.”

”Usein poliisit laittavat eristysvangille mustan muovipussin päähän. Poliisien hakatessa hengittämisestä tulee mahdotonta. Lyömiseen he yleensä käyttävät sanomalehtiä, niistä ei jää jälkiä. Lisäksi annetaan sähkösokkeja vedellä valellulle alastomalle vartalolle”, Beiristain jatkaa hengähtämättä.

”He haluavat nöyryyttää. He haluavat ihmisten tuntevan itsensä tyhjäksi. Eristys on erityisen rankkaa naisille, sillä naisia voidaan käyttää eri tavalla hyväksi. Baskimaan historian aikana Guardia Civil on raiskannut useita naisia.”

Eristyksen aikana vangeilla ei ole oikeutta lääkäriin tai itse valittuun asianajajaan, eikä valtion määräämän asianajajan kanssa ole mahdollista keskustella luottamuksellisesti kahden kesken. Pidätetyllä ei ole oikeutta ilmoittaa kiinniotosta perheelleen. Tuomari näkee syytetyn vasta yleensä kolme tai viisi päivää kestäneen eristyksen jälkeen.

”Viiden päivän kidutuksen aikana he ovat saattaneet pakottaa allekirjoittamaan tunnustuksen, että on muka Etan jäsen. Sitten istut pahimmillaan 20 vuotta vankilassa. Käytäntö on perua Francon ajoilta ja silti sen sallitaan jatkua.”

Nykyään vankiloissa istuu 750 poliittista vankia, joista noin kolmesataa on nuoria. Terrorismista voidaan Espanjassa tuomita jopa 40 vuoden vankeusrangaistuksia. Pisin ja tavallisin tuomio Segin jäsenille on kuusi vuotta vankeutta. Vankilaan voi kuitenkin päätyä myös ilman oikeudenkäyntiä.

Vankia, jota epäillään yhteydestä aseelliseen terrorismiryhmään, voidaan pitää eristyksessä enimmillään kolmetoista päivää ja esitutkinnan alaisessa vankeudessa neljä vuotta, ilman oikeudenkäyntiä

”Vankilassa saattaa joutua istumaan esimerkiksi kolme vuotta ja kymmenen kuukautta, kunnes sellin ovi avataan ja poliisi jättää pidätetyn vankilan oven eteen ilman rahaa, ilman vaatteita, ilman puhelinta, ilman mitään. He ovat juuri vieneet elämästäsi neljä vuotta, ja lopulta seisot kadulla tietämättä mitä tehdä”, Beiristain kertoo.

YK:n kidutuksen vastainen erityislähettiläs Theo van Boven totesi vuonna 2003, että”kidutus ei ole järjestelmällistä Espanjassa, mutta järjestelmä sallii kiduttamisen ja kaltoin kohtelun, varsinkin tapauksissa, joissa ihmiset asetetaan eristykseen syytettyinä terrorismista.”

Human Rights Watch ja Amnesty International ovat toistuvasti vaatineet kidutuksen mahdollistavan eristysvankeuden lakkautettavaksi.

Baskimaassa on pitkät perinteet vankien solidaarisuustoiminnasta. Vankien sukulaisista pidetään huolta yhteisvoimin. Ihmiset järjestävät tapahtumia, joissa kerätään Amnistia-lipuilla lahjoituksia asianajajien ja vankivierailujen kustannuksiin.

Kaupunkien lyhtypylväisiin, ovenpieliin ja sähkötolppiin on liimattu julisteita ja tarroja vangituista. Jokaisessa baskikaupungissa on Herriko Taverna, Kansan tupa, joiden seiniä täyttävät kuvat kunkin tavernan kotikorttelin vangitusta. Seinämaalauksessa kalterien takaa katsovat vapautta kaihoavat suuret silmät, joiden pupilleista heijastuu baskikansa lippunsa väreissä.

”Espanjan valtio pyrkii lopettamaan solidaarisuuden hajauttamalla vangit eri puolille maata. Yksi vanki sijoitetaan Andalusiaan, toinen Madridiin, kolmas Galiciaan, neljäs Ranskaan ja niin edelleen. Tämä vaikeuttaa myös perheiden vierailua”, Beiristain kertoo.

Samalla kun keinot kovenevat, yhä nuoremmat liittyvät itsenäisyyttä tavoitteleviin järjestöihin.

”Minä Segin jäsenenä olen viranomaisten silmissä Etan jäsen. Mutta miksi? Eta kuuluu baskimaan vapautusliikkeeseen, mutta liike koostuu monesta eri osasta. Jokaisella organisaatiolla on omat toimintonsa, omat sääntönsä, omat menetelmänsä, oma ideologiansa, oma projektinsa. Esimerkiksi meidän nuorisojärjestömme ei jaa samoja menetelmiä Etan kanssa.”

Segi-nuoret tietävät, että he saattavat joutua hakatuksi ja vankilaan.

”Kaikesta huolimatta taistelu antaa meille enemmän kuin vankila ottaa. Koska taistelu ei ole vain keino tavoittaa jotain. Se on elämäntapa. Jos me ymmärrämme sen, olemme vapaita.”

Haastateltavien nimet on muutettu.

_______________

Francon jäljillä
Euroopan laajuisessa terrorismin vastaisessa taistelussa oikeudenkäyntejä ei enää välttämätä tarvita.

Baskimaassa käynnistettiin pääministeri Jose Aznarin ja konservatiivisen PP-puolueen johdolla oikeudenkäyntien sarja jo vuonna 1998. Sen seurauksena useat poliittiset ja kulttuuriset järjestöt, laajalevikkiset baskilehdet sekä puolueet julistettiin laittomiksi. Syyskuun 11. jälkeen Espanjasta tuli yksi eturivin maista terrorismin vastaisessa rintamassa. Baskimaassa, terrorismin vastaisen sodan ja poikkeuslain aikakautena, ei terrorismi tunnu enää viittaavan aseelliseen valtionvastaiseen toimintaan.

Kuva: Baskikansan väkivallan kokemuksella ja itsenäisyystaistelulla on sukupolvien mittainen historia. Pelolla tukahdutettu itsenäisyystaistelu näyttää voimansa Baskimaan kaupunkien katukuvassa.

Vuoden 2001 lopulla Espanja lisäsi Segin ja muiden baskijärjestöjen jäseniä Euroopan unionin vastaperustetulle terroristiepäiltyjen listalle. Guilt by association riitti perusteeksi.

Aika ajoin eri nimillä toiminut nationalistinen Batasuna-puolue kiellettiin Espanjassa vuonna 2003, Ranskassa sama puolue on edelleen laillinen.

”Ketä tahansa Baskimaan henkilöä, toisinajattelijaa tai oppositioryhmää, joka jakaa samat tavoitteet Etan kanssa, vaikka toimisivatkin rauhanomaisesti, laillisesti ja läpinäkyvästi, voidaan epäillä kytköksistä terrorismiin niin Espanjan, Ranskan kuin Euroopan unionin mukaan”, toteaa Baskien ihmisoikeusjärjestö Behatokia.

Kun korkein oikeus tuomitsi vuonna 2007 Segin laittomaksi Etan osastoksi ja 23 sen väitettyä jäsentä joutui kuudeksi vuodeksi vankilaan, kommentoi puolueettomana tarkkailijana prosessia seurannut asianajaja Gil Matamala tapahtumia:

”Aseita tai räjähteitä ei löytynyt. Syyllistymistä väkivaltaiseen toimintaan ei todistettu, mutta silti heidät on tuomittu laittoman terroristijärjestön jäsenyydestä. On keksitty uusi konsepti, terrorismi ilman aseita. Tämä on oikeusjärjestelmän romahdus.”

_______________
Artikkeli on julkaistu Voiman numerossa 5/2010 s. 42-43.

Katso myös Kukka Rannan kuvareportaasi: Vapaus voittaa väkivallan
tai kuuntele Kukka Rannan ja Mikael Brunilan audioartikkeli: Baskimaan vapaudenkaiho.

Kontrolli kuristaa Barcelonan katuja

2010-05-09T17:08:00.026+03:00

"Sivistyneen käytöksen ja järjestyksen ohjelma" saapui Barcelonaan vuonna 2006. Se ei ole kitkenyt graffitia, katuprostituutio on lisääntynyt ja siirtolaisten asema on entistä huterampi. Kaupunki vastaa lisäämällä poliisien määrää ja karkottamalla paperittomia siirtolaisia.

Kukka Ranta käsittelee tätä aihetta myös audiokuunnelmassaan Kontrolli kiristyy Barcelonassa.

Paljaat kadut, yksiväriset seinät. Ihmisvilinä käy vilkkaana, mutta silti Barcelonan keskusta tuntuu alastomalta. Toki Helsingin lähes täydelliseen harmauteen verrattuna kauppojen eteen vedettyihin sälekaihtimiin suihkitut tagit kertovat kaupungista, jossa on vielä muutakin kuin kaupallista elämää.

Vielä viisi vuotta sitten Barcelonassa kulkiessani vanhan keskustan kapeat kujat ja niiden takaa avautuvat aukiot paljastivat yksi toisensa jälkeen entistä upeampia ja taidokkaampia graffitteja ja seinämaalauksia. Kaupunki loisti väreissään.

Ihmiset saapuivat tänne eri puolilta maailmaa ihailemaan Euroopan sykkivintä taidekeskusta. Tuolloin kuitenkin alkoi jo näkyä esimerkkejä tulevasta nollatoleranssista, kun suosittuun Ciutadella-puistoon asetettiin bongorumpujen soittokieltoja.

Barcelonassa ei käytännössä tällä hetkellä ole yhtään laillista graffitiseinää. Myös yksityisen omistamaan seinään tehtävään teokseen tarvitaan kaupungin lupa, jos maalaus näkyy julkiselle paikalle.

Tammikuussa 2006 astui voimaan Barcelonan kaupunginhallituksen asettama "sivistyneen käytöksen ja järjestyksen ohjelma", la ordenanza del civismo, moniäänisestä vastustamisesta huolimatta.

Nollatoleranssilla kielletään satojen tai jopa tuhansien eurojen sakkojen uhalla julkisessa tilassa kerjääminen, ulkona nukkuminen, seksin myyminen ja ostaminen, katukaupustelu, graffitien maalaaminen, rullalautailu sekä alkoholin juominen muualla kuin kaupallisilla terasseilla.

Sanomalehtien mukaan vuosien 2006-2009 aikana La Guardia Urbana on takavarikoinut yli 800 000 juomatölkkiä. Barcelonassa on annettu ohjelman nimissä noin 370 000 sakkoa. Suurin osa sakoista on kohdistunut laittomaan katukaupusteluun; siitä ovat yleensä vastuussa siirtolaiset, joista monet ovat paperittomia. Prostituoiduista on lain voimassaolosta lähtien tehty noin 11 600 rikosilmoitusta.

Siirtolaiset vilkuilevat hermostuneesti ympärilleen yrittäen samalla tienata elantoa merkkilaukkukopioita myymällä. Heti kun poliisi ilmestyy näköpiiriin vedetään naruista ja lähdetään kovaa vauhtia kauemmas. Valtaosa Barcelonan nollatoleranssi-ohjelman sakoista on kohdistunut laittomaan katukaupusteluun, jota toimittaa työttömät tai paperittomat siirtolaiset.

Barcelonan erään keskeisimmän turistinähtävyyden La Boquerian kauppojen suljettua vanhan kauppahallin pylväiden välit tarjoavat häilyvän suojan siirtolaisnaisten tarjoamille seksipalveluille. Useimmat ovat afrikkalaisia, jotkut eteläamerikkalaisia, ja monet heistä hyväksikäytön ja ihmiskaupan uhreja. Seksityöläisistä vaikeimmassa asemassa olevat tienaavat noin 20 euroa aktilta.

Yhteiselämää määräävän lain myötä kaupunki sakottaa sekä seksityöläistä että asiakasta. Kaduilla tapahtuvasta seksiaktista annettujen sakkojen suuruus on vaihdellut 1500-3000 euron välillä.

Valtaosa sakoista kuitenkin suuntautuu siirtolaisperäisille seksityöläisille, jotka ovat taloudellisesti täysin kestämättömässä asemassa, toisin kuin heidän asiakkaansa. Prostituution nollatoleranssi kohdistuu pitkälti köyhiin, paperittomiin siirtolaisiin, kun taas ulkomaalaiset turistiasiakkaat ja espanjalaiset aviomiehet poliisi useimmiten jättää rauhaan.

El País -lehti julkaisi syyskuussa kuvia seksityöläisistä. Pian skandaalin jälkeen Barcelonan kaupunginhallitus ilmoitti nostavansa poliisien määrää.

Ainoastaan Katalonian Vihreiden sekä Yhdistyneen ja Vaihtoehtoisen Vasemmiston koalitio (Iniciativa per Catalunya Verds ICV - Esquerra Unida i Alternativa EUiA) on vastustanut poliisivoimien laajentamista sekä alun perin koko nollatoleranssia.

Kiihkeimmän turistialueen Ravalin naapurustoyhdistys yhdessä seksityöläisten kanssa vetosi pian valokuvaskandaalin jälkeen prostituution laillistamisen puolesta, jotta katuprostituutio lakkaisi. Ravalin asukkaat ja seksityöläiset julistivat, että Barcelonan kaupungin järjestyslaki lisää prostituoitujen epävarmuutta ja huonontaa työoloja.

Graffitien nollatoleranssin suhteen Barcelonan kaupunki on toteuttanut yli 800 000 siivoustoimenpidettä lähes kahden miljoonan neliömetrin edestä.

Barcelonassa ei käytännössä tällä hetkellä ole yhtään laillista seinää. Jopa yksityisomistuksessa olevaan seinään tehtävään teokseen tarvitaan kaupungin lupa, jos maalaus näkyy julkiselle paikalle. Silti kaupungissa on edelleen satoja puistoja ja talojenpäätyjä, joihin voi maalata varsin rauhassa – monien ohikulkijoiden ihailemana. Puistoissa koiriensa kanssa tepastelevat vanhat mummot tulevat ystävällisesti kehumaan ja kehottavat varjelemaan maalauksista upeimpia.

Barcelonalainen graffititaiteilija Javier on seurannut nollatoleranssin kehittymistä alusta saakka.

"Kaikki julkiset seinät puhdistetaan vuorokaudessa. Yksityisomaisuuteen kaupunki ei koske ja siksi lähes kaikki keskustan tagit keskittyvät kauppojen suojaksi vedettäviin metallisiin sälekaihtimiin." "Tällä hetkellä kaupunki koittaa saada läpi asetusta, jonka mukaan sälekaihtimien ulkopinta maalattaisiin samalla värillä kuin ympäröivä seinä. Jos kaihtimet laskettaisiin kuuluvaksi kaupungin julkisivukuvaan, voitaisiin myös sälekaihtimet puhdistaa pian teon jälkeen."

Barcelonan kaupunki tarjoaa tukensa yksityisyrittäjille, jotka haluavat puhdistaa sälekaihtimensa graffiteista. Kauppiaat maksaisivat kaupungin kanssa puoliksi puhdistuksesta koituvat kulut siivousta toteuttaville yrityksille, ja hinta olisi kaikille sama: 36 euroa neliömetriltä. Palvelu sitoisi osapuolet neljävuotiseen sopimukseen, joka sallii sälekaihtimien puhdistamisen 48 tunnin sisällä kiinteään 250 euron vuosihintaan.

Kaupunki on sopinut siivoamistoimenpiteistä kolmen yksityisen yrityksen kanssa. Barcelonan kaupungin 32 000 pikkuputiikin puhtaana pitäminen avaa valtavat markkinat niin puhdistusfirmoille kuin myös erilaisille turvallisuusyrityksille.

Nollatoleranssilaki käytännössä kriminalisoi kaupungille tuottamattoman toiminnan, kuten harmaan talouden piiriin kuuluvan katukaupustelun, laittomat siirtolaiset, seksityöläiset, kerjäläiset, kodittomat, sekä lisäksi Barcelonan keskeistä kaupunkikulttuuria muodostavan skeittaamisen ja graffititaiteen.

Sosiaalisiin ongelmiin vastataan lisäämällä poliisivoimia. Aivan kuten New Yorkin tai Helsingin nollatoleranssissa, myös Barcelonassa keskeiseksi nousee kiihkeä puhdistaminen, ihmisten profilointi, kiinniotot ja sakkojen moninkertaiset määrät.

Nollatoleranssi on kaupunkitilan kontrolloimista, sopimattomien tai tuottamattomien ihmismassojen marginaaliin ajamista. Kaupunkitila tarkentuu entistä enemmän tietynlaisille kulutukseen ohjaaville merkeille ja tiloille. Sen myötä kuluttamiseen kykenemättömät tai kapitalistiseen kaupunki-ihanteeseen kuulumattomat ihmiset arvotetaan ennalta – ja suljetaan lopulta pois kaupunkikuvasta.

Nykytaiteen museon Macban edusta kuhisee skeittareita, kunnes Guardia Urbanan auton nokka ilmestyy kulman takaa: kaikki jähmettyvät paikalleen. Rullalautailusta voi saada yli tuhannen euron sakot.

Kaupunkipoliisi Guardia Urbana häätää nykytaiteen museon kulmilla nukkuvan sairaan vanhuksen. Ordenanza Civica -laki asettaa 500 euron sakon ulkona nukkujille.

Barcelonan kaupunki on määrännyt nykytaiteen museon Macban edustan vesitykkikäsittelyyn, jotta skeittarit eivät enää voisi harjoittaa lailla kiellettyä harrastustaan. Skeittareiden mukaan kastelusta ei ole oikeastaan mitään haittaa, kun aurinko paahtaa kivilaatat kuiviksi jo muutamassa minuutissa.

Julkaistu Voimassa 3.5.2010.

Vapaakaupan uhrit

2010-05-02T23:25:00.011+03:00

Meksikon Oaxacan murhien, pahoinpitelyjen, katoamisten ja kidnappausten takana ovat hallituksen alaiset puolisotilaalliset joukot. Ne suojelevat läntisten suuryritysten etuja. Suomalainen aktivisti on yksi monista alueen uhreista.

Ensimmäisen kerran Oaxacan yhteiskunnallinen kriisi pääsi kunnolla kansainvälisiin otsikoihin lokakuussa 2006 kun yhdysvaltalainen Brad Will surmattiin, todennäköisimmin poliisien luodista.

Nyt suomalainen ihmisoikeustarkkailija on kuollut puolisotilaallisen Ubisort-ryhmän iskussa, kun joukko kansainvälisiä ihmisoikeustarkkailijoita oli matkalla viemään ruokahuoltoa itsehallintoalueeksi julistautuneeseen triqui-intiaanien kylään. Ubisort tukee Oaxacan kuvernöörin PRI-puoluetta, joka puolestaan vastustaa autonomisiksi julistautuneita kyläyhteisöjä.

Molempien ihmisoikeusaktivistien lisäksi Oaxacassa on menehtynyt lukemattomia oikeuksiaan ajavia intiaaneja.

Viimeaikaiset epävirallisten puolisotilaallisten joukkojen iskut ovat usein kohdistuneet tiedontuotantoon ja yhteisöradioiden kehittäjiin. Vuosisatoja rakenteellisessa köyhyydessä eläneet alkuperäisväestöjen ihmisryhmät muodostavat merkittävän uhan suuryrityksille, joiden voiton tuottaminen on perustunut halpatyövoimaan ja lähes ilmaiseen raaka-ainehankintaan.

Jos köyhät organisoituvat tai osoittavat mieltään – usein laittomia yritystoimia vastaan, paikalle tuodaan aseet, helikopterit, kyynelkaasua, vesitykit ja sotilaita. Ja koska puolisotilaalliset joukot ovat laillisen valvonnan ja virallisen vastuun ulkopuolella, ne voivat harjoittaa mitä tahansa toimenpiteitä vastarinnan tai itsepuolustuksen kitkemiseksi.

Meksikossa halutaan antaa kuva, että Oaxacan levottomuudet ovat ohi ja kansanliike on kukistettu. Kun kävin maakunnassa kaksi vuotta sitten, siellä näytti rauhalliselta. Seinään oli jäänyt yöllä liisteröity juliste, lista kadonneista, jota ei ollut ehditty vielä poistaa kaupunkikuvasta.

Kukaan tapaamistani henkilöistä, joka kuuluu Oaxacan kansanliikkeeseen APPO:on, ei kerro nimeään tai anna osoitettaan. Pelko pidätetyksi ja kidutetuksi tulemisesta on todellinen. Toukokuussa 2006 alkaneen kansannousun jälkeen lukuisia ihmisiä on kadonnut tietämättömiin.

Olin saanut eräältä aktivistilta osoitteen lapulla. Lopulta lähes huomaamaton huoneennumero rappukäytävässä kertoi, että olin tullut oikeaan osoitteeseen. APPO:n asianajajien toimistossa on viileän rauhallista. Toimistohuoneen hiljaisuus rikkoutuu, kun yksi asianajajista kertoo raa'an totuuden. "Murhien, pahoinpitelyjen, katoamisten ja kidnappausten takana ovat hallituksen alaiset puolisotilaalliset joukot."

Vuonna 2006 ihmiset yhdistyivät ja nousivat kaduille osoittamaan mieltään köyhyyden lopettamiseksi. Oaxacan PRI-puolueen Ulises Ruizin johtama hallinto vastasi lähettämällä liittovaltion poliisin tukahduttamaan mielenilmaukset. Satoja pidätettiin, kymmeniä surmattiin, satoja on edelleen kadonneina ja suurinta osaa poliisin otteissa ollutta on lukuisten ihmisoikeusjärjestöjen mukaan kidutettu.

Nyt, kun Oaxacan poliittiset aktivistit on ajettu maan alle ja laaja kansanliike on peloteltu hajalle, kohdistuvat puolisotilaallisten joukkojen hyökkäykset aiempaa voimakkaammin itsehallinnollisia intiaanikyliä vastaan.

Luoteis-Oaxacassa useat triqui-intiaanit ovat julistaneet kyliään autonomisiksi itsehallintoalueiksi, kun poliisien ja puolisotilaallisten joukkojen alituinen väkivalta on käynyt sietämättömäksi. Monet kylistä ovat jatkuvan saarron keskellä.

Syinä ovat taloudelliset intressit ja Oaxacan suunnattomat luonnonrikkaudet. Etelä-Meksikossa on käynnissä useita megaprojekteja, kuten esimerkiksi tuulienergian ja öljyn yksityistäminen, sekä Keski-Amerikan maiden välinen Plan–Puebla–Panama-infrastruktuurihanke, joka lähinnä kasvattaa suuryritysten alueellista kontrollia. Oaxacassa ulkomaisia yrityksiä kiinnostavat uraani ja mineraalit.

Samaan aikaan kun vapaakauppasopimus Nafta on edistänyt kansainvälisten suuryritysten hankintoja alueilla, on yhteisöradioiden ja internetin myötä kasvanut köyhimmän väestöryhmän pääsy tiedontuotannon äärelle.

Itseään voimaannuttaneet alkuperäisväestöjen vastarintaliikkeet ovat tulleet tunnetuiksi myös kansainvälisesti. Chiapasin Zapatisti-sissit ovat suojanneet alueitaan aseellisesti heti Naftan alkamisesta, vuodesta 1994 alkaen. Oaxacassa kansannousun keskeisin yhtenäisyyttä kasvattava väline oli radio, kun ihmiset ottivat haltuun radioasemia ja alkoivat tiedottaa tapahtumien kulusta omasta näkökulmastaan.

Julkaistu Voimassa 29.4.2010.

Lue myös Anna-Reetta Korhosen artikkeli Oaxacan rottasota, joka on julkaistu Voimassa 9/2006.
Voimassa 7/2008 julkaistiin Kukka Rannan artikkeli Meksikossa hallitaan pelolla.
Fifissä kuvareportaasi Oaxacan seinätaiteesta helmikuussa 2009.

Romanipäivä ei näkynyt tomuisessa leirissä

2010-04-17T12:36:00.017+03:00

Euroopan unioni kunnioitti kansainvälistä romanipäivää Espanjan Cordobassa järjestetyllä romanikonferenssilla. Kukka Ranta lähti kokouskeskuksesta selvittämään, miten päivä näkyi Cordoban kaduilla ja telttaleireissä. Hän törmäsi häätöihin, käärmeisiin ja salaperäiseen kyttääjään.

EU:n toisessa romanikonferenssissa Cordobassa kuunneltiin romanilaulajaa. "Me kaikki tunnemme itsemme romaneiksi", julisti Espanjan terveys- ja sosiaaliministeri Trinidad Jiménez García-Herrera.

Kansainvälisenä romanipäivänä 8. huhtikuuta, auringon painuessa jo mailleen, Espanjan Cordobassa heiteltiin kukkia kaupungin läpi virtaavaan jokeen. "Tänään miljoonat romanit laskevat vapauden symboleja maailman jokiin. Me kaikki tunnemme itsemme romaneiksi", julisti säteilevästi hymyilevä Espanjan terveys- ja sosiaaliministeri Trinidad Jiménez García-Herrera.

Cordobassa järjestetty Euroopan Unionin toinen romanikonferenssi Espanjan Cordobassa täyttyi valtiollisten romanijärjestöjen tukkansa vaalentaneista edustajista. Espanjan kulttuuriministeriön alainen Instituto de Cultura Gitana jakoi palkintoja ansioituneille romaneille – joskin aikataulusta myöhästynyt iltapäivän seminaari jouduttiin keskeyttämään, kun kuuluisuudet ja huippupoliitikot lipuivat paikalle salamavalojen välkkyessä.

Samaan aikaan Cordoban kaduilla ei oltu kuultukaan koko romanipäivän olemassaolosta. Turistiterasseja kerjuuhommissa kiertävät Itä-Euroopan romanit pysähtyivät hetkeksi hiljaisena paikalleen kuulleessaan konferenssista. Mitä ihmettä EU voisi heidän hyväkseen tehdä, ihmeteltiin ääneen.

"EU on tähän mennessä käyttänyt noin 400 miljoonaa euroa romaniprojekteihin, mutta siitä huolimatta monien romanien asema on vain huonontunut", totesi Georg Soros puheenvuorossaan. Miljardööri-Soros on Open Society Instituten perustaja ja puheenjohtaja, ja se puolestaan on osa Euroopan romanipolitiikan koalitiota (ERPC).

Useista romani- ja ihmisoikeustyötä tekevistä järjestöistä koostuva ERPC vaati, että EU:n toisen romanikonferenssin tulisi keskittyä strategisiin sitoumuksiin eikä tehdä samaa virhettä kuin ensimmäinen romanikonferenssi vuonna 2008. Silloin konferenssilta jäi uupumaan sekä loppuyhteenveto että konkreettiset ehdotukset romanistrategian laatimiseksi.

Cordoban kokouksessa puhujat esittivät yksi toisensa jälkeen varsin yleisiä tosiasioita. Romaneilta puuttuu pääsy terveyspalveluihin, koulutukseen, viralliseen asumiseen ja työmarkkinoille. Viime vuosina entistä useammissa Euroopan maissa romanilapsia siirretään erityiskouluihin tai yhdistetään oppimisvaikeuksisten ryhmiin. Romanilapsia erottaa muista lapsista myös pituuskasvu: esimerkiksi Itä-Euroopassa eroa saattaa olla 7-15 senttimetriä romanilasten yksipuolisen ruokavalion vuoksi.

Talouskriisin syventyessä yhä useammassa maassa on lisääntynyt rasistinen retoriikka. Kun yhteiskuntaa edustavat tahot alkavat käyttää romanivihamielisiä sanoja julkisesti on rasismista muodostumassa sallittua. Ja vain 60 vuotta sitten Euroopassa murhattiin satojatuhansia romaneja miljoonien juutalaisten ohella.

Euroopan Unionin nykypäivään kuuluu, että lähes jokaisessa unionin maassa romanien hökkeleitä häädetään ilman tietoa vaihtoehtoisista asuinpaikoista. Monissa maissa heitä myös edelleen surmataan – hengen voi viedä väkivalta tai piittaamattomuus.

Helsingissäkin yksi etninen ryhmä saa uutisissa erityiskohtelun. "Pääsiäisviikolla Helsingissä tavattiin 117 Romanian romania sosiaaliviraston arvion mukaan", Vartti-lehti kertoi kansainvälisenä romanipäivänä. Tehdäänkö minkään muun ihmisryhmän kohdalla samoin?

European Net of Roma Youth -nuorisojärjestö osoitti mieltä konferenssin edustalla.

Euroopan komission romanistrategia eteni siis Cordobassa madellen. Samaan aikaan cordobalaisella kadulla kerjäävä romanityttö kertoi menettäneensä vastikään kotitelttansa poliisien häätäessä heitä pois sairaalan viereiseltä nurmikentältä. Vieressä vauvaansa kantava nuori kerjäläisnainen kertoi, kuinka telttaleiriläiset ovat kärsineet poliisien lisäksi myös käärmeiden pistoista.

Kansainvälisen romanipäivän ja romanikonferenssin jälkeisenä päivänä Cordoban kaupungin laidalla sijaitsevan Reina Sofian keskussairaalan viereisellä heinäpellolla näkyy vielä muutamia telttoja. Mustalaispoika polkee pyörällä kohti kotiaan ja pyytää peremmälle romuiselle piha-alueelle.

"En luota keneenkään, kaikki tuntuu minusta valheelta. Mitä he ovat saaneet konferenssissa aikaan? Mahtoi vain maksaa mahdottomasti. Me haluamme jotain syötävää. Elämä on niin surullista ja vaikeaa," haastaa George Maria, 36-vuotias neljän lapsen äiti kotitalonsa portilla pahasti turvonnutta vatsaansa pidellen. Marialla on hepatiitti C, anemia ja kovat selkäkivut, eikä hän jaksa kauaa seisoa.

Talossa ei ole vessaa. Sähköntulo lakkasi yllättäen joitain kuukausia sitten. Vesi haetaan kilometrin päästä pulloissa. Vesipisteellä käydään kaksi tai kolme kertaa päivässä, tarpeesta riippuen.

"Täällä kuitenkin asumme paremmin kuin Romaniassa, vaikkei meillä olekaan työtä talouskriisin vuoksi. Jos yritämme myydä jotain, poliisi ottaa kiinni ja vie tavaramme."

Viereisen tontin aidan luona käy auto tyhjäkäynnillä. Mies kyttää herkeämättä ja huutaa lähemmäs. Mies ihmettelee, mitä teen alueella. Hän haukkuu romaneja saastaisiksi.

"Maa pöllyää täällä niin paljon, vaihdan lapseni vaatteet kolme kertaa päivässä ja silti hän on likainen," Maria jatkaa. "Poliisi käy alueella viikoittain ja kyselee aina lapsista."

Samaan aikaan viereisen tontin auto hurisee hiljaa ja mies jatkaa tuijotustaan. Outo naapuri ajelee talon ohi päivittäin hiekkaista maata pöllyttäen ja herjaa romaneja.

Fundamental Rights Agency julisti kansainvälisen romanipäivän tiedonannossaan kuluneen vuoden epäonnistuneeksi, kun keskimääräisesti joka neljäs romani kokee väkivaltaa, uhkailuja ja ahdistelua. Arviolta 66-92 prosenttia viimeaikaisista välikohtauksista on jäänyt raportoimatta.

Amnestyn Euroopan-ohjelman apulaisjohtajan David Diaz-Jogeixin mukaan romanien ahdingon vakiintumisessa on kyse ennen kaikkea poliittisen tahdon puutteesta. Ilmassa ei esimerkiksi ole minkäänlaisia ehdotuksia sanktioista, joita EU-maille täytyisi asettaa pakkohäätöjen toimeenpanoista.

"Julistusten sijaan odotamme EU:lta konkreettista toimintasuunnitelmaa, jota Amnesty osana ERPC:ta on vaatinut jo kahden vuoden ajan. Ensin täytyisi valmistella selkeät poliittiset tavoitteet, sen jälkeen konkreettiset toimintaohjeet, eikä vain vaihtaa ajatuksia hyvistä käytännöistä ja kokemuksista, kuten konferenssi on painottanut."

Amnestyn näkökulmasta EU:n nykyiset hallitukset noudattavat romaneja syrjivää politiikkaa. Monissa Euroopan maissa toimeenpannaan jatkuvasti romanien pakkohäätöjä, eikä komissio ole puuttunut näihin rasistisiin iskuihin millään tavalla.

Esimerkiksi Helsingissä keskeiseksi pakkohäätökeinoksi ovat muodostumassa sosiaaliviranomaisten uhkailemat lasten huostaanotot, joilla painostetaan romaniperheitä poistumaan tietyltä asuinpaikalta tai kokonaan maasta viranomaisten määrittämään aikarajaan mennessä.

Lue lisää aiheesta:
Vartti 16.4.2010: Helsinki ajaa kerjäämiskieltoa; Vapaa liikkuvuus 1.4.2010: Sosiaalitoimi kiristää romanisiirtolaisia lasten huostaanotolla; Fifi 28.1.2010: Vierailun loppu; Fifi 21.1.2010: Virkamiesvalta jatkuu Helsingin romanipolitiikassa; Fifi 20.1.2010: Häätö uhkaa taas Helsingin romaneja; Fifi 29.10.2010: Kuvissa: Mustalaisleiri muuttaa sillan alle.

Julkaistu Fifi.voima.fi 16.4.2010 ja Voima-lehdessä 4/2010.

Viestejä kankaalla

2010-03-14T23:29:00.022+02:00

Mosambikilaisnaisten capulana on muutakin kuin kätevä vaate: kankaalle painetut viestit välittävät tietoa – ja poliittista propagandaa.

Eri puolilla afrikkaa naiset, joskus miehetkin, pukeutuvat värikkäisiin vartalon ympärille tai hameeksi kietaistuihin kankaisiin. Mosambikissa kangasta kutsutaan capulanaksi.

Kankaat eivät ole ainoastaan kauniita ja käteviä. Niillä on myös muita merkityksiä. Kun hallitus kampanjoi uuden poliittisen ohjelman puolesta, on tavallista, että se painattaa myyntiin erän uudistuksiaan mainostavia kankaita. Vaalien, virallisten kokoontumisten tai juhlapyhien aikaan yhdistykset, puolueet ja hallintoviranomaiset painattavat kankaisiin omat tunnuksensa ja viestinsä.

Niistä kansa valitsee omansa. Viestin lisäksi tärkeää on sitomistapa. Runoilija Mia Couton mukaan nimenomaan kankaan sitomistapa tekee ulkomaisestakin capulanasta mosambikilaisen.

Värit, kuviot ja tekstit vaihtelevat. Eteläisen Mosambikin värit ovat yleensä hillitympiä, pohjoisessa kirkkaampia.

Maaseudulla ja köyhempien naisten parissa kangas kietaistaan lantion ympärille hameeksi tai pään peitteeksi. Capulanassa kannetaan myös vauvaa – joko selän takana, rinnalla tai lantiolla.

Matkustaessa siihen voi kääräistä tavarat. Kun kankaan kulmaan tekee solmun, siitä tulee lompakko. Capulanan suojiin kätkeydytään kylmältä, tuulelta ja auringolta. Kankaasta saa muotoiltua myös sopivan mytyn pään päälle. Mytyn päällä voi kantaa myytäviä tuotteita, päivän ostoksia, polttopuita tai vettä.

Kaupungeissa ja parempituloisten parissa kankaat on usein teetetty mittatilaustyönä vaatteiksi. Lähes jokainen nainen pitää kotioloissaan capulanaa. Sukujuhliin, esimerkiksi häihin, koko suvun naisille teetetään samanlaiset capulana-asut. Merkkipäivinä kaupunkilaiset kokevat yhtenäisyyttä samanlaisissa asuissaan.

Mosambikilaiset naiset kertovat capulanoistaan:

Historiallisia käännekohtia

Lurdes Artur (kuvassa vasemmalla) on kietaissut ylleen Mosambikin pääkaupungin Maputon 110-vuotispäivää juhlistavan capulanan vuodelta 2007. Inêsillä (keskellä) on yllään 7. huhtikuuta vietettävää naisten päivää varten painettu capulana. Capulanassa hymyilevä Josina Machel toimi Portugalin hallinnon vastaisen sodan aikana Frelimo-puolueen sosiaalisten kysymysten osaston johtajana ja oli myös puoluetta johtaneen Samora Machelin ensimmäinen vaimo. 25-vuotiaana menehtyneestä Josina Machelista tuli naisten vapauttamisen symboli. Mosambikin itsenäistymisen jälkeen hänen kuolinpäivänsä julistettiin naisten päiväksi.

Lucia Mvaduan (oikealla) capulana kertoo Muedan vuoden 1960 massamurhasta. Portugalilaiset surmasivat Muedassa satoja itsenäisyyttä vaatineita mosambikilaisia. Muedan tapahtumat olivat lähtölaukaus aseelliselle vastarinnalle ja itsenäisyydelle, joka saavutettiin vuonna 1975.

Uudistunut raha

"Mieheni toi tämän capulanan minulle tuliaiseksi työmatkaltaan", kertoo Enselina Fabião. "Kankaassa on kuva Mosambikin pankista ja tuhannen meticalin rahasta."

Vuonna 2006 Mosambikin keskuspankki uudisti rahan niin, että 1000 vanhaa meticalia vastasi yhtä uutta. Uusi ja vanha raha ovat käytössä rinnakkain vuoden 2012 loppuun. Fabiãon päässä oleva huivi on samaa kuosia kuin hameeksi kietaistu kangas.

Itsenäisyyden juhlaa

"Tämä on lempicapulanani", toteaa neljän lapsen äiti Fatima turbaaniansa kohennellen.

"Ostin kankaan juhla-asuksi viime itsenäisyyspäivänä 25. kesäkuuta ja siitä lähtien olen käyttänyt tätä paljon."

Capulanan kuvassa Mosambikin ensimmäinen presidentti Samora Machel nostaa lippua salkoon. Machel tunnetaan Mosambikin vapauttajana, joka johti maan itsenäisyyteen Portugalin vallasta.

"Joka vuosi itsenäisyyspäiväksi teetetään uusi kangas. Meidän perheen kaikilla tytöillä on tämä sama capulana."

Myös Fatima käy kuukausittain valtapuolue Frelimon kokouksissa ja käyttää puolueen kankaita. Itsenäisyyspäivä on Fatimalle "Frelimon itsenäisyyspäivä".

Mainosta turismille

"Olen tullut Mosambikin hallituksen järjestämään turismineuvoston kokoukseen", kertoo Nampulan provinssihallinnon talousosaston koordinaattori Ana Cristina Darocha Ilha de Moçambiquen saarella Pohjois-Mosambikissa.

"Käymme läpi viiden vuoden saavutuksia ja suunnittelemme seuraavaa kautta. Hallitus tilasi Nampulan Texmoque-tehtaalta seminaarin nimeä kantavat kankaat, joita osallistujat voivat halutessaan ostaa."

Kokouspaikalla naisten lantioita ja päitä kiertävissä capulanoissa lukee turismineuvoston nimi ja keskellä loistaa neuvoston tunnus: simpukan kuori.

"Kankaat tuottanut Texmoquen tehdas on nyt ainut Mosambikissa sijaitseva capulanatehdas – tosin sekin on tansanialaisyhtiön omistuksessa", Darocha kertoo.

Julkaistu Kumppani-lehdessä 3/2010.

Tanssia ruusuilla

2010-02-07T21:10:00.009+02:00

Prince etsii tulevaisuutta lapsilleen. Yhteiskuntaa, joka ei potki ulos. Keinoja tulla toimeen ja mahdollisuutta asua oikeassa kodissa – kuten normaalit ihmiset.

Printisor ”Prince” Buse on yksi Suomeen tulleista Romanian romaneista. Helsingin sosiaaliviranomaiset ovat majoittaneet joulukuusta lähtien muutamia itäeurooppalaisia romaniperheitä talven kovimpien pakkasten yli.

Princen lapset uhataan ottaa huostaan, ellei hän poistu Suomesta tammikuun loppuun mennessä. Helsingin sosiaaliviraston ja Diakonissalaitoksen hätämajoitukseen otettiin sisään sosiaalikeskus Sataman pihalla ja Rastilan leirintäalueella yöpyneet lapsiperheet.

Majoitustilassa lapset juoksentelevat, toiset tapittavat televisiota. Miehet laittavat ruokaa ja kaitsevat pienimpiä. Naiset ovat kerjäämässä, sillä heille heruu helpommin huomiota.

Prince kaataa kahvia kuppiin ja silittää hellästi 10-kuukautisen Carina-tyttärensä hiuksia huokaisten.

”En halua elää tätä elämää, koska aina tapahtuu näin”, Prince sanoo häätöuhasta.

Kahden lapsen isä on vasta 19-vuotias. Prince syntyi kesäkuussa vuonna 1990 Romanian Rosiori de Veden kaupungin laitamilla. Google Earthista tarkentuu, että paikka on metsikköä. Kaupunki on noin 30 000 asukkaan keskittymä eteläisessä Romaniassa.

Sadan romaniperheen muodostaman slummin ja virallisen kaupungin erottaa toisistaan välissä virtaava joki.

”Kylässämme olemme turvassa, mutta alueen ulkopuolella pitää pelätä hakatuksi tulemista.”

Jos romani tavattiin esimerkiksi kahvilassa, elokuvateatterissa tai kadulla, hän saattoi joutua vankilaan.

”Kaikki perheestäni on hakattu poliisin toimesta”, Prince sanoo. Hän osoittaa arpista silmäkulmaansa. Tämän jälkeen hän kääntää päätään esitelläkseen toisenkin kulmansa. ”Hakatuksi tuleminen on hyvin tavallista romaneille. Vapaaksi pääsee, jos on varaa lahjoa poliisit, muuten saattaa joutua kahdeksi viikoksi sairaalaan.”

Prince aloitti peruskoulun nelivuotiaana, mutta ei kestänyt neljää vuotta pidempään. Opettaja kuritti hakkaamalla karttakepillä sormille. Muut lapset räpsivät kuminauhalla päähän ja nimittelivät jatkuvasti mustalaiseksi. ”En halua sitä omille lapsilleni.”

Vuonna 2000, koulun lopettamisen jälkeen 10-vuotias Prince muutti perheensä kanssa Espanjaan. Isä sai töitä Valenciasta mandariiniviljelmiltä. Isän vuoden työsopimuksen ajan Prince kävi koulua ja hänellä oli hyviä espanjalaisia, marokkolaisia ja englantilaisia kavereita. Elämä oli hyvää.

Työsopimus päättyi ja perhe muutti Alicanteen, jossa isä työskenteli puoli vuotta baarissa tarjoilijana. Prince pääsi jälleen kouluun.

Sitten alkoi kiertolaiselämä. Perhe matkusteli ympäri Espanjaa töiden perässä. Isä työskenteli Sevillassa, Malagassa, Castellonissa ja Aragonassa, milloin sipuleita, mansikoita, mandariineja tai oliiveja poimien.

”Kun isäni sai pidemmän työsopimuksen, esimerkiksi neljä kuukauden ajaksi, vuokrasimme talon. Espanjassa riittää, että menet asuntojen vuokraustoimistoon, näytät työsopimusta ja muutat asumaan.”

Yleensä työsuhteet olivat muutaman viikon mittaisia, parhaimmillaan viiden.

”On paljon parempi, jos saa pitkän työsopimuksen. Silloin ei tarvitse jatkuvasti matkustaa ja etsiä”, Prince tähdentää.

Vuonna 2005 Princen isä sairastui diabetekseen ja palasi Romaniaan. Lääkkeet maksavat 100 euroa kuukaudessa läpi loppuelämän.

Kun Prince täytti 15 vuotta, hän palasi Romaniaan etsimään puolisoa itselleen. ”Romanikulttuurissa mennään nuorena naimisiin. 16–17-vuotiaana olet jo vanha ilman vaimoa”, Prince nauraa.

”Näin tulevan vaimoni, Oprea Florican, puistossa yhdessä serkkujensa kanssa. Tiedustelin tutuilta hänen hyveellisyydestään ja siitä onko hän vielä vapaa. Kylässä tunnemme kaikki toisemme. Lopulta menin kysymään lupaa avioitumiseen tytön äidiltä, kun perheen isä oli jo kuollut.”

Vanhemmat neuvottelivat avioliitosta. Sitten kaikki romanit kokoontuivat juhlimaan häitä.

”Tutustuin vaimooni vasta häiden jälkeen”, Prince muistelee.

Kolmen kuukauden jälkeen Prince matkasi takaisin Espanjaan vaimonsa kanssa, missä veljet auttoivat nuortaparia taloudellisesti. 16-vuotias Prince ei kuitenkaan löytänyt töitä ikänsä vuoksi. Oprea Florica ei ole koskaan käynyt koulua eikä osaa lukea.

Tie vei Englantiin, jossa sosiaaliviranomaiset tarjosivat apua Princen täysi-ikäisyyteen saakka. Pariskunta muutti Pohjois-Lontoon Edmontoniin. Asunnossa oli keittiö, makuu- ja olohuone, vessa ja suihku. ”Kävimme viikoittain sosiaalityöntekijän kanssa kaupassa, saimme 35 puntaa viikkorahaa ja matkustuskortin 1–6 vyöhykkeille”.

Prince teki viikon ajan turkkilaisia pitaleipiä, mutta sosiaaliviranomaiset kielsivät työnteon tukien menettämisen uhalla.

Princen ja Oprea Florican ensimmäinen lapsi Amalia syntyi Englannissa tammikuussa 2007. Toinen lapsi syntyi Suomessa helmikuussa 2008.

Ennen Suomeen tuloa Prince kokeili onneaan Saksassa. Princen tultua täysi-ikäiseksi perhe muutti hänen veljensä luokse Berliiniin, kun varat eivät riittäneet Lontoossa elämiseen. Berliinistäkään ei töitä löytynyt. Prince työskenteli vähän aikaa Dortmundissa keräten kaduilta kuparia ja muita metalleja, jotka sitten myytiin metallinkeräyspisteeseen.

Eräänä yönä Prince oli veljensä Leonardon kanssa keräämässä metallia Berliinin kaduilla, poliisi pysäytti auton ja uhkasi sakoilla, jos vielä löytäisivät heidät ilman metallinkeräyslupaa liikkeellä. Saksassa maksamattomasta sakosta joutuu helposti vankilaan, eikä heillä olisi varaa sakkojen maksuun.

Prince alkoi pestä liikennevaloihin pysähtyneiden autojen ikkunoita, mutta poliisit eivät kuitenkaan sallineet liikenteen häiritsemistä, ja uhkailivat ottaa työllä ansaitut rahat pois. Romanit laittoivat tienaamiaan rahojaan muovipussiin, jotka kaivettiin päivittäin piiloon maan alle. Näin poliisit eivät voineet ryöstää heitä.

Joulukuussa 2008 Prince perheineen saapui Suomeen. Isoveli oli tullut jo edeltä ja löytänyt albanialaisen miehen vuokraaman talon Malmilta. Suomessa veljekset jatkoivat metallin etsimistä ja löysivätkin ison läjän Kalasataman rannasta. Alueen metallikierrätyksen työntekijä suostui maksamaan metallista vain kun mukana oli suomalainen romanimies.

Helsingissä romaninaiset kerjäävät kaduilla päivisin. Kesäisin miehet myyvät kukkia. Läpi vuoden he keräävät pulloja. Ne, joilla on ollut varaa hankkia soittimia, musisoivat kaduilla.

Neljän kuukauden jälkeen Malmin asunnon omistaja palasi Albaniasta, eivätkä Prince ja Juliano perheineen löytäneet uutta kotia.

”Eräs maaliskuinen pakkasyö olimme kaikki ulkona perheinemme, minä, Juliano ja serkkuni Gilbert. Toinen lapseni oli juuri syntynyt muutamaa viikkoa aikaisemmin. Istuimme lastemme kanssa Helsingin rautatieaseman vastapäisessä McDonaldsissa, kun vartija tuli hätistelemään meitä ulos. Syyksi hän ilmoitti, ettei paikka ole tarkoitettu lapsille keskiyön jälkeen. Yritimme selittää, ettei meillä ollut muutakaan paikkaa ja nimenomaan lasten takia olimme sisällä. Vaihtoehdoiksi jäi ulos poistuminen tai poliisien kutsuminen.”

Prince soitti keskellä pakkasyötä Helsingin kaupungin Diakonissalaitokselle ulkoistetun romaniprojektin Rom po Dromin työntekijälle Marjatta Vesalaiselle ja pyysi apua. Vesalainen kieltäytyi. Juliano-veli siirtyi nukkumaan Kampin bussilaitureiden penkeille lastensa kanssa.

Lopulta kahden tunnin jälkeen sosiaaliviranomaiset maksoivat meille yhden yön hotellissa. ”Sosiaalityöntekijät tyrkyttivät apuaan ehdottamalla lastemme huostaanottoa ja sijaisperheisiin ohjaamista”, Prince kertoo järkyttyneenä.

”Romanikulttuurissa uskomme, että jos hylkäät lapsesi, joudut helvettiin. Perheenjäsenet ovat kaikkein tärkein asia elämässä, tärkeämpi kuin raha tai mikään muu.”

Hotelliyön jälkeen Prince muutti serkkunsa ja veljensä perheiden kanssa Rastilan leirintäalueelle neljän hengen kokoiseen mökkiin kahdeksi viikoksi. 15 henkeä yöpyi mökissä, jonka vuokra viikossa oli 250 euroa.

Huhtikuussa Prince perheineen siirtyi yöpymään sosiaalikeskus Sataman viereiseen tyhjään halliin. Ei mennyt kauan kun poliisi saapui ja oli ajamassa romaniperheitä pois.

”Kun poliisi hääti meitä pois, Satamasta tuli ihmisiä selvittämään tilannetta. He tarjosivat apua ja vaatteita lapsille. Ostin erään suomalaisen romanimiehen kautta asuntovaunun perheelleni 300 eurolla ja siirryimme leiriytymään sosiaalikeskuksen pihalle.”

Kesän aikana romaneja majoittui pihan työmaakopissa, asuntovaunuissa, autoissa ja teltoissa. Romanit saivat käyttöönsä talon keittiön, peseytymistilat ja vessan.

Pitkin syksyä sosiaaliviranomaiset pistäytyivät sosiaalikeskus Sataman pihalla tapaamassa romaneita. Poliisit taustavoimana tiedusteltiin lasten ja raskaana olevien naisten lukumäärää. Aina vierailun päätteeksi tarjottiin paluulippua Romaniaan.

Hätämajoituksen piti alun perin loppua 10. tammikuuta, mutta romanit saivat kuitenkin jatkoaikaa.

Princen kaikki muut sisarukset ovat palanneet sairaan äidin tueksi Romaniaan. Hänkin aikoo nyt lähteä, mutta pelkää palaamista.

”En halua, että lapseni kokevat saman minkä itse elin. Haluan, että heitä kohdellaan koulussa kuten muitakin, ja että he voivat tulevaisuudessa ansaita rahaa ja elää normaalisti. Romaniassa tämä ei ole mahdollista. Siellä tienaat korkeintaan muutaman euron päivässä, Suomessa parhaimmillaan 25 euroa.”

Kaikesta huolimatta Prince pysyy positiivisena. ”Pidän matkustamisesta. Seuraavaksi haluan joko Kanadaan tai sitten Yhdysvaltoihin, jossa asuu Oprea Florican serkku. En tiedä missä tarkalleen, sillä hän muuttaa koko ajan”, Prince lisää. ”Haluan jättää Euroopan, koska se on hyvin rasistinen.”

Kuvat: Klaus Welp/Voima.

Artikkeli on julkaistu Voiman numerossa 1/2010 s. 26-27.

Koska olen romani

2010-02-07T21:00:00.008+02:00

Kadunkulmassa kerjäävä romani kohtaa Suomessa etnistä syrjintää – niin kuin kaikkialla muualla.

Euroopan laajentumisen myötä vapaan liikkumisen oikeutta käyttäviä Itä-Euroopan romaneja ei huoli kukaan. Helsingin kaupunki kieltäytyy auttamasta Euroopan suurinta ja syrjityimpiin kuuluvaa vähemmistöä vetoamalla turistien tasa-arvoiseen kohteluun ja tekee kaikkensa maasta karkotuksen toteutumiseksi.

”Kyseessä on etniseen ryhmään kohdistuva ajojahti. Jo siksi, että kaikkien potentiaalisten EU-alueelta tulevien turistien kohdalla ei ole käynnissä vastaavaa tehokampanjaa, on ilmeistä, että kyseessä on etninen syrjintä”, Vapaa liikkuvuus -verkoston Katja Tuominen kiteyttää.

Helsingissä Kimmo Helistö (vihr.) ja 17 muuta valtuutettua jättivät välikysymyksen kaupungin toimista Itä-Euroopan romaneja kohtaan pian kaupungin lokakuisen operaation jälkeen, jolloin Kalasataman hökkelimajat purettiin ja asukkaat häädettiin. Välikysymys tuli valtuuston keskusteluun keskiviikkona 20.1. Valtuutettujen ryhmä pitää erityisen moraalittomana, että vanhusten, lasten ja vammaisten majoittamisesta ei lokakuisessa häädössä huolehdittu.

Äänestystulos oli välikysymyksen hallituksen käsittelyyn palauttamista vastaan. Se tarkoittaa, että virkamiespolitiikka jatkuu, päätökset tulevista romanien häädöistä, hätämajoituksesta ja romanien kohtelusta yleensä tehdään jatkossakin virkamiespimennossa, josta ei välttämättä edes saada henkilöitä vastuuseen.

Lue lisää PDF-tiedostosta. Lataa liite tästä linkistä.

Lähteet:
Katja Tuominen Vapaa liikkuvuus -verkosto, haastattelu.
Vähemmistöpolitiikan tutkija Miika Tervonen Ylen aamu-tv:ssä 4.8.2009.
Katukerjääminen ja viranomaisyhteistoiminta. Sisäasiainministeriön raportti. www.intermin.fi
Fundamental Rights Agency. http://fra.europa.eu
Nicholas Kulish: As Economic Turmoil Mounts, So Do Attacks on Hungary’s Gypsie, New York Times, 26.4.2009.
George Soros: Europe needs educated Roma. The Guardian, 13.1.2010.

Kuva: Klaus Welp/Voima

Artikkeli on julkaistu Voiman numerossa 1/2010 s. 28-29.

Vierailun loppu

2010-01-29T19:26:00.014+02:00

Romaniasta saapuneet romaniperheet pakkaavat laukkujaan Helsingissä. Häätö- ja huostaanottouhkaukset ovat rikkomassa pientä yhteisöä. Minne matka jatkuu? Harva tietää. Eurooppa sulkee oviaan, eikä kotimaa tarjoa tulevaisuutta lapsille.

Tammikuisten kinosten keskellä sosiaalikeskus Sataman pihalla nököttää yksinäisiä asuntovaunuja. Reunimmaisessa nukkuu Caldararu "Elvis" Marius yhdessä 6 muun henkilön kanssa.

Elviksen vaimo ja kolme lasta ovat Romaniassa. Elannonhankintaan on lähtenyt mukaan kaksi veljeä, äiti, sekä muutamia ystäviä. Rahaa ansaitaan joko pyytämällä tai ruusuja myymällä.

"No mafia", Elvis tähdentää ja sukeltaa takaisin sisään asuntovaunuunsa.

Lapsiperheitä täällä ei näy. Missä he ovat?

Lokakuussa tästä läheltä häädettiin romanien leiri. Uudenvuodenpäivänä häätö valittiin Ylen iltauutisissa yhdeksi vuoden tärkeimmistä uutistapahtumista. Jouluna Helsingin Diakonissalaitos pelasti romanit sijoittamalla heidät hätämajoitukseen, jutussa todettiin.

Hernesaareen järjestynyt hätämajoitus ei kuitenkaan lopulta auttanut kaikkia romaneja. Lopulta vain perheelliset huolittiin sisätiloihin. Tammikuun lopussa heitäkin uhkaa häätö – ja sen myötä uhka lasten pakkohuostaanotosta.

Fifi kirjoitti romanisiirtolaisten asumistilanteesta viime viikolla. 20.tammikuuta Helsingin kaupunginvaltuusto käsitteli valtuutettujen välikysymystä, joka pyrki siirtämään romanien kohteluun liittyvät päätökset virkamiehiltä valtuutetuille. Valtuusto äänesti välikysymystä vastaan.

Jos hätämajoitus päättyy kesken pahimpien talvipakkasten, vaihtoehdoksi jää palaaminen sosiaalikeskus Sataman pihalle. Sosiaalivirasto on kuitenkin uhannut huostaanottaa romaniperheiden lapset, jos he vielä palaavat Satamaan.

Ainut asia, jota sosiaalivirasto yhä uudelleen romaneille tarjoaa, on paluulippu kotimaahan. Sitä moni aikoo nyt käyttää.

Pitkin syksyä sosiaaliviranomaiset ovat käyneet Sosiaalikeskus Sataman pihalla tapaamassa romaneita. Poliisit taustavoimana on tiedusteltu lasten ja raskaana olevien naisten lukumäärää ja päätteeksi aina tarjottu paluumatkan mahdollisuutta.

Joulukuussa pian Diakonissalaitoksen Rom po drom -projektin suorittamien henkilötiedustelujen jälkeen 15-vuotias raskaana ollut tyttö huostaanotettiin sosiaaliviraston ja poliisin yhteistyöllä. Käytännössä tyttö napattiin kaupungilta.

Sosiaaliviranomaisten mukaan ilman huoltajiaan elävä raskaana oleva alaikäinen tyttö ei voi nukkua karavaanissa ulkoilmassa. Sataman pihalla asuneita tytön täysi-ikäistä veljeä ja 16-vuotiasta aviomiestä ei otettu huomioon perheenjäseninä, kun tyttöä pidettiin huostassa.

Reilun kahden viikon odottamisen jälkeen Romanian suurlähettiläs kertoi omaisille puhelimessa, että tyttö on kunnossa. Tämän jälkeen puhelimen päähän saatu tyttö itki lakkaamatta, kertoo hätämajoituksessa asuva tytön veli.

Sosiaaliviranomaiset suostuivat luovuttamaan tytön ainoastaan hänen äidilleen, joka hälytettiin paikalle Romaniasta. Äiti asui vierailunsa aikana Sosiaalikeskus Sataman pihalla sukulaismiesten kanssa, kun naista ei päästetty hätämajoitukseen yöpymään. Sosiaalivirasto maksoi ainoastaan tytön paluulipun Romaniaan, ei äidin.

Vapaa Liikkuvuus -verkoston Katja Tuomisen mukaan kyse oli juridisesti vapaudenriistosta. Ideana näyttää alun perin olleen maasta käännyttäminen.

Joulun alla eräs toinenkin 16-vuotias raskaana ollut nuori nainen joutui muuttamaan miehensä kanssa Sosiaalikeskus Sataman pihalta Rastilan leirintäalueelle välttääkseen huostaanoton. Painostuksen tuloksena pariskunta palasi Romaniaan. Yhteisöstä erilleen joutuneita romaneja on helpompi hiillostaa.

"Romanien painostus on jatkunut yhtämittaisesti puoli vuotta", Katja Tuominen avaa tilannetta. "Kesällä 2009 kaupungissa käynnistettiin poliisiratsiat, jolloin useita kymmeniä poliiseja kiinnitettiin tehtävään. Heinäkuun aikana romaneja kiinniotettiin kymmenittäin useiden päivien ajaksi, jolloin monet menettivät vapautensa lisäksi myös työaikaa. Samana päivänä kun poliisin tehokampanja alkoi, keskusrikospoliisi julkaisi tiedotteen romaneihin liittyvästä ihmiskauppaepäilystä."

"Kyseessä on etniseen ryhmään kohdistuva ajojahti. Jo siksi, että kaikkien potentiaalisten EU-alueelta tulevien turistien kohdalla ei ole käynnissä vastaavaa tehokampanjaa, on ilmeistä, että kyseessä on etninen syrjintä", kiteyttää Katja Tuominen.

Helsingissä romaneja otetaan kiinni, jos kerjääminen koetaan "häiritseväksi". Sisäasiainministeriön työryhmä määritteli vuoden 2008 raportissaan kukkien ja muiden hyödykkeiden myynnin sekä katusoittamisen aggressiiviseksi ja kannusti viranomaisia suhtautumaan epäilevästi tämänkaltaiseen kerjäämiseen. Kerjääminen on sallittua, kunhan se tapahtuu hiljaa ja paikallaan.

Lisäksi lasten ja vanhusten osallistuminen kerjäämiseen antaa viranomaisille syyn väliintuloon. Poliisi ja sosiaaliviranomaiset ovat toimineet yhteistyössä ja antaneet tarvittaessa virka-apua toisilleen.

Nyt sosiaaliviranomaiset nähtävästi toteuttavat ne toimet, joihin poliisilla ei ole valtuuksia – lastensuojelun nimissä.

Poliisin lisäksi myös vartijat usein puuttuvat romanien rahan ansaitsemiseen.

"Olin pyytämässä rahaa rautatieaseman edustalla, kun vartija tuli ja vei minut koppiinsa viideksi tunniksi. Tätä tapahtuu koko ajan", Printisor "Prince" Buse kertoo ilmeettömänä kuin mistä tahansa normaalista asiasta. Rautatieaseman vartioinnista vastaa Otso Palvelu Oy.

Romanikerjäläiset eivät saa Suomen valtiolta avustuksia, vaan elättävät itsensä enimmäkseen kerjäämällä ja pulloja keräämällä. Romanit eivät voi hakea toimeentulotukea, sillä apuun tukeutuminen toimii käännytysperusteena.

Sisäasiainministeriön työryhmän mukaan se, että romanit eivät edes yritä hakea tukia, viittaa "jonkin asteiseen organisoituun tai järjestettyyn toimintaan": raportin mukaan romanit eivät voisi muuten niin hyvin tuntea EU:n liikkuvuussääntöjä tai sosiaaliturvan ja maastapoistamisen yhteyttä.

Romaniassa Princellä on takanaan neljä vuotta peruskoulua. Hänen kokemustensa mukaan jatkuva rasistinen nimittely hylkii romanilapsia pois koulunpenkiltä. Princen vaimo Oprea Florica ei ole koskaan käynyt koulua eikä osaa kirjoittaa.

Open Society Instituten EUMAP-ohjelman, joka valvoo ihmisoikeuksien toteutumista EU:ssa, raportin mukaan 15 prosenttia Romanian romanilapsista ei aloita koulunkäyntiä. Koulunsa aloittaneiden romanilasten keskeyttämisprosentti on 4-6 kertaa suurempi kuin valtaväestön lapsilla. Amnestyn mukaan Tsekeissä ja Slovakiassa romanilapsia on laitettu vammaisille tarkoitettuihin erikoiskouluihin.

Euroopan Neuvoston rasismin ja suvaitsemattomuuden vastaisen komission (ECRI) mukaan noin 45,6 prosentilla Romanian romaneista ei ole syntymätodistusta, sillä hankkimisen kerrotaan olevan kallista. Todistusta ei saa, jos ei ole pysyvää asuinpaikkaa. Henkilötodistus puuttuu neljäsosalta. Ilman henkilöllisyystodistusta ihmiset eivät pääse koulutukseen, terveyspalveluihin, asuntoihin eivätkä osallisiksi sosiaaliturvaan. He myös syrjäytyvät työnhausta.

Usein Romaniassa ja muissakin Balkanin ja Euroopan unionin maissa romanit keräävät ja lajittelevat roskia: töissä, jotka eivät muille kelpaa. Moni viljelee maapalstaa. Riittämättömät tulot johtavat usein lainan ottamiseen, ja moni romani elääkin syvässä velkakierteessä. Pahimmillaan rahat on lainattu rikollisilta ja kotimaahan paluuseen saattaa liittyä vakavia uhkia.

Satama tarjoaa romaneille internetyhteyden, jota käytetään etenkin työn etsintään ja yhteydenpitoon sukulaisten kanssa.

EU on käyttänyt paljon rahaa Romanian aseman parantamiseen näiden kotiseuduilla, mutta ratkaisuja ei ole löytynyt, tutkija Miika Tervonen totesi Yleisradion haastattelussa elokuussa.

"Ilmeisesti suuri osa rahasta, mitä on työnnetty erilaisiin projekteihin on päätynyt korruptiona poliitikkojen taskuihin ja luonut paikallisesti epätasa-arvoa ja käsityksen siitä, että romanit ovat ikään kuin valtion tai EU:n elättämiä yhteisöjä."

Tervonen kokee tärkeäksi sen, että lyhytnäköisestä avusta pitäisi siirtyä tapaan, jolloin romaneja kohdeltaisiin oman maan ja EU:n kansalaisina. Kyseessä ei ole pelkästään Itä-Eurooppa.

Yleisin reaktio Länsi-Euroopan maissa on Tervosen mukaan ollut kysymys, miten romaneista pääsee eroon – kuten myös Suomessa. Keinot maastalähdön vauhdittamiseksi ovat vaihdelleet maasta toiseen.

Ranska maksaa uuden ulkomaalaislain mahdollistaman ohjelman mukaisesti Romaniaan palautettaville lentolipun lisäksi aikuisille 300 euroa ja lapsille 100 euroa humanitaarisena apuna.

Italiassa romaneilta on kerätty sormenjälkiä. EU parlamentti totesi Italian toiminnan olevan etniseen taustaan perustuvaa syrjintää. Roomassa hökkelikyliä on tyhjennetty puskutraktoreilla operaatioissa, joissa on kuollut useita Romanian kansalaisia, myös lapsia.

Itävallan Wienissä alaikäisen lapsen osallistumisesta kerjäämiseen voi seurata 700 euron sakot.

Euroopan maista rasistisin on todennäköisimmin Unkari, jossa on viime vuosien aikana murhattu jo kymmeniä romaneja, usein kotiovensa tai kotipiirinsä edustalla. Lisäksi useita romanien koteja on poltettu.

"Poliisin mukaan murhat ovat liian hyvin tehtyjä, eli tässä epäillään kytköksiä armeijaan ja poliisiin saakka", Miika Tervonen kertoo. "Tilanne on vakava, kun maassa on hyvin vahva äärioikeisto, joka sai 15 prosenttia äänistä EU-vaaleissa nimenomaan romanivastaisuudella."

Erityisen tuttu Hernesaaren hätämajoituksen romaneille on Espanjan tilanne. Siellä siirtolaiset ovat menettäneet työpaikkoja, kun talouskriisin myötä espanjalaisille itselleen on alkanut kelvata huonommillakin työehdoilla täytetyt työpaikat. Erityisesti Etelä-Espanjan viljelmille on virrannut syntyperäisiä espanjalaisia töihin, jotka ennen elättivät eritoten länsiafrikkalaisia ja itäeurooppalaisia siirtolaisia.

Princen serkku lähti marraskuussa 2009 miehensä kanssa Espanjaan klementiiniviljelmille töihin, mutta hänen kanssaan ei tehty työsopimusta ja serkku menetti tehdyn työn palkan. Nyt hän myy kukkia eikä enää suostu palaamaan klementiiniviljelmille ilman työsopimusta.

Hätämajoituksessa asuva kahden lapsen äiti Vasile Dafina kertoo hänkin työskennelleensä Valencian appelsiini- ja mandariiniviljelmillä ilman sopimusta. Hän sai kyllä palkan, mutta työsuhde yhtäkkiä loppui, kun taloustilanne alkoi synketä.

"Haluan tehdä töitä, mutta en osaa suomea", Dafina kertoo. "Kuljemme maasta maahan etsien parempia mahdollisuuksia lapsillemme."

Kuvateksti: Vasile Dafina hävitti loppusyksystä henkilökorttinsa ja etsi sitä hädissään ympäri karavaania ja sosiaalikeskus Sataman pihaa.

Perheellinen Printisor Buse on viettänyt talven Hernesaaren hätämajoituksessa. Huostaanottouhkaukset ovat kuitenkin olleet liikaa. Prince, Oprea Florica ja tyttäret Amalia ja Carina ovat poistumassa Suomesta näinä päivinä.

Sataman seitsemän asukasta, Elvis perheineen, puolestaan jäävät. Heillä ei ole lapsia, joilla kiristää.

Moni suomalainen väittää tietävänsä, että romanit ovat itse valinneet jatkuvan kulkemisen. Prince Buse on pian taas tien päällä, mutta jatkaa haaveilua tavallisesta vuokra-asunnosta ja pitkästä työsopimuksesta.

"Sitten ei tarvitsisi aina matkustaa ja etsiä."

Printisor "Prince" Buse haaveili vielä vähän aikaa sitten vuokra-asunnosta ja vakituisesta työstä Suomessa. Hätämajoituksen lopun lähetessä päätös lähdöstä kuitenkin vahvistui. Pieni Carina syntyi Suomessa, mutta ei tule varttumaan täällä.

Julkaistu Voimassa 28.1.2010.

Virkamiesvalta jatkuu Helsingin romanipolitiikassa

2010-01-24T11:59:00.011+02:00

Lokakuussa, säiden kylmetessä, Helsingin kaupunki tyhjensi romanileirin. Se oli virkamiespäätös: kukaan ei ollut siitä virallisesti vastuussa. Kaupungin selitys ei tyydyttänyt 21 kaupunginvaltuutettua. Keskiviikkona kunnon selityksen metsästys kaatui. Mitä poliitikot ajattelevat romaneista?

Irina Sandu kerjäsi syksyllä Helsingissä. Sandun perhe on Romaniassa. Aviomies on sairas ja tarvitsisi selkäleikkauksen, mutta operaatio on kallis. Lisäksi Irinalla on kolme pientä lasta, joiden koulutukseen hän myös yrittää säästää rahaa.

Helsingin Diakonissalaitoksen ja sosiaaliviraston järjestämän romaniperheiden hätämajoituksen toimiston seinällä roikkuu asiapaperi, jonka on allekirjoittanut sosiaaliviraston johtava asiantuntija Jarmo Räihä.

Tammikuun 14. päivä annettiin päätös Hernesaaren hätämajoituksen lakkaamisesta. Samalla todettiin karavaaniasumisen olevan lapsiperheille sopimatonta sekä sosiaalikeskus Sataman pihalla että Rastilan leirintäalueella.

"Romaniperheet elävät siinä käsityksessä, että jos romanit eivät poistu maasta tammikuun loppuun mennessä heidän lapsensa huostaan otetaan", kaupunginvaltuutettu Emma Kari (vihr.) täsmensi keskiviikkoisessa puheenvuorossaan.

"Emme ole luomassa pysyvää asumismuotoa vaan tarjoamme väliaikaista hätämajoitusta", painotti kaupunginjohtaja Jussi Pajunen (kok.). "Keskeistä on mahdollisuus palata kotiin."

Outi Alanko-Kahiluoto (vihr.) syytti kaupungin tekevän olot romaneille mahdollisimman vaikeiksi, jotta heidät saataisiin palaamaan kotimaihinsa.
Pariskunta syö viimeisen ateriansa ennen lähtöä takaisin Espanjan klementiiniviljelmille. Heillä on oleskelulupa Espanjaan, mutta he toivoivat löytävänsä parempaa työtä Suomesta. Eivät löytäneet.

Kaupungin harjoittama etninen syrjintäpolitiikka sai vihdoin huomiota kaupunginvaltuuston istunnossa keskiviikkona.

Kimmo Helistö yhdessä 20 muun eri puolueita edustavan valtuutetun kanssa teki välikysymyksen kaupungin toimista Itä-Euroopan romaneja kohtaan pian kaupungin lokakuisen operaation jälkeen, kun Kalasataman hökkelimajat purettiin ja asukkaat häädettiin.

Kaupunginhallituksen vastauksessa lueteltiin lähinnä mitä kaupunki on jo romanien hyväksi tehnyt. Välikysymyksen tehnyt ryhmä yritti käynnistää romanipolitiikasta poliittisen prosessin, jossa päätöksiä tehtäisiin valtuustossa ja hallitustasolla.

Romanikerjäläiset olivat nyt ensimmäistä kertaa valtuuston aiheena. Keskiviikkona valtuutetut olivat tekemässä päätöstä hallituksen vastauksen hyväksymisestä, hylkäämisestä tai väliaikaisen toimikunnan perustamisesta.

Syksyllä romanit rakensivat majoja talven kylmyyttä vastaan. Kuvataideakatemian opiskelijoiden projektissa sosiaalikeskus Sataman pihalle rakennettiin pieni mökki, jossa oli pyörät ja kaksi seinää. Romanit ottivat mökin oitis itselleen ja muurasivat seinät umpeen. Syksyllä talossa asui perhe syksyllä.

Helistön ryhmällä oli viisi vaatimusta. He halusivat asian palaavan valmisteluun seuraavat asiat huomioiden.

– Helsingin kaupunki huomioi Itä-Euroopan romanivähemmistön syrjityn aseman ja pidättäytyy toimenpiteistä, joiden tarkoituksena on painostaa näitä ihmisiä maasta poistumiseen.

– Päätökset tilapäisten asumusten purkamisesta tehdään kaupunginhallituksessa.

– Pyritään järjestämään mahdollisuus välttämättömiin terveyspalveluihin sekä pääsy saniteetti- ja hygieniatiloihin.

– Erityisen haavoittuville ryhmille kuten lapsiperheille ja vanhuksille järjestetään hätämajoitusta.

– Selvitetään, miten Helsingin kaupunki voi edistää Euroopan romanivähemmistön perusoikeuksien toteutumista.

Ennen välikysymyksen käsittelyn alkamista valtuuston käytävät kävivät kuumana.

Sosiaaliviraston johtava asiantuntija Jarmo Räihä ja Sosiaalidemokraattien Jukka Järvinen puhuivat kilpaa yhteen ääneen samasta asiasta. "Sosiaalivirasto on tehnyt älyttömän hyvää työtä", Järvinen hehkuttaa. Räihä jatkaa, "Helsingin kaupunki on kohdellut romaneja inhimillisesti, EU:n kansalaisina. Romanit voivat itse ottaa vastuun itsestään."

Toinen demari hyppää mukaan keskusteluun, "eikä romanit hyväksy EU:n direktiivejäkään", intoutuu Tuomo Valokainen. Muistutus, etteivät kaikki romanit välttämättä osaa edes lukea, saa demarivaltuutetut hetkeksi nyökkäämään.

Sosiaalilautakunnan puheenjohtaja Sirkku Ingervo (vihr.) allekirjoittaa kaikki vihreiden kohdat palautusesityksessä ja on iloinen, että asia on valtuuston välikysymyksenä.

Lokakuussa Helsingin kaupunki hääti Kalasataman seudun romanit tavaroineen metrosillan alle ja hajotti kylmän varalle rakennetut suojat laittomina asumuksina. Poliisi valvoi pakkomuuttoa.

Välikysymyksen jättänyt Kimmo Helistö (vihr.) kiistelee kokoomuksen ryhmäpuheenjohtajan Laura Rädyn kanssa kiihkeästi. Kimmo paukuttaa käsiä yhteen ja korottaa ääntään. "Kaupunki tekee kaikkensa, että romanit painuisivat helvettiin. Tarkoitus..." Räty sieppaa lauseen, "että ne lähtevät takaisin kotimaahan."

Kimmo Helistö tarkentaa, että välikysymyksen takana on 21 valtuutettua. "Minua on syytetty asian tuomisesta valtuustoon, että olen tehnyt väärin nostamalla romaniaiheen hallinnolliseksi välikysymyksen kautta", Kimmo Helistö tilittää.

"Järkytyin, ettei kukaan virkamiehistä ottanut vastuuta lokakuisen romanileirin hävityksessä, kun ihmisiä häädettiin sillan alle. Myöhemmin kaupunginjohtaja Pajunen ei osannut vastata, kuka antoi käskyn leirin tuhoamiseen."

"Outi Alanko on tehnyt aloitteen hätämajoituksen järjestämisestä ja asia tulee käsittelyyn luultavasti kesällä. Ehkä siihen mennessä on jo joitain romaneja kuollut ja valtuutetut huonossa omassatunnossaan joutuvat puuttumaan asiaan. Olen kohdannut hirveästi ennakkoluuloja keskustellessani valtuutettujen kanssa. Usein vedotaan romanien yhteydessä rikollisuuteen ja ettei kerjääminen ole sopiva tapa ansaita rahaa. On se kuitenkin parempi kuin varastaminen. Esimerkiksi Oslossa kiellettiin kerjääminen minkä jälkeen näpistykset sitten kasvoivat."

Ja kerjäämisen kieltämistä vaativat myös kokoomusvaltuutetut yksi toisensa jälkeen puheenvuoroissaan jatkuvan kotiinpaluun painottamisen ohella. Pelko satojen romanien vyörystä pelottaa kokoomusta, sekä myös perussuomalaisia ja monia muitakin.

Sosiaalidemokraatit pysyivät salikeskustelussa hiljaa, vaikka käytävällä monet kävivätkin kuumana romanivastaisuudessaan. Samoin myös keskusta jätti puheenvuorot vähälle. Lopulta useiden kehotusten jälkeen sosiaalidemokraattien valtuustoryhmän puheenjohtaja käytti puheenvuoronsa vihreiden syyttämiseen: demarit on hänen mukaansa jätetty tiedottamisessa pimentoon.

Äänestystulos oli välikysymyksen hallituksen käsittelyyn palauttamista vastaan. 55 äänesti vastaan (kokoomus, keskusta, sosiaalidemokraatit, perussuomalaiset), 27 vaati palauttamista(lähinnä vihreät, vasemmistoliitto). Tyhjää äänesti 7 ja poissa oli yksi.

Monien puolueiden puhumattomuudesta voi vetää johtopäätöksen pelosta profiloitua maahanmuuttokysymyksiin.

Virkamiespolitiikka jatkuu, päätökset tulevista romanien häädöistä, hätämajoituksesta ja romanien kohtelusta yleensä tehdään jatkossakin virkamiespimennossa, josta ei välttämättä edes saada henkilöitä vastuuseen.

Aikooko Helsingin kaupunki siis heittää vastasyntyneen vauvan ja kymmeniä muita alaikäisiä lapsia sekä vanhuksia pakkaseen?

Ei, jos on kaupunginjohtaja Jussi Pajusta uskominen. "Emme ole ajamassa lapsiperheitä pakkaseen. Kaupungilla on valmius jatkaa hätämajoitusta", kaupunginjohtaja lupaili kommenttipuheenvuorossaan.

Helsingin kaupungin harjoittama ihmishengillä leikkivä jännitysnäytelmä jatkuu. Kuoleeko romaneja helmikuussa pakkaseen? Otetaanko lapsia huostaan? Johtaako kaupungin kokoomusjohtoinen etninen ajojahti romanien täydelliseen häätöön?

Julkaistu Voimassa 21.1.2010.

Lue myös Kukka Rannan artikkeli Häätö uhkaa taas Helsingin romaneja, sekä katso kuvareportaasi Mustalaisleiri muuttaa sillan alle.

Häätö uhkaa taas Helsingin romaneja

2010-01-24T11:48:00.008+02:00

Helsinkiläiset kaupunginvaltuutetut vaativat selvitystä romanileirin lokakuisesta tuhoamisesta. Kukka Ranta selvitti, mitä Helsingissä asuville romaneille nyt kuuluu. Moni jatkaa vaunuelämää. Hätämajoitukseen päässeet lapsiperheet odottavat häätöä. Armonaikaa on alle kaksi viikkoa ja pakkanen kiristyy taas.

Printisor "Prince" Buse leikkii Karina-tyttärensä kanssa romanien hätämajoituksessa Hernesaaressa. Helsingin kaupunkin ja Diakonissalaitoksen lapsiperheille järjestämä, Romanian suurlähetystön maksama majoitus on määrä lopettaa tammikuun lopussa.

Helsingin kaupunginvaltuusto käsittelee keskiviikkona 18 valtuutetun välikysymystä, joka vaatii selvitystä kaupungin toimista Kalasataman romanileirin lokakuisen häädön yhteydessä.

Valtuutettujen ryhmä pitää erityisen moraalittomana, että mm. vanhusten, lasten ja vammaisten majoittamisesta ei lokakuisessa häädössä huolehdittu lainkaan.

Uudenvuodenpäivänä häätö valittiin Ylen iltauutisissa yhdeksi vuoden tärkeimmistä uutistapahtumista. Jouluna Helsingin Diakonissalaitos pelasti romanit sijoittamalla heidät hätämajoitukseen, jutussa todettiin.

Mutta pelastiko Hernesaaren hätämajoitus häädetyt romanit? Kaikki romanit eivät kuitenkaan lopulta päässeet sisään. Tammikuun lopussa viimeisiäkin odottaa uusi häätö – ja sen myötä uhka lasten pakkohuostaanotosta.

Hernesaaren hätämajoitustilan sisäänkäynnistä kulkevat myös Helsingin kaupungin huumekatkaisuyksikön asiakkaat. Aulatilassa Printisor "Prince" Buse kaitsee muiden romanimiesten kanssa lapsia ja laittaa ruokaa avokeittiössä. Naiset ovat kerjäämässä, sillä heille heruu helpommin huomiota.

Helsingin sosiaaliviraston ja Diakonissalaitoksen järjestämään hätämajoitukseen, jonka kulut laskutetaan suoraan Romanian suurlähetystöön, otettiin sisään Sosiaalikeskus Sataman pihalla ja Rastilan leirintäalueella yöpyneet lapsiperheet. Muutaman viikon jälkeen myös lapsettomia romaniaikuisia siirtyi sisään joulun ajaksi.

Vuodenvaihteessa vain perheelliset romanit saivat jäädä sisätiloihin ja lapsettomat palasivat takaisin Sataman pihalle.

Sosiaaliviranomaiset varoittavat, että Satamaan muutto voisi tietää lapsiperheille pakkohuostaanottoa.

Kysymykset hätämajoituksen jatkumisesta aiheuttavat huolestuneita olankohautuksia. Alunperin hätämajoituksen piti päättyä jo 10.1.2010., mutta perheellisille romaneille annettiin armonaikaa tammikuun loppuun asti.

Jatkuva epävarmuus ja tulevaisuuden muuttuminen tuntuvat varjostavan hätämajoituksen ilmapiiriä. Sosiaalivirastosta on annettu ohjeet, että romaniperheet voivat hätämajoituksen päättyessä majoittua Rastilan leirintäalueelle.

"Kuukausivuokra on 320 euroa perhekuntaa kohden. Joutuisimme veljeni kanssa maksamaan 640 euroa kuukaudessa, eikä meillä ole siihen varaa", Prince kertoo.

Vaihtoehdoksi jää palaaminen Sosiaalikeskus Sataman pihalle. Sosiaalivirasto on kuitenkin uhannut huostaanottaa romaniperheiden lapset, jos he vielä palaavat Satamaan. Ainut asia, jota sosiaalivirasto yhä uudelleen romaneille tarjoaa, on paluulippu kotimaahan.

Huostaanottouhkaukset eivät ole tyhjiä. Pakkohuostaanotot tai niillä uhkailu ovat jo muutamissa tapauksissa saavuttanut ilmeisen tavoitteensa: huostaanottoa pelkäävät perheet ovat poistuneet Suomesta.

Prince perheineen on etsinyt edullista vuokra-asuntoa kylmiksi talvikuukausiksi. Helsingin ja lähikuntien asunnot ovat kuitenkin kalliita myös romaneja paremmin toimeentuleville suomalaisille. Vuokraaminen estyy yleensä rasismin vuoksi: romaniperhe ei ole toivottu vuokralainen. Karavaaniin päädytään asumaan vaihtoehtojen puutteessa.

Tammikuun lopussa päättyy Hernesaaren hätämajoituksessa asuvien lapsiperheiden armonaika. Tämän jälkeen nähdään, jatkaako kaupunki etnistä ahdistelua ja keksitäänkö romanien karkoituksille perusteita.

Sunnuntai on vapaapäivä ja ruoka ostetaan itse. Princen vaimo Oprea Florica kokkaa Hernesaaressa.

Helsingin kaupunginvaltuusto käsittelee Kimmo Helistön (vihr) ja 17 muun valtuutetun välikysymystä keskiviikkona 20.1.

Helsingin romanisiirtolaisten tilannetta käsitellään laajemmin Fifissä ensi viikolla sekä kuunvaihteessa ilmestyvässä Voimassa. Katso myös Kukka Rannan lokakuinen kuvareportaasi Mustalaisleiri muuttaa sillan alle.

Julkaistu Voimassa 20.1.2010.

Ilmastonmuutos vie ainoan elinkeinon

2010-01-24T11:31:00.012+02:00

Kehitysmaat kohtaavat suuria ongelmia ilmastonmuutoksen pyörteissä. Äärimmäinen kuivuus ja vesipula sekä yhä rajummat taifuunit ja tulvat vaarantavat maanviljelyksen. Mosambikin kylissä kehitetään uusia vaihtoehtoja toimeentulon turvaksi.

Catine on syrjäinen, noin sadan perheen kyläyhteisö eteläisen Mosambikin Gazan maakunnan pohjoisosassa. Alueelle ajaa autolla pääkaupungista Maputosta kahdessa päivässä pitkin monttuisia hiekkateitä. Maa on hyvin kuivaa hiekkaperäistä pusikkosavannia; matalia puita kasvaa harvakseltaan.

”Viljelemme papua, pähkinää, seesamia, maissia, sekä (paikallista) mexoeira-kasvia”, kertoo noin 50-vuotias Laura Eliasse Mulage hiekkamaalla istuvan naislauman keskeltä. Mama Lauran luettelemasta viidestä lajikkeesta kolme kärsii parhaillaan kuivuudesta; vain kahta pystyy viljelemään varmuudella. Kyläläisten mukaan kuivuutta on jatkunut yhtä mittaa vuoden 2000 tulvista saakka. Naiset muistelevat, kuinka tulvan aikana viljeltiin enemmän ja ruokaa riitti paremmin. Yhä pidemmältä tuntuvien kuivien jaksojen aikana Catinen kylässä kärsitään pahenevasta nälästä ja epävarmuudesta.

”Tämä on ensimmäinen kerta kun puhumme muuttuvasta ilmastosta ulkopuolisen kanssa”, jatkaa Mama Laura Eliasse Mulage shangaanan kielellä. ”Aikaisemmin olemme vain ihmetelleet keskenämme kuinka ilmasto ja maa sen mukana muuttuvat, nyt saimme enemmän selitystä miksi.”

Kun kyläläiset kuulevat mitä ilmastonmuutos tulee merkitsemään, Catinen kylän aukio täyttyy kauhistuneista huudoista. ”Suuri ongelmamme on kuivuus, täällä sataa hyvin harvoin”, naiset toteavat yksi toisensa jälkeen. Mosambikissa kuivien kausien pituus on kaksinkertaistunut viimeisen kahdenkymmenen vuoden aikana ja sateiden tulo on viivästynyt pahimmillaan kuukausilla.

Hankkeessa kehitetään uusia elinkeinoja

Kansainvälinen luonnonsuojeluliitto (IUCN) toteuttaa alueellista ilmastonmuutoksen ohjelmaa Sambiassa, Tansaniassa ja Mosambikissa Suomen valtion rahoittamana. Valituissa kylissä kerätään tietoa ilmastonmuutoksen ja paikalliselinkeinojen välisestä yhteydestä.

”Tavoitteena on kehittää uusia toimeentulon muotoja, kun lähitulevaisuudessa maatalouden tuotantokyky heikkenee jyrkästi”, selostaa Mosambikin ilmastonmuutosohjelman projektikoordinaattori Roberto Zolho Catine-kylän hiekka-aukiolla. ”Valitsimme hankettamme varten kolme erityyppisille sääilmiöille altista kylää Gazan alueelta. Catine on erityisen altis kuivuudelle, kaksi muuta kyläyhteisöä puolestaan taifuuneille ja toinen tulville suuren joen varrella.”

Ensin tietoa kerätään viime vuosikymmenien aikana tapahtuneista muutoksista kylien mies- ja naisjäseniltä. Naiset täytyy käsitellä omana ryhmänään, sillä eristäytyneen kylän hierarkisessa järjestelmässä naiset eivät juurikaan puhu miesten seurassa. Tämän jälkeen kyläläiset kootaan jälleen yhteen, naiset lapsineen istuutuvat maahan ja miehet arvovaltaisesti penkeille tiukan sukupuolijaon mukaisesti. Kyläaukion suurimman puun tarjoaman varjon alla kehitellään ideoita vaihtoehtoisista toimeentulon muodoista.

Mies loikkaa ihmisryhmän keskelle ja iskee maahan puun oksista sidotun katiskan esitellen näin kalastustaitojaan. Naurun vaiettua kylän naiset nousevat ja katoavat äänettömästi pusikoiden takaisiin kotimajoihinsa. Hetken kuluttua naiset palaavat juoksujalkaa takaisin puun alle kasaten myyntiin sopivia värikkäitä koripunos-käsitöitä. Kyläyhteisön alueella kasvaa myös chiliä, josta ryhmä naisia haluaisi alkaa tuottaa Mosambikissa joka ruoan höysteenä rakastettua piripiri-chilikastiketta. Miehet puolestaan kaipaavat työkaluja käyttöönsä, jotta voisivat alkaa tuottaa erilaisia puuesineitä myyntiä varten ja saada näin kylälle tuottoa ruoan ostoa varten.

Roberto Zolho kirjoittaa kaiken muistiin ja nimeää vastuuhenkilöitä toimintaryhmille. Seuraavaksi tarkastellaan kunkin mahdollisuuden sopeutumiskykyä ilmastonmuutoksen tuomien haasteiden edessä, sekä suunnitellaan kestävän kehityksen mukaista käyttöä.

”Vaarana on, että esimerkiksi kyläläisten oppiessa hyödyntämään metsävaroja, metsät kolutaan tyhjiksi ilman kestävää käyttöä, sillä monesti äärimmäisessä köyhyydessä eläville tärkeintä on mitä juuri nyt voi tehdä toimeentulon parantamiseksi. Tulevaisuus tai ympäristönsuojelu ovat usein liian etäisiä kysymyksiä murehdittavaksi”, Zolho pohtii huolestuneena.

Valtiolta ei riitä rahaa syrjäkyliin

Samaan aikaan kun maatalouden tuotanto heikkenee, kasvava väestö vaatii entistä enemmän ravintoa. Kun raaka-aineet ehtyvät, jäljelle jääneitä resursseja saatetaan hyödyntää liikaa, kun kyläläisillä ei ole muutakaan vaihtoehtoa. Paikallistasolla tärkeintä Roberto Zolhon mielestä on keksiä miten kyläläiset tulevat selviämään, kun ainut elinkeino ehtyy. Haasteet ovat kuitenkin suurempia kuin pelkkien uusien elinkeinojen elvyttäminen.

Maataloustuotteille ei usein ole varastointimahdollisuuksia, joten satojen valmistuttua tuotteet täytyy käyttää ja myydä heti. Sadonkorjuun aikana maaseutujen markkinat täyttyvät nopeasti samoista tuotteista; ylitarjonta painaa hinnat alas eivätkä tuotot ole riittäviä. Puu- ja korituotteet tarjoaisivat uutta kestävyyttä ja vakaampia tulomahdollisuuksia kyläläisille. Suurin ongelma kautta Mosambikin näyttää olevan markkinoille pääsy ja kuljetusvälineiden puute, kuten myös hyvin eristäytyneessä Catinen kylässä. Roberto Zolhon mielestä kyse on paljolti myös korruptiosta. Hallituksen tulisi parantaa infrastruktuuria ja edistää liikennettä tehokkaammin, mutta valtion varat eivät ulotu maaseutujen syrjäkyliin, Zolho huokaa turhautuneena. Lisäksi entistä ankarammat sääolot vaikeuttavat maan olemassa olevien tieverkostojen kunnossapitoa.

Roberto Zolhon mukaan IUCN:n ilmastonmuutosohjelman tavoitteena on, etteivät ihmiset jäisi riippuvaiseksi ulkopuolisesta tahosta, vaan kyläläisten toiminta jatkuisi itsenäisenä hankkeen päättymisen jälkeen. Tarkoituksena on luoda vaihtoehtoja; kasvattaa maaseudun kykyä sopeutua ilmastonmuutokseen ja edistää kehitystä vaikeissa olosuhteissa.

Ilmastonmuutos uhkaa köyhimpien elämää

Maapallon lämpeneminen voimistaa sääilmiöitä ja kovimmat muutokset koskevat köyhiä maita, joilla on vähiten mahdollisuuksia sopeutua. Afrikka on yksi herkimmistä maanosista ilmastonmuutokselle. Suurin osa Saharan eteläpuolisen Afrikan maista on riippuvaisia maataloustuotannosta, joka saattaa vuoteen 2020 mennessä vähentyä jopa puoleen sateiden vähentyessä ja veden haihtuessa maaperästä ja vesistöistä.

Mosambik on yksi Afrikan alttiimmista maista tulevaisuuden kriiseille, sillä maa kuuluu Afrikan köyhimpiin. Yli 80 prosenttia 20-miljoonaisesta väestöstä saa elantonsa maataloudesta. Teknologinen kapasiteetti on hyvin alhainen, ja maanviljelijöistä alle prosentti toimii kaupallisesti. Suurin osa on pienviljelijöitä, ja sadot tuotetaan perinteisellä kuokalla ilman ravinteita.

Mosambikissa äärimmäiset sääilmiöt ovat jo havaittavissa. Kuivuus kiihdyttää metsäpaloja, mikä on jo nyt hallitsematon ongelma koko maassa. Kovat rankkasateet nostattavat tulvia, samalla kun nälänhätä, puhtaan veden puute ja malarian riski kasvavat entisestään. Rannikkoalueet kärsivät eroosiosta sekä kasvi- ja korallilajien tuhosta, mikä puolestaan muuttaa kokonaisia ekosysteemejä. Lämpenevä merivesi työntää yhä useammin maalle taifuuneja, jotka tuhoavat satoja ja asumuksia. Taifuunien määrä on kolminkertaistunut viimeisten kahdenkymmenen vuoden aikana.

Julkaistu Julkaistu Ulkoministeriön kehitysviestinnän uutisissa 23.2.2010
& SYL:n Auringossa 2010 -sähköisessä kehitysyhteistyölehdessä.

Kaaos Kööpenhaminassa

2010-01-14T16:16:00.004+02:00

Julkaistu Journalisti-lehdessä 14.1.2010.

Hopenhagen, Jokenhagen, Flopenhagen

2009-12-18T16:00:00.011+02:00

Kööpenhaminan ilmastokokous keräsi kymmeniätuhansia ihmisiä mielenosoituksiin, joihin virkavalta vastasi rajummin kuin Pohjoismaissa ollaan vuosikymmeniin nähty. Ilmastoliike sai karusti kokea, ettei se välttämättä voi toistaa globalisaatioliikkeen voittoja liimaamalla uusia etikettejä vanhan aktivismin pintaan. Kööpenhaminan jälkeisessä elämässä tarvitaan uudelleenarviointia. Todistimmeko vain poliisin onnistumista vai myös omaa epäonnistumistamme?

Teksti: Mikael Brunila & Kukka Ranta.
Kuvat: Kukka Ranta

Loucas das Pedras Lilás feministinen teatteriryhmä osallistui keskiviikkona väkivallattomaan Reclaim Power -mielenosoitukseen eturivissä.

Yhdysvallat lupaili osallistua kehitysmaille järjestettävään 100 miljardin dollarin apupakettiin – jos kehitysmaat suostuvat ilmastodiiliin. "Onko kyseessä globaalin mittakaavan mukainen ilmastorakennesopeutusohjelma, asetelma joka jälleen pönkittää rikkaiden maiden määräysvaltaa kehitysmaihin nähden", Naomi Klein kysyi.

Kööpenhamina täyttyi kymmenistä tuhansista mielenosoituksiin saapuneista matkailijoista, joita majoitettiin tuhansien ihmisten yhteismajoituksissa ympäri kaupunkia.

Kööpenhamina täyttyi myös poliiseista. Lauantain mielenosoituksessa lähes tuhannesta kiinniotetusta vain 13 ihmistä epäillään rikoksista, poliisi kertoi BBC:lle. Kiinniotetut viettivät yön Guantanamo Junioriksi nimitetyssä pidätyshallissa.

YK:n ilmastokokouksessa ilmastonmuutosta punnitaan markkinamahdollisuutena. Vuosittaisen päästökaupan arvo on 1,2 miljardia dollaria. Etelä-Afrikan arkkipiispa Desmond Tutu julisti, että "on parempi olla saavuttamatta sopimusta kuin tehdä huono sopimus. Tämä olisi katastrofi monille päättäjille, mutta sillä me kaikki muut välttäisimme todellisen katastrofin."

Myös toimittajat saivat pippurikaasusta ja kyynelkaasusta pitkin viikkoa.

Loucas das Pedras Lilás -feministiteatteriryhmän valokuvaaja jäi puristuksiin väkijoukon ja poliisin väliin. Ympärillä viuhuivat pamput ja pippursumutteet.

Keskiviikkona pidätettiin 260 ihmistä 4000 hengen kokoisesta Reclaim Power -mielenilmauksesta. Bella Centerin sisällä nähtiin myös YK:n viralliseen kokoukseen pettyneiden kansalaisjärjestöjen mielenosoitus. Se aikoi liittyä Climate Justice Actionin protestiin, mutta poliisi esti sen.

Tiistaina poliisi pidätti Reclaim Power -mielenosoitusta järjestäneen Tadzio Müllerin syytettynä "väkivaltaisen mellakan" ja "virkavallan väkivaltaisen vastustamisen" valmistelusta. Müller toimi "väkivallattoman mutta tottelemattoman" mielenosoituksen puhehenkilönä. Mielenosoitus sujui ilman väkivaltaisia yhteenottoja. Tästä huolimatta poliisi pidätti myös muita Climate Justice Action -verkoston johtajina pitämiään henkilöitä sekä ennen mielenosoitusta että sen aikana. "Me työskentelemme kuitenkin horisontaalisesti, jos yksi viedään, toinen korvaa", kertoo CJA -verkoston puhehenkilö Kamille Kosod Guardianin haastattelussa.

Katulääkintäjoukot partioivat jokaisen mielenosoituksen liepeillä. Sunnuntaina Hit the Production -kulkueessa poliisi otti kiinni useita lääkintähenkilöitä.

Poliisi sai kansainväliseltä medialta paljon kritiikkiä lauantain suurmielenosoituksen kiinniottokeinoistaan. 400 ihmistä istutettiin kylmällä maalla, osaa lähes neljä tuntia ennen pidätysbussiin vientiä. Sunnuntaina poliisi oli hankkinut makuualustoja kiinniotetuille.

Tanskan hallitus käytti Kööpenhaminan ilmastokokousta verukkeena poliisin valtuuksien pysyvään nostamiseen. Poliisi saa ottaa kiinni kenet tahansa ennaltaehkäisevästi 12 tunnin ajaksi. Minimituomio "poliisin työn häiritsemisestä levottomuuksien aikana" on 40 päivää vankilassa ja sakot samasta rikkeestä monikertaistuivat tuhansiin kruunuihin.

Julkaistu Voimassa 18.12.2009.

Kun pelkkä bio ei riitä

2009-12-08T19:42:00.018+02:00

Suomalainen Neste Oil nousee maailmanluokan biopolttoainejätiksi. Riittääkö Kaakkois-Aasian palmuöljy miljoonien tonnien raaka-ainetarpeeseen? Siirtyykö tuotanto Afrikkaan jatrophan viljelyyn?

Neste Oilin kuvassa kaakkoisaasialainen palmuöljyplantaasi jatkuu silmänkantamattomiin. (Kuva: Neste Oilin kuva-arkisto)

"Ruuantuotannon tulisi kaksinkertaistua 35 vuodessa väestöpaineen ja haitallisten sääilmiöiden kiihtyessä Afrikan alueella", pohtii Excellent Hachileka, Kansainvälisen luonnonsuojeluliiton (IUCN) Itä- ja Etelä-Afrikan ilmastonmuutoksen aluekoordinaattori.

Hachileka puhuu ilmastokoulutuksessa Mosambikissa, yhdessä Afrikan maatalousvaltaisimmista maista. Neljä viidestä mosambikilaisesta saa elantonsa maanviljelystä. Samalla maa on listattu Afrikan kolmanneksi herkimmäksi ilmastomuutoksen seurauksille. Sateet ovat paikoin jo kuukausia myöhässä.

Saharan eteläpuolisen Afrikan maataloustuotanto saattaa vähentyä puoleen vuoteen 2020 mennessä, kun sateet niukkenevat ja vedet haihtuvat maaperästä ja vesistöistä. Ruokaturva on vaarassa. Eikä ilmastonmuutos ole ainoa uhka, Hachileka muistuttaa: samaan aikaan viljelysmaita muutetaan polttoaineplantaaseiksi.

"Biopolttoaineiden tuotanto saattaa pahimmillaan romahduttaa Afrikan maataloustuotantoa jopa 75 prosenttia samaan aikaan pahenevan ilmastonmuutoksen kanssa. Mitä sitten syödään?"

Neste Oil on kehittänyt uusiutuvista raaka-aineista - kasviöljyistä ja eläinrasvoista - valmistettavan NExBTL-dieselin. Käyttö vähentää Neste Oilin mukaan merkittävästi kasvihuonekaasupäästöjen lisäksi myös tavanomaisia pakokaasupäästöjä verrattuna hyvälaatuiseen fossiiliseen dieseliin.

Nykyiset ensimmäisen sukupolven biopolttoaineet kuitenkin kilpailevat ruokatuotannon kanssa maankäytöstä. Elintarvikehintojen nousun lisäksi yksi keskeisin ongelma on sademetsien raivaus ja ilmastomuutosta voimistava metsäkato.

WWF:n mukaan lähes 90 prosenttia maapallon metsien heikkenemisestä tapahtuu kymmenessä trooppisessa valtiossa. Niistä tärkeimmät ovat Brasilia, Indonesia ja Malesia, jotka ovat maailman keskeisimmät biopolttoaineiden uusiutuvia raaka-aineita tuottavia valtioita. Kyse on uusien markkinoiden valtaamisesta vihreän bion nimissä.

Biopolttoaineiden raaka-ainehankinnan kultakuume kiihtyy, kun Aasian sademetsät hupenevat ja kiinnostus eteläisen Afrikan hyödyntämättömiin maihin kasvaa. Samaan aikaan ilmastonlämpenemisen seuraukset muuttavat ympäristöä ja ihmisten elinolosuhteita radikaalisti, ja juuri Afrikka on teknologisen kapasiteetin puutteen takia poikkeuksellisen herkkä ilmastonmuutoksen seurauksille. Hallitustenvälisen ilmastopaneelin (IPCC) arvion mukaan yhden asteen nousu lämpötilassa altistaa 75-250 miljoonaa afrikkalaista veden puutteelle kymmenessä vuodessa.

Samalla kun maatalouden kapasiteetti vähenee ja vesivarat tyrehtyvät, Euroopan unionin ympäristöstrategia ohjaa valtioita panostamaan biopolttoaineiden lisäämiseen liikenteen polttoainekulutuksessa kasvihuonepäästöjen vähentämiseksi Kioton sopimuksen mukaisesti. Biopolttoaineiden tulisi kattaa 5,75 prosenttia liikenteen käyttämistä fossiilisista polttoaineista vuoteen 2010 mennessä, 10 prosenttia vuoteen 2020 mennessä ja 25 prosenttia vuoteen 2030 mennessä.

Euroopan parlamentin teollisuusvaliokunta äänesti syyskuussa 2008 tavoitteen maltillistamisen puolesta: sen mukaan välitavoitetta voitaisiin laskea 5 prosenttiin vuonna 2015. Suomen hallitus vastusti näitä muutoksia. Taustalla on energiakriisin tarpeisiin nouseva Suomen uusi vientitykki.

Suomen valtio omistaa Neste Oilin osakkeista 50,1 prosenttia, eikä Neste Oilista suotta povata uutta Nokiaa. Porvoon toisen laitoksen valmistuttua tänä kesänä Neste Oil kuuluu nyt palmuöljyn käyttäjien kärkiviisikkoon. Suomen valtio tukee biopolttoaineen tuotantoa verohelpotuksin EU-tavoitteiden mukaisesti.

Neste Oilista tulee maailman suurin palmuöljypohjaisen biodieselin tuottaja todennäköisesti jo ensi vuonna kun Singaporen tehdas valmistuu. Vuonna 2011 valmistuu toinen vastaavankokoinen tuotantotehdas Rotterdamiin. Rahaa kahteen maailman suurimpaan biopolttoainelaitokseen palaa 1,22 miljardia euroa.

Neste Oilin ympäristö- ja turvallisuusjohtaja Simo Honkasen mukaan raaka-aineet tulevat koostumaan alkuvaiheessa ainakin palmuöljystä, eurooppalaisesta rypsistä ja eläinrasvasta, joka puolestaan tulee lähinnä lihatuotannosta teurastamoista ja maatiloilta.

"Palmuöljyn rinnalle kehitetään koko ajan uusia raaka-aineita, mutta tällä hetkellä palmuöljy on kaikkein suurin ja kaikkein tehokkaimmin tuotettu kasviöljy. Palmuöljyn viljelypinta-ala on noin 7 prosenttia, mutta se tuottaa noin 38 prosenttia koko kasviöljytuotannosta maailmassa. Pohjimmiltaanhan tässä raaka-ainekeskustelussa on kyse maankäytöstä. Pitäisi pyrkiä mahdollisimman nopeasti sellaisiin raaka-aineisiin joiden tuotannossa maata käytetään mahdollisimman vähän", Simo Honkanen kertoo Neste Oilin tiloissa Espoossa.

Kahdessakymmenessä vuodessa Indonesian palmuöljyplantaasien määrä on 22-kertaistunut ja koko maailmassa kolminkertaistunut. Neste Oil on vuodesta 2007 lähtien hakenut palmuöljyn raaka-aineensa Malesiasta.

Neste Oil on vakuuttanut käyttävänsä vain vanhoja plantaaseja Malesian puoleisella Borneon saarella. Greenpeacen mukaan kasvava kysyntä polttoaineen raaka-aineeksi lisää painetta raivata metsää öljypalmuplantaasien edestä ja tämä on lisännyt maan kysyntää myös Indonesian puolella.

"Indonesian sademetsäalueista on tähän mennessä raivattu 45 prosenttia. Suurin osa entisestä metsämaasta on kaadettu yleisimmin palmuöljy- ja sellutuotannon vuoksi. Jos palmuöljyn kysyntä jatkuu tätä menoa, ei Indonesiassa enää 10 vuoden jälkeen ole sademetsiä", toteaa Greenpeacen palmuöljyvastaava Maija Suomela.

Palmuöljyn tuotanto Indonesiassa, miljoonaa hehtaaria. Vihreät palkit kuvaavat vuoden 2005 tuotantoa, punaiset vuoden 2020 ennustetta.

Indonesiassa ei ennen saanut perustaa plantaaseja turvesuoalueille, mutta vuoden 2009 alussa tehdyn lakimuutoksen myötä enimmäismäärässään 3 metrin paksuisia turvesoita saa nyt ottaa käyttöön. Lisäksi turvesoita kuivataan ja poltetaan plantaasikäyttöön laittomasti.

Indonesian laissa on kielletty tulen käyttö maanraivaamisessa, mutta RSPO-sertifiointijärjestelmässä tulen käyttöä kehotetaan välttämään, mikä puolestaan päästää kansainväliset yritykset vähemmällä vastuulla. RSPO (Round Table on Sustainable Palmoil) on palmuöljyteollisuuden ja sen käyttäjien luoma sertifiointijärjestelmä, jonka kriteerit ja säännöt teollisuus on itse luonut.

"Sademetsän mukana oranki on kuolemassa sukupuuttoon ja myös Sumatran tiikeri on hyvin pahassa jamassa", Suomela luettelee. "Ilmasto- ja ympäristöongelmien lisäksi ihmisoikeusongelmat lisääntyvät. Muun muassa indonesialainen Sawit Watch -järjestö on raportoinut lisääntyneistä konflikteista paikallisten yhteisöjen ja yritysten sekä virkavallan välillä. Paikallisten oikeus maahan usein sivuutetaan, kun yrityksille annetaan oikeudet perustaa plantaaseja.”

Samana vuonna kun Neste Oil alkoi tilata palmuöljyä Malesiasta, yrityksen toimittaja IOI Group kaksinkertaisti maahankintojaan Indonesian puolelle. Neste Oilin ja Unileverin palmuöljyn tarve on suurempi kuin mitä IOI pystyy omilla vanhoilla plantaaseilla toimittamaan.

Neste Oilin Simo Honkasen mukaan "perussyy metsäkadolle on köyhyysongelma, eikä niinkään energiateollisuuden kysynnän kasvu. Jos köyhyysongelmaan ei saada ratkaisua, silloin ei myöskään ole ratkaisua maatalousmaan laajentumiseen. Indonesian valtion politiikkahan on se, että maataloustuotannon kasvattaminen on yksi keino, jolla he pyrkivät vaikuttamaan kasvavaan köyhyysongelmaan."

"Metsäkadon vuoksi Indonesia on nyt kolmanneksi suurin kasvihuonekaasujen aiheuttaja heti Yhdysvaltojen ja Kiinan jälkeen," Suomela toteaa. Hakkuissa vapautuvat suuret hiilidioksidimäärät pahentavat ilmastonmuutosta; neljäsosa maailman kasvihuonekaasuista johtuu hiilinielujen eli kosteikkojen ja metsien kadosta.

Kasvava kiinnostus polttoaineiden raaka-aineisiin uhkaa myös Afrikan sademetsiä ja maataloutta. "Mua hirvittää Afrikan tilanne, se on sitten seuraavana edessä", Maija Suomela enteilee tulevaisuutta.

Palmuöljyn tuotanto koko maailmassa vuonna 2006, miljoonaa tonnia.

Monet etelän valtiot ovat kiinnostuneita kehittämään biopolttoaineiden raaka-ainetuotantoa alueillaan kaupankäynnin ja ulkomaisten investointien kasvu toiveenaan. Ulkomaankauppa- ja kehitysministeri Paavo Väyrynen uskoo, että esimerkiksi Keski-Amerikassa ja Afrikassa biopolttoainetta voidaan tuottaa palmuöljystä ja pian myös jatrophasta kestävällä tavalla, kun viljelyyn käytetään joutomaata tai alueita, joista metsät on hakattu jo aikaisemmin.

Mosambik loi maaliskuussa 2009 eteläisen Afrikan maista ensimmäisenä biopolttoainestrategian, jolla raaka-ainetuotantoa pyritään ohjaamaan kestävän kehityksen mukaisesti. Kuitenkaan strategian valmistelu ei ollut avoin kansalaisyhteiskunnan osallistumiselle ja strategia julkaistiin vasta kun se oli parlamentissa hyväksytty. Rahoitus hoitui Maailmanpankilta.

Afrikan alueella kiinnostus kohdistuu ennen kaikkea jatropha-siemenen tuottamiseen, jonka kehutaan sopivan kasvatettavaksi ruokatuotantoon soveltumattomilla kuivilla alueilla. Myös Mosambikin biopolttoainestrategian viidestä valitusta biopolttoaineen raaka-aineesta jatrophaan kohdistuu suurimpia odotuksia.

Suomen ulkoasiainministeriö ei kehityspolitiikan osaston toimialapäällikön Pertti Anttisen mukaan tue palmuöljyn käyttöä kehitysyhteistyövaroin, koska palmuöljy ei täytä kestävän kehityksen kriteereitä, kerrottiin Vihreän Langan haastattelussa 21.9.2009. Sen sijaan jatrophan viljelyä ulkoasiainministeriö tukee parhaillaan koeluontoisesti.

Simo Honkanen kertoo Neste Oilin käyneen tutustumassa hankkeisiin Afrikan alueella, mutta Neste Oililla "ei ole minkäänlaista päätöstä sinne siirtymisestä, koska hankkeet ovat kaikki alkuvaiheessa ja niistä on ehdottomasti tehtävä laajempi arvio ennen kuin hankkeita aletaan laajentaa."

Vuonna 2008 Simo Honkanen kertoi Kepan haastattelussa, että "tulokset jatrophan suhteen ovat lupaavia ja Neste Oil aikoo ottaa jatrophan heti käyttöön, kun riittäviä määriä on saatavilla." Tuolloin Simo Honkanen arvioi tuotannon mahdollistuvan viimeistään vuonna 2010.

Nyt Honkanen hieman toppuuttelee naurahtaen, "me olemme tutkineet teknisesti jatropha-öljyä, jonka laatu riippuu siitä missä kasvi on kasvatettu. Teknisesti jatropha-öljy toimii hyvin meidän prosessissa, mutta jatropha-kasvin suhteen on paljon kysymysmerkkejä."

"Suurtuotantoiseen viljelyyn siirryttäessä joudutaan käyttämään enemmän maata ja sitten aletaan puhumaan koneellistamisesta ja suurtuotannon vaikutuksista; näiden vaikutukset ovat vielä kokonaan arvioimatta. Olemme nähneet muutamia hankkeita, jotka on aivan alkuvaiheissa, ja näiden hankkeiden suhteen on aika tärkeätä tehdä analyysi tuotannon kestävän kehityksen kriteerien täyttymisestä."

Neste Oilin ympäristö- ja turvallisuusjohtaja ei aluksi muista missä päin Afrikkaa kokeiluja tehdään, mutta tarkentaa pian "enkä minä varmaan voi oikein sanoakaan, ne ovat niin alustavia keskusteluja, joita me olemme käyneet."

Jatropha-kasvin siemenistä tuotettava öljy on vakavastiotettava kilpailija palmuöljylle. (Kuva: Neste Oilin kuva-arkisto)

Jatropha viihtyy kuivilla alueilla hyvin, mutta joka tapauksessa se on paljon vähemmän tuottava kasvi kuin öljypalmu, eli saman raaka-ainemäärän tuottamiseen tarvitaan enemmän peltopinta-alaa. Yksi iso kysymys Afrikassa on Honkasen mukaan kuinka paljon jatrophan viljelyssä tarvitaan vettä.

Maan ystäviin kuuluvan mosambikilaisen Justiça Ambiental -järjestön Swazimaassa ja Mosambikissa tekemien tutkimusten mukaan jatrophan laaja-alainen viljely tarvitsee sekä rahaa vaativaa hyönteismyrkkyä että vettä, joka usein kilpailee kotitalouksien käyttövesien käytön kanssa. Jatropha tarvitsee paljon vettä etenkin alkuvaiheessa, jotta voidaan taata siemenien laadun erinomaisuus.

Justicia Ambientalin mukaan jatropha tuottaa paremmin hyvällä maalla, ja totta kai satoja tuhansia ellei miljoonia sijoittavat yritykset viljelevät siellä mistä parhaimmat sadot ja tuotot irtoavat. Lisäksi syrjäseutujen maan käyttöönotto merkitsisi lisämenoja yrityksille, kun alhaisen teknologisen kapasiteetin mantereella täytyisi sijoittaa myös tieverkostoihin ja infrastruktuuriin.

Justiça Ambiental on huolissaan, että jatrophan tuotantoon siirtyvien viljelijöiden toimeentulo tulee riippuvaiseksi maailmanmarkkinahintojen heilahtelusta. Tällä hetkellä Mosambikin pienviljelijät tuottavat 75 prosenttia käyttämästään ravinnosta.

Jatropha on myrkyllinen aine. Jos sitä viljellään ruokatuotantoalueella ovat seuraukset vakavia, kun myrkyllisen kasvin siemenet saattavat aiheuttaa ihmisillä pahoinvointia. Pahimmillaan viljely-ympäristön pohjavedet saattavat saastua.

Mosambikissa on suuri potentiaali lisätä maataloustuotantoa: viljelykelpoista maata on 36 miljoonaa hehtaaria, josta vain yksi kuudesosa on käytössä. Lisäksi Mosambik on yksi eteläisen Afrikan metsärikkaimmista maista. Monet ulkomaiset biopolttoaineyhtiöt ovatkin jo sopineet alustavista maankäyttöoikeuksista.

Mosambikin biopolttoainestrategiassa arvellaan, että biopolttoaineiden raaka-ainetuotanto tulee luomaan 150 000 uutta työpaikkaa. Tämä vastaisi noin 0,75 prosenttia Mosambikin 20 miljoonaisesta väestöstä. Lisäksi Mosambikissa biopolttoaineiden puolestapuhujat arvelevat, että parhaimmillaan raaka-aineita tarvitsevat suuret yhtiöt voisivat ostaa siemeniä pienviljelijöitä.

"Indonesian palmuöljyn viljelypinta-alasta 41 prosenttia on tuotettu pienviljelmillä, jotka ovat 2-4 hehtaarin kokoisia. Näyttää siltä että perheviljelmien merkitys Indonesiassa on vain kasvussa, Myös Malesiassa pienviljelijöiden osuus on 40 prosenttia tuotantoalasta", Neste Oilin Simo Honkanen kertoo.

Suomelan mukaan kysynnän kasvu Kaakkois-Aasiassa johtaa tuotantoa suurplantaasien suuntaan ja yritysten palkkaamille pienviljelijöille annetaan usein huonotuottoisempia maita. Lisäksi raaka-ainetuotanto on perustunut halpatyövoimaan. Esimerkiksi Malesiaan on tuotu halpaa siirtotyövoimaa Indonesiasta ja Filippiineiltä. Käytössä ovat olleet niin laittomat siirtolaiset kuin lapsityövoima.

Ennen kuin Neste Oil tulee tulevaisuudessa mahdollisesti siirtymään Afrikkaan, aikoo yritys Simo Honkasen mukaan katsoa vielä Kaakkois-Aasian aluetta ja laajentaa toimintaansa siellä Singaporen tehtaan raaka-ainetarpeisiin. Raaka-ainetoimittajista IOI Group tulee todennäköisesti jatkamaan ja muita tahoja tulee varmasti useampia lisää.

Neste Oil aikoo lähitulevaisuudessa siirtyä ostamaan palmuöljyä myös Indonesiasta, "missä myös on erittäin hyviä tuotantoyhtiöitä. Siellä tilanne on aika erilainen kuin Malesiassa, jossa palmuöljyteollisuus on jo kasvuvaiheensa ohittanut”, paljastaa Simo Honkanen.

Toisin sanoen, Malesiasta metsät on jo pian hakattu ja Indonesiassa on vielä varaa laajentaa.

"Me vain toimimme EU:n ja Suomen lain puitteissa ja seuraamme päättäjien ohjeistuksia", Simo Honkanen kiteyttää.

Honkanen painottaa, että palmuöljytuotannon epäsuorien vaikutusten keskeisenä ongelmana ovat köyhyys ja väestönkasvu, sekä toisaalta kasvavat markkinat Kiinassa ja Intiassa. Honkasen mielestä elintarvike- ja kosmetiikkateollisuudella tulisi saada samat velvoitteet kuin mitä energiateollisuudella on. Esimerkiksi metsäkadon pysäyttämiseen Honkasen mielestä tarvitaan useiden erilaisten toimijoiden yhteistyötä mukaan lukien valtiolliset organisaatiot, rahoitusjärjestelmät ja raaka-ainetta käyttäväteollisuus. Eihän yritys yksinään voi maailmaa muuttaa.

Puhdasta energiaa tarvitaan, kun kaupungistuva väestö kasvaa kovaa vauhtia kehittyvissä maissa. Vuoteen 2050 mennessä suurimpien kehitysmaiden päästöjen arvioidaan kaksinkertaistuvan teollisuusmaiden nykyisiin päästöihin nähden. Tällä hetkellä esimerkiksi Mosambikissa, yhdessä Afrikan köyhimmässä maassa, yli 90 prosenttia väestöstä käyttää energialähteenään puuta. Kuitenkin valtavasta puuntarpeesta huolimatta yli 90 prosenttia Mosambikin metsäkadosta johtuu maan raivaamisesta maataloustarkoituksiin, vaikka lähes kaikki maataloustoimijat vielä ovat ei-kaupallisia pienviljelijöitä.

Suomen kehityspolitiikan lähtökohtana on, että metsäkadon ja metsän haaskuun hillintä vähentää merkittävästi kehitysmaiden kasvihuonepäästöjä. Kuitenkin tulevaisuuden energiakriisin aiheuttama paine saa aikaan hätäisiä taloudellisesta näkökulmasta tehtyjä päätöksiä, jotka toimivat ilmastonmuutoksen hillitsemistä ja siihen sopeutumista vastaan.

Kiire vallata biopolttoaineiden markkinat tulevan energiakriisin lähentyessä näyttää sumentaneen keskustelut elintason ja kulutuksen vähentämisestä. Kyse pitäisi olla siitä, miten paljon polttoaineiden käyttöä voisi vähentää, eikä kulutuskeskeisten elintapojen ylläpidosta ja ylenpalttisen kasvun mahdollisuuden varmistamisesta.

Ilmastokriisin aiheuttaneet teollisuusmaat ovat haluttomia kustantamaan ilmastonmuutokseen sopeutumisen vaatiman kehityksen etelän maissa. Niin Afrikan kuin Aasian maat näyttävät edelleen jäävän pelkiksi jälkikoloniaaleiksi raaka-ainetuottajiksi niin sanotun puhtaan energian kehityksessä, osana ilmastosopimuksen joustomekanismien näennäisvihreyttä.

Kartat: Philippe Rekacewicz ja Ieva Rucevska.

Kirjoittaja tarkkaili ilmastomuutokseen ja biopolttoaineisiin liittyvää kehityspoliittista keskustelua usean kuukauden ajan Mosambikissa.

Julkaistu Fifi.voima.fi 8.12.2009.

Radio-ohjelmin metsäpaloja vastaan Mosambikissa

2009-10-16T19:40:00.010+03:00

Metsäpalot tuhoavat vuosittain satoja tuhansia hehtaareja metsää Mosambikissa eteläisessä Afrikassa. Radio on osoittautunut tehokkaaksi keinoksi levittää tietoa niiden ehkäisystä.

Selemanen ja Nadalan kylien metsäpalokomiteat saivat ympäristöministeriöltä radiot. Niiden avulla syrjäisetkin kylät kuulevat uutiset.

Mosambik on yksi eteläisen Afrikan metsärikkaimmista maista. 51 prosenttia eli 41 miljoonaa hehtaaria pinta-alasta on metsän peitossa.

Metsäsektorin suurimpia ongelmia ovat laittomat hakkuut, kaskiviljely ja metsäpalot. Yli 90 prosenttia metsäpaloista on ihmisten aiheuttamia; niistä vain 10 prosenttia on ekosysteemille tarpeellisia.

Joka vuosi Mosambikissa menetetään satoja tuhansia hehtaareja metsää metsäpaloissa. Jopa 40 prosenttia maan metsistä kärsii vuosittain paloista. Ne aiheuttavat merkittävää haittaa ympäristölle ja taloudelle.

Useimmiten palot leviävät, kun maata poltetaan uutta satoa varten. Viljelijät joutuvat polttamaan korkeaksi kasvavaa heinää, sillä käsin niitettynä - koneiden puuttuessa – heinästä ei pääse eroon. Tuhka on myös hyvä, ja usein ainoa, lannoite.

Tulta käytetään myös metsästykseen, jätteen hävitykseen ja hunajan keräämiseen. Sen avulla tuotetaan puuhiiltä ja keitetään ruokaa.

Asukkaat mukaan metsäpalokomiteoihin

Suomen tukema maaseutukehitysohjelma on rahoittanut Zambeziassa metsäpalojen vastaista hanketta, jonka toteutuksesta on vastannut paikallinen Prodea-järjestö.

Metsäpaloja ehkäisyä tehostettiin perustamalla kyliin metsäpalokomiteoja, joiden toiminta tavoitti yli 7 000 ihmistä.

Tietoa metsäpaloista välitettiin muun muassa radio-ohjelmien kautta. Radio on tehokas väline Mosambikissa, jossa yli puolet aikuisista on lukutaidottomia. Metsäpalokomiteat saivat Mosambikin ympäristöministeriöltä radiot tehostamaan tiedonvälitystä.

Tietoa tarvitaan, sillä ilmaston lämpenemisen myötä metsäpalot uhkaavat levitä entistä laajemmalle, kun vesivarat haihtuvat ja maaperä heinäsavannilla kuivuu.

Kukka Ranta & Marja-Leena Kultanen

Julkaistu Ulkoministeriön kehitysviestinnän uutisissa 25.9.2009.

Puut takaavat tulevaisuutta Mosambikissa

2009-09-25T10:24:00.011+03:00

Keski-Mosambikin Zambezian provinssissa istutetaan puita tulevaisuuden turvaksi ja panostetaan uuteen ympäristökasvatusohjelmaan kestävää kehitystä edistävien toimintatapojen vahvistamiseksi.

Nipioden ja Kalopan kylät istuttavat puuntaimia kyläkoulun läheisyyteen.

Täyteen pakattu auto kurvaa pitkin heinäpeltojen välissä mutkittelevaa kapeaa väylää, ohi vilahtaa pieniä savi- ja heinämajoja vilkuttavine lapsikatraineen. Auton lavalla huojuu Zambezian provinssin maaseutukehitysohjelman Prodezan ja ympäristöjärjestö Prodean väkeä kohti Maailman ympäristöpäivän juhlallisuuksia.

Keskellä valtavaa heinäpeltoa aukeaa Nipioden ja Kalopan kyläyhteisöjen koulu, johon pienet polut johdattavat yli 1200 perheen lapsia opintielle. Savannitasangon aavassa horisontissa ei näy montaakaan puuta. Aiemmin lokakuussa alkaneet sateet ovat siirtyneet ilmastonmuutoksen myötä nyt joulu- tai pahimmillaan tammikuuhun. Niinpä sato viime vuosina on ollut hyvin niukka.

Maailman ympäristöpäivänä oppilaat, heidän vanhempansa, kyläyhteisön johtajat yhdessä alueellisten auktoriteettien kanssa ovat kerääntyneet koulun viereen raivatulle heinäpellolle. Aamupäivän aikana istutetaan yhteensä 240 puuta seremoniallisten taputusten seuraamina. Lähes kaikki saavat istuttaa puunsa, jotka sitten kasvavat koko yhteisön tarpeita varten. Useat kymmenet lapset, miehet ja naiset ja sotilaallisesti pukeutuneet kyläyhteisöjohtajat pälyilevät uteliaina ympärillä.

Lähimetsät kaikonneet

Tuntien istutuksen jälkeen taivaalle kipuava aurinko hoputtaa siirtymään takaisin koulun pihalle olkikatoksen suojan alle; on puheiden vuoro. "Ketkä ovat istuttaneet puun pihallensa?" Prodean edustaja Estevão José Neves kysyy väkijoukolta. Muutama käsi haparoi ilmaan. "Ketkä ovat hakeneet puuta lähiympäristöstä polttotarpeita varten?" hän kysyy seuraavaksi. Hetki jännittyy, ihmiset vilkuilevat toisiaan ja pian yleisö räjähtää nauruun johtajiaan myöten.

Mosambikissa yli 90 prosenttia maaseudun energiasta saadaan puun tai hiilen poltosta. Maaseudulla asuu noin 70 prosenttia maan 20-miljoonaisesta väestöstä. Nipioden ja Kalopan lähimetsät ovat kaikonneet ja maasto näyttää tehokkaasti kolutulta. Ainostaan kaukana tasaista horisonttia leikkaava sininen, puiden peittämä vuori muistuttaa miltä alue joskus näytti.

Tanssiesityksen jälkeen Prodea esittelee Mosambikin ympäristöministeriön tänä vuonna käynnistämän uuden ympäristökasvatusohjelman PECODA:n (Programa de Educação, Comunicação e Divulgação Ambiental), jota viedään kyläkoulutasolle ympäristötiedostamisen kasvattamiseksi ja ihmisten toimintatapojen muuttamiseksi. Ohjelma on voimassa vuoteen 2025 saakka ja tavoitteena on saada ihmiset tuntemaan keskeisimpien ympäristöongelmien, kuten saastumisen, maaperän eroosion, metsäpalojen ja metsäkadon merkityksiä.

Metsää raivataan maatalouden käyttöön

Metsäkato aiheuttaa lähes 20 prosenttia ilmastonlämpenemistä aiheuttavista kasvihuonekaasuista. Mosambikissa 90 prosenttia metsäkadosta johtuu maan raivaamisesta maatalouden käyttöön. Loput 10 prosenttia johtuu polttopuiden hankinnasta energiatarpeisiin ja kontrolloimattomista metsähakkuista, jonka parissa erityisesti aasialaiset ovat Mosambikissa kunnostautuneet.

Suomen valtiolta rahoituksen toiminnalleen saava maaseutukehitysohjelma Prodeza alkoi tukea paikallisen Prodean metsitysohjelmaa vuoden 2008 lopulla. Projektin tavoitteena on vähentää aavikoitumista ja edistää kestävää luonnonvarojen käyttöä. Huhtikuuhun 2009 mennessä Prodea on tuottanut yhteensä 6350 erilaista tainta ja istuttanut 1324 kappaletta Mocuban alueen kyläyhteisöjen ja koulujen suojeltaviksi. Tavoitteena on tuottaa 10 000 uutta puuta Keski-Mosambikin Zambezian provinssin alueella vuoden 2009 loppuun mennessä.

90 prosenttia metsäpaloista ihmisen aiheuttamia

Mosambik on yksi eteläisen Afrikan metsärikkaimmista maista. 51 prosenttia (41 miljoonaa hehtaaria) pinta-alasta on metsän peitossa. Mosambikin metsäsektorin suurimpia ongelmia ovat kontrolloimattomat laittomat hakkuut, kaskiviljely ja metsäpalot. Yli 90 prosenttia metsäpaloista on ihmisten aiheuttamia; niistä vain 10 prosenttia on ekosysteemille tarpeellisia. Joka vuosi Mosambikissa menetetään satoja tuhansia hehtaareja metsää metsäpalojen vuoksi. On arvioitu, että 40 prosenttia Mosambikin metsistä kärsii vuosittain metsäpaloista. Metsäpalojen ympäristölliset ja taloudelliset haitat ovat merkittäviä.

Useimmiten palot leviävät kun maata poltetaan uutta satoa varten. Korkeaksi kasvavaa heinää on pakko polttaa, sillä käsin hakattuna - koneiden puuttuessa - heinästä eroon pääseminen on lähes mahdotonta. Lisäksi tuhka on hyvä – ja usein ainut - lannoite viljelysmaalle. Tulta käytetään myös metsästyksen apuna, jätteen hävitykseen, hunajan keräämiseen, puuhiilen tuottamiseen ja ruuan laittoon. Tulesta muodostuu ongelma, kun se riistäytyy käsistä. Lisäksi ilmastonlämpenemisen myötä vesivarojen haihtuminen ja heinäsavanniperäisen maan kuivuminen levittää metsäpaloja entistä laajemmille alueille.

Vuosien 2007–2008 aikana Prodea toteutti Zambezian provinssissa Prodezan rahoittamana ja tukemana metsäpalojen vastaisen projektin, jonka päämääränä oli avustaa kyläyhteisöjä luonnonvarojen suojelussa, sekä ohjeistaa tulenkäyttöön liittyvistä riskeistä maatalous- ja metsästystoimissa.

Radio-ohjelmin metsäpaloja vastaan

Projektin myötä perustettiin yhdeksän metsäpalokomiteaa, joihin osallistuu lähes 200 jäsentä. Metsäpalojen ehkäisyä suunniteltiin yhteensä 217 perheen voimin. Kyläläisten kanssa toteutetut projektit tavoittivat kokonaisuudessaan 7350 henkilöä ja 62 kyläyhteisöjen johtajaa.

Prodea ja Prodeza järjestivät julkisia kuulemistilaisuuksia kouluissa sekä muissa koulutukseen liittyvissä instituutioissa. Tiedotuksen levittämiseksi Prodea painoi esitteitä ja tuotti radio-ohjelmia metsäpaloista. Mosambikin väestöstä 52 prosenttia on lukutaidotonta, miehistä 43 prosenttia ja naisista 68 prosenttia, maaseudulla luvut ovat vielä korkeampia. Radio on osoittautunut tehokkaaksi keinoksi levittää tietoisuutta kylissä, joissa lukutaito-aste on hyvin alhainen.

Kylien metsäpalokomitea sai ympäristöministeriöltä radiot tehostamaan tiedonvälitystä metsäpaloista.

Radion lahjoittamisen jälkeen metsäpalokomiteat iloitsivat tanssimalla.

Suomi rahoittaa maaseutukehitysohjelma Prodezan toimintaa yhteensä 5 miljoonalla eurolla vuosien 2006–2010 aikana.

Julkaistu Ulkoministeriön kehitysviestinnän uutisissa 24.9.2009.
Kirjoittaja työskenteli harjoittelijana Suomen Mosambikin suurlähetystössä 1.4.–31.8.2009.

Puunkaatomaksut tuovat hyötyä kyläyhteisöille Mosambikissa

2009-09-14T21:20:00.008+03:00

Metsien ja luonnonvarojen hyödyntämisestä maksetuista luvista 20 prosenttia tulee palautua paikallisille kyläyhteisöille Mosambikissa. Tarkoituksena on osallistaa ja vastuullistaa kyläyhteisöjä ympäristönsuojeluun entistä kestävämmän toimeentulon avulla.

Peltotien laidalla pienestä heinäkaton peittämästä majasta kuuluu koneen kalke. Sisällä pöllyää jauhopilvi, ja työmiehien kasvot ovat valkoisina maissihiukkasista. Lozaro Januaria jättää koneen ja astuu ulos auringonpaisteeseen vihreiden peltojen ympäröimälle piha-aukiolle. Alueella tuotetaan runsaasti maissia.

Aikaisemmin maatalousvaltaisessa Inriban kylässä ei ollut myllyä. Ruuan valmistuksessa tärkeän maissijauhon tuottaminen onnistui vain tuntien matkan päässä Mocuban kaupungissa. Ratkaisun ongelmaan toi kyläyhteisölle palautuva 20 prosentin osuus luonnonvarojen hyödyntämislupamaksuista. Keski-Mosambikissa sijaitsevan Inriban kylän alueella niitä on myönnetty puunkaatoluvista.

Maksun käytöstä kyläläiset päättävät yhdessä. Kyläkomitea päätti hankkia maissijauhoa tuottavan myllyn ja rakensi sen suojaksi pienen majan, selostaa Lozaro Januaria suriseva mylly taustallaan.

Naisten myllymatkat lyhenivät

Majan reunalla päivystävät pikkupojat tuijottavat liikkumattomina, samalla kun pellon laidalta kaksi naista lipuu kohti koneensurinaa. Nauravaiset naiset ovat tyytyväisiä uuteen myllyyn, sillä se helpottaa heidän arkeaan. "Ennen meidän piti kävellä neljä tuntia kaupunkiin jauhattamaan maissi", kertoo Lourdes Paulina myllyn pihalla. Naiset kantoivat kerrallaan yhtä tai kahta parinkymmenen kilon maissisäkkiä.

30-vuotias Lourdes Paulina on kuuden lapsen äiti. Hänestä olisi tärkeää saada kunnon koulu kylän alueelle, jotta lasten ei tarvitsisi kävellä kolmea tuntia. Myös Veronica Aguaceiro (49) pitää tärkeänä koulun ja terveyspalveluiden saamista lähemmäksi. Seitsemän lapsen äiti on samalla yksi kylän auktoriteeteista, perinteiseltä arvonimeltään kuningatar.

Kyläkomitean puheenjohtajan Lozaro Januarian mukaan tämän hetken ongelmana on veden saanti sekä jauhon kuljettaminen Mocuban kaupunkiin markkinoille. Kun komitea seuraavan kerran päättää 20 prosentin käytöstä, Lozaro Januaria aikoo ehdottaa kuljetusvälineen hankintaa.

Naiset mukaan päätöksentekoon

Suomen rahoittama maaseutukehitysohjelma Prodeza avustaa kyliä suunnittelemaan 20 prosentin käyttöä koko yhteisöä hyödyttäviin tarkoituksiin. Prodeza auttaa kyläläisiä turvaamaan maaoikeuksiaan ja käyttämään luonnonvaroja kestävän kehityksen mukaisesti sekä edistää naisten toimijuutta päätöksenteossa. Kylille palautuvan 20 prosentin ideana on, että ihmiset kokisivat metsän ja ympäristön omakseen ja suojelisivat niitä paremman toimeentulon merkeissä.

Prodeza toimii yhteistyössä paikallisten ympäristöjärjestöjen ja provinssin metsä- ja luonto-osaston kanssa. Yhdessä ne ovat avustaneet kaikkiaan 15 projektia seitsemällä Zambezian piirin alueella. Kyläkomiteat ovat käyttäneet varoja muun muassa koulujen, kaivojen, terveysasemien ja opettajien talojen rakentamiseen, karjanhoitoon sekä maissimyllyn, kuljetusvälineiden tai aurojen hankintaan.

Voimaa ja vastuuta kyläyhteisöille

"Vastuu koulujen ja terveysasemien rakentamisesta ei pidä olla kyläläisillä vaan hallituksella", kritisoi Prodezan luonnonvarojen asiantuntija Ana Ribeiro. "Tarkoituksena ei ole vain ostaa laitteita, vaan tämän pitäisi olla prosessi, joka voimistaa ja vastuullistaa kyläyhteisöjä", selventää Prodezan johtava tekninen neuvonantaja Leena Vaaranmaa 20 prosentin toivottua käyttötarkoitusta.

Vaaranmaan mukaan keskeinen ongelma on kylien oma eliitti, jota ei yleensä kyseenalaisteta. Monesti johtajien myös oletetaan käyttävän asemaansa hyväkseen, niinhän he ovat aina tehneet. Yhdessä päättämisessä on vielä paljon opittavaa. Yhteisöjen tarpeet eivät aina tule kuulluksi, vaan paikallishallinnon alaosastot ja puolueet saattavat jyrätä mielipiteillään. Naiset jäävät päätöksenteossa usein alimmaiseksi.

Toisaalta 20 prosentin maksu ei tavoita kaikkia kyläyhteisöjä ja alueen hallintovastaava saattaa myös ottaa rahan omaan päätäntävaltaansa. Edistystä on kuitenkin tapahtunut: vuonna 2008 metsänhyödyntämisveroa saavien kylien määrä lähes kaksinkertaistui. Samalla yhä puolet veroon oikeutetuista kyläyhteisöistä jää odottelemaan varojaan.

Rahatalouden alkeita

20 prosentin kerääminen käytännössä on vaikeaa ja hidasta, sillä kyläläisten pitää avata maksun vastaanottamista varten pankkitili. Siihen tarvitaan henkilötodistus, jota syrjäisten maaseutukylien asukkailla ei useinkaan ole. Useimmilla ei ole varaa tallettaa tilin avaamiseen vaadittavaa alkupääomaa. Mosambikilaisista 74 prosenttia elää alle 1,5 eurolla päivässä. Maaseudulla kyse on vieläkin pienemmistä tuloista.

”Kylien ihmiset eivät aina tiedä mikä on pankkitili tai shekki ja miten niiden kanssa toimitaan. Kun Zambezian ensimmäinen kyläyhteisö vastaanotti 20 prosentin shekin, se luovutettiin paikallishallinnon edustajan vastaanotolla valtavan symbolisesti pahviplakaatin muodossa. Seuraavana päivänä kyläläisten edustajat marssivat pankkiin ottamaan rahansa, mutta eivät tienneet, ettei pahvinen kyltti todellisuudessa ollutkaan itse shekki”, Vaaranmaa kertoo.

Maaseudulla pitkät välimatkat ja hankalat tieyhteydet hankaloittavat kylien ja paikallishallinnon yhteydenpitoa. Nyt Mocuban alueella on yhdeksän kyläyhteisöä, joilla on pankkitilit ja jotka ovat saaneet rahoitusta. Vuonna 2008 Zambezian provinssissa yhteensä 120 kyläyhteisöä vastaanotti luonnonvarojen hyödyntämislupamaksuja. Alueella 20 prosenttia määräytyy yleisimmin puunkaatoluvista. Muuta kaupallista toimintaa alueella ei juuri ole.

Suomi tukee Mosambikin maaseutukehitystä

20 prosentin maksu on osa Mosambikissa vuonna 1999 hyväksyttyä ja vuonna 2005 uudistettua metsä- ja luonnonvaralakia. Sen mukaan metsien ja luonnonvarojen hyödyntämisestä maksetusta luvista viidennes tulee palautua paikallisille kyläyhteisöille.

Suomi rahoittaa maaseutukehitysohjelma Prodezan toimintaa yhteensä 5 miljoonalla eurolla vuosina 2006–2010. Ohjelman tavoitteena on vähentää erityisesti naisten köyhyyttä sekä tukea maaseudun yrityksiä ja järjestöjä kestävän tuotannon ja hyvän hallinnon periaatteita noudattaen.

Julkaistu Ulkoministeriön kehitysviestinnän uutisissa 26.8.2009.
Kirjoittaja työskenteli harjoittelijana Suomen Mosambikin suurlähetystössä 1.4.–31.8.2009.

Ruokaturvaa ja yhteisöllisyyttä hiv-positiivisille Mosambikissa

2009-08-23T11:31:00.011+03:00

Keski-Mosambikissa hiv-positiiviset ovat yhdistäneet voimansa ja vuokraavat yhdistyksenä viljelysmaata. Pelloilta saadaan ruokaa ja tuloja. Yhteisö tuo turvaa elämään. Suomen tukema maaseutukehitysohjelma auttaa hankinnoissa.

"Haluamme tehdä työtä, olla itsenäisiä ja elää ilman syrjintää." Näin tiivistää ryhmänsä ajatuksia OIMPEVI-yhdistyksen presidentti Fabio Amam. Yhdistyksen nimi tarkoittaa hiviä kantavien yhteisvastuullista elämäntoivoa. Taustalla hitaasti virtaavasta joesta kuuluu voimakas virtahevon hirnahdus.

Yhdistyksen 40 jäsenestä 32 on naisia. Peltojen keskellä kohoavalla mäellä, katetun terassin alla naiset hymyilevät arasti ja katsovat alas, kun pitäisi puhua. He ovat kuitenkin vahvasti yhtä mieltä siitä, että miehille hivistä puhuminen julkisesti on huomattavasti vaikeampaa kuin naisille. Miehet pelkäävät naisia enemmän julkista kohtelua. Mama Julieta kertoo kohtaavansa syrjintää kaupungin lähiöissä, joissa tutut ihmiset puhuvat pahaa hiviin sairastuneista.

"Kun sain tietää kantavani hiviä, en saanut apua. Onneksi perheeni on ollut tukenani, sillä he tietävät mistä tämä tauti johtuu. Tietämättömyys johtaa syrjintään", toteaa 20-vuotias Minda muiden naisten nyökkäillessä.

Vieressä istuvalla 43-vuotiaalla Lucia Madualla on neljä lasta, joista yhdelle hi-virus on siirtynyt äidin kautta. Mies on kotona ja käy enää vain harvoin ulkona. Myös 50-vuotiaalla Lucia Fernandolla on neljä lasta ja mies on hyvin sairas. Yhdessä puolisonsa kanssa he halusivat osallistua yhdistyksen toimintaan, kun kuulivat sen olemassaolosta.

Banaania, perunaa ja tietotaitoa

OIMPEVI-yhdistys syntyi vuonna 2007, kun ryhmä syrjintää kokeneita hi-viruksen ja aidsin kanssa eläviä tapasivat toisiaan kirkossa. He kirjoittivat Mocuban maatalousperuskoulun rehtorille, joka antoi käyttöoikeuden 1,5 hehtaarin peltoalalle koulun valtavien maa-alueiden laitamilta. Yhdistys viljelee tiloillaan muun muassa banaania, tomaattia, lehtisalaattia, paprikaa, kaalia, sipulia ja perunaa.

Yhdistyksen jäsenet kokoontuvat viljelemään keskiviikkoisin ja lauantaisin. Muina päivinä he myyvät tuotteitaan kaduilla; lisäksi muutamia lähiseudun asukkaita käy paikan päällä ostoksilla. Neuvotteluja ruuan toimituksesta käydään parhaillaan Mocuban sairaalan ja muutamien koulujen kanssa vakaampien tulojen aikaansaamiseksi.

Prodeza-maaseutukehitysohjelma tukee yhdistyksen toimintaa tarvikkeilla. Yhdistys on hankkinut muun muassa siemeniä sekä bensiinimoottorilla toimivan vesipumpun, jolla nostetaan pelloille vettä viereisestä joesta. Nyt pumppu kuitenkin lepää käyttämättömänä, sillä yhdistyksellä ei ole varaa hankkia polttoainetta.

Kun tulevaisuudessa rahaa jää säästöön, yhdistys aikoo sijoittaa ne kanalan perustamiseen.

Suuri ongelma Fabio Amamin mukaan on kuljetus ja pääsy markkinoille, joten kuljetusväline niin viljelytuotteita kuin sairaiden kuljettamista varten kuuluu hankintalistalle. Nyt sairaat joko kannetaan tai viedään pyörällä sairaalaan useiden tuntien matkan päähän.

Hyvä ravinto vahvistaa vastustuskykyä

Naiset esittävät moneen kertaan toivovansa lisää tietoa ja koulutusta kantamastaan sairaudesta. Lisäksi oppia kaivataan viljelytuotteiden säilömisestä. Varaston puuttumisen takia sato täytyy myydä heti sen kypsyttyä. Tällöin maaseutukaupungin markkinat ylikuormittuvat nopeasti ja hinnat painuvat alas.

"Haluamme varmuutta tulevaisuuteen. Tarvitsemme lisää kasveja viljeltäväksi ja erilaisia toimeentulon vaihtoehtoja lapsillemme", julistaa rohkaistunut yhdistyksen naisjäsen. Monet orvoiksi jääneistä lapsista asuvat isoäitinsä tai tätiensä elätettävinä ja heillä on useimmiten jo entuudestaan omia lapsia hoidettavina.

Jäsenet huolehtivat toisistaan, sairaille toimitetaan yhdistyksen jäsenten viljelemää ruokaa eikä kenenkään tarvitse jäädä yksin. Muutama yhdistyksen jäsen toimii sairaaloissa tukihenkilönä hiv-testien aikana. Kaikki eivät pysty osallistumaan viljelyyn. Osa heistä on liian nuoria tai vanhoja, tai sitten aivan liian sairaita. Ravitsemuksella taistellaan taudin etenemistä vastaan ja pidetään vastustuskyky vahvempana; hyvin ravittuna saattaa elää pidempään.

Suomi rahoittaa maaseutukehitysohjelma Prodezan toimintaa yhteensä 5 miljoonalla eurolla vuosien 2006–2010 aikana. Ohjelman tavoitteena on vähentää erityisesti naisten köyhyyttä, sekä tukea maaseudun yrityksiä ja järjestöjä kestävän tuotannon ja hyvän hallinnon periaatteita noudattaen.

Viljely monipuolistaa ravintoa, mikä on tärkeää hi-viruksen heikentäessä vastutuskykyä.

HIV-tartunnat Mosambikissa

• Mosambik on maailman kymmenen korkeimman Hiv-virusta sairastavien maiden joukossa: 16 % väestöstä kantaa Hiv-virusta
• Joka päivä noin 450 ja vuosittain 160 000 ihmistä saa Hiv-tartunnan
• 60 % uusista tartunnoista tapahtuu 15–24-vuotiaiden ikäryhmässä
• 15–19-vuotiaiden tyttöjen keskuudessa hiviin sairastuneiden määrä on kolme kertaa korkeampi kuin samanikäisten poikien keskuudessa
• Lukutaidottomista naisista 1 % on käyttänyt kondomia, kun peruskoulun tai korkeamman koulutuksen naisten keskuudessa 46 % on käyttänyt kondomia edellisessä seksisuhteessaan
• Mosambikin naisista 68 % ja miehistä 43 % on lukutaidottomia
• Suomi tukee Mosambikin valtion terveys- ja opetussektorin kehitysohjelmia kehitysyhteistyövaroin

Lähteet: UNAIDS 2008 / UNDP / UNESCO 2008

Julkaistu Ulkoministeriön kehitysviestinnän uutisissa 20.8.2009.

Somalian kaksi piratismia

2009-07-14T11:21:00.020+03:00

Somalian merirosvous on vastaus vuosia jatkuneeseen kansainvälisten alusten harjoittamaan ryöstökalastukseen & jätteiden dumppaukseen alueella. Kansainvälistä yhteisöä eivät ympäristön & ihmisten huolet kiinnosta. Se varustaa sota-aluksiaan Somalian merillä markkinoiden turvaksi.

Somalialais-kenialainen analyytikko ja toimittaja Mohamed Abshir Waldo julkaisi tammikuussa artikkelin kahdesta piratismin muodosta Somalian rannikolla riippumattomalla WardheerNews-sivustolla.

Waldon määritelmän mukaan on olemassa kahta lajia piratismia: ulkomainen kalastusmerirosvous sekä ulkomaalaisiin laivoihin kohdistuva somalialainen piratismi, joista jälkimmäinen on saanut rikollisen leiman kaupallisessa mediassa.

Salakalastus alkoi Waldon mukaan vuonna 1991. Siitä lähtien paikalliset kalastusyhteisöt ovat yrittäneet raportoida asiasta YK:n ja Euroopan unionin kautta, mutta ilmiannot on jätetty huomiotta poliittisessa päätöksenteossa.

Laittomaan kalastukseen, ilmoittamatta jätettyyn saaliiseen ja pyyntirajoitusten ylittämiseen ovat syyllistyneet lähinnä eteläeurooppalaiset alukset. Waldo kertoo, että englantilaisten lisäksi myös norjalaisia aluksia on ilmaantunut. Sittemmin kenialaisia, venäläisiä, taiwanilaisia, filippiiniläisiä, thaimaalaisia, eteläkorealaisia, japanilaisia, jemeniläisiä ja kiinalaisia paatteja on lipunut eurooppalaisten seuraksi.

Maailman luonnonsäätiön WWF:n mukaan kolmannes maailman kalastuksesta on laitonta kiintiöiden ulkopuolella tapahtuvaa kalastusta. EUobserver-uutissivuston artikkelissa arvioidaan Somalian menettävän 73–230 miljoonaa euroa vuosittain salakalastuksen takia. Vuodesta 1991 lähtien alueella on ryöstökalastanut vuosittain 700–1 000 ulkomaalaista alusta.

Alkuvuodesta 2005 YK:n ympäristöohjelma raportoi tsunamiaallon rikkirepimistä ruostuneista tynnyreistä ja myrkyllisten jätteiden rantautumisesta Koillis-Somalian Puntlandin alueelle.

YK:n ympäristöohjelman tiedottajan Nick Nuttallin mukaan ”Somalia on toiminut kaatopaikkana ongelmajätteille 1990-luvun alusta lähtien, ja toiminta on jatkunut läpi sisällissodan. Jätteestä eroon pääseminen on ollut hyvin halpaa eurooppalaisille yhtiöille; tonnin jätemäärästä kuluiksi tulee 2,5 euroa, kun Euroopassa vastaavan jätemäärän hävittäminen maksaa noin tuhat euroa.”

Romahtaneen sotavaltion edustalla on päästy eroon kaikenlaisista ongelmista, kuten uraanipitoisesta jätteestä, lyijystä, kadmiumin ja elohopean tapaisista raskasmetalleista sekä teollisuus-, sairaala- ja kemikaalijätteistä, luettelee ympäristöohjelman tiedottaja. Mohamed Abshir Waldon mukaan jätteidendumppaus epävakaiden tai konfliktista kärsivien kehitysmaiden alueille on seurausta Yhdysvalloissa ja Euroopassa 1970-luvulta alkaen tiukentuneesta ympäristölainsäädännöstä.

Pian tsunamin jälkeen sadat rannikkojen asukkaat alkoivat kärsiä erilaisista oireista, kuten suun haavautumisesta tai suun ja vatsan verenvuodoista sekä hengitys- ja ihosairauksista. Independent-lehden toimittaja Johann Hari lisää listaan vielä pahoinvoinnin ja epämuodostuneet vauvat.

Somalian hallinnollinen järjestelmä on romahtanut toistakymmentä vuotta kestäneen sisällissodan johdosta, eikä Somalia valtiona pysty valvomaan merialueitaan. Lopulta rannikkoalueiden kyläyhteisöt organisoituivat ja valtuuttivat itsensä Kansalliseksi vapaaehtoiseksi rannikkovartijaksi (National Volunteer Coast Guard). Sotapäälliköt huomasivat kuitenkin pian rannikkovartijoiden veronkeruuta tuottavammaksi miljoonien lunnasrahojen vaatimisen.

”Lunnaiden vaatiminen on keino reagoida myrkyllisten jätteiden dumppaukseen, jota on jo jatkunut 20 vuotta”, toteaa somalialainen merirosvojen edustaja Januna Ali Jama puoliautonomisella Puntlandin alueella Al Jazeeralle. ”Meidän mielestämme pyytämämme raha ei ole mitään verrattuna siihen, mitä olemme nähneet merellä.”

Euroopan unionin kalastuskomissaari Joe Bergin mukaan lähes kaikki EU-alueen kalakannat ovat joutuneet ylikalastetuksi. Euroopan unionissa on yritetty toteuttaa kestävää kalastuspolitiikkaa jo lähes vuosikymmenen ajan, mutta poliittisen tahdon puuttuessa useat kalakannat ovat sukupuuton partaalla, kuten esimerkiksi Portugalin kansallisherkku Pohjanmeren turska ja Välimeren tonnikala.

Euroopan komission huhtikuussa 2009 julkaiseman Yhteisen kalastuspolitiikan vihreän kirjan mukaan Euroopan kalakantoja on liikakalastettu vuosikymmeniä. Kalastuslaivastot ovat edelleen liian suuria käytettävissä oleviin resursseihin nähden, ja monista on tullut taloudellisesti tuottamattomia. Tuhansia työpaikkoja on menetetty. EU:ssa on 190 000 päätoimista tai osa-aikaista kalastajaa.

Alan kokonaistuotanto on laskenut EU:ssa 20 vuoden ajan, ja yhtä kauan on harrastettu laitonta kalastusta Somalian kontrolloimattomilla vesistöillä. Nykyisin yli puolet Euroopan markkinoilla kulutettavista kaloista saadaan tuonnista.

Vihreän kirjan mukaan tilanne on seurausta kalastusalalle myönnetyistä voimakkaista tukiaisista, jotka ovat johtaneet muun muassa liiallisen kalastuskapasiteetin keinotekoiseen säilyttämiseen. Euroopan kalatalousrahastosta myönnettävän suoran tuen ja vastaavien kansallisten tukijärjestelmien lisäksi kalastusala hyötyy erilaisista epäsuorista tuista, joista tärkein on yleinen vapautus polttoaineveroista.

EU:n kiristäessä kalastuskiintiöitään ja yrittäessä pelastaa kalakantojensa rippeitä, suuntaavat ammatistaan kiinnipitävät kalastajat kohti Afrikan meriä.

”Laiton kalastaminen on ryöstämistä yhden maailman köyhimmän väestöryhmän tuloista. Suuri osa kaloista päätyy eurooppalaisille markkinoille”, sanoo meriensuojelujärjestö Oceanan kampanjapäällikkö Ricardo Aguilir huhtikuun 2009 lehdistötiedotteessa.

Oceanan mukaan liikkeellä ovat tonnikalan pyytäjät ja erityisesti espanjalaiset. Pohjoisen Somalian rannikkovedet ovat erityisen hedelmällisiä tonnikala-alueita. Tonnikala on myös erittäin tuottoisa bisnes; Japanissa tonnikalasta maksetaan jopa yli 70 euroa kilolta sushin niittäessä mainettaan maailman herkkusuiden keskuudessa.

Lontoossa sijaitsevan ihmisoikeusloukkauksia tutkivan Global Witness -järjestön tutkija Gustavo Carvalho mainitsee EUobserverin artikkelissa, että kärkkäimmin antipiratistisia toimenpiteitä vaativat maat ovat samoja, joilla on suurimmat taloudelliset intressit Somalian merillä. Carvalho painottaa erityisesti Espanjaa ja Ranskaa.

Eikä se riitä, että eurooppalaiset tehokalastajat vievät somalialaisten saaliita. Mohamed Abshir Waldon mukaan Somalian rannikon paikalliset kalastajat ja kauppaa käyvät kyläyhteisöt kärsivät yhdysvaltalaisen ja nyt yhä laajemmin kansainvälisten sotalaivastojen tunkeutumisesta merialueilleen.

Somalialaisten paikalliselinkeinolle on muodostunut järeitä esteitä. ”Amerikkalaiset sota-alukset usein pysäyttävät meidät kun olemme kalastamassa, joskus he lähettävät helikoptereita ja valokuvaavat meitä, koska epäilevät meitä merirosvoiksi, vaikka emme ole”, harmittelee somalialainen kalastaja Democracy Now! -tietotoimiston haastattelussa.

Suomi on tukenut Euroopan unionin Somalian-operaation käynnistämistä, joka alkoi joulukuussa 2008. Somalian rannikolle on lähetetty yli kymmenen EU:n laivaa, lisäksi ainakin Venäjä, Kiina, Japani, Etelä-Korea ja Intia ovat varustaneet sotasaattueita alueen turvaamiseksi. Ulkoministeriön turvallisuuspolitiikan yksikön päällikön Timo Kantolan mukaan operaatioon osallistui muutama upseeri ja asiantuntija Suomesta.

”En ole tietoinen mistään erityisestä laittoman kalastuksen tapauksesta, ja tämä on ensimmäinen kerta kun kuulen jätteiden dumppauksesta”, vakuuttaa Euroopan unionin ulko- ja turvallisuuspoliittisen edustajan Javier Solanan tiedottaja Cristina Gallach EUobserverille. Gallach huomauttaa, että kansainväliset laivasaattueet ovat myös turvaamassa humanitaarisia toimia alueella. Joulukuusta lähtien EU:n sotalaivat ovat saattaneet YK:n elintarvike- ja maatalousjärjestö FAO:n ruokakuljetuksia 120 000 tonnin edestä. Ruokaa on ohjattu 1,6 miljoonalle ihmiselle päivittäin.

”Piratismi on vain yksi osapuoli, oire laajemmasta kriisistä alueella”, painottaa Andrea Pattison Somalian Oxfamista EUobserverille. Noin 43 prosenttia väestöstä sinnittelee epätoivoisessa avun tarpeessa. Tilanne pahenee jatkuvasti johtuen äärimmäisestä epävakaudesta ja kuivuuden pahenemisesta, kun meneillään on jo neljäs peräkkäinen vuosi ilman sateita.

Unicefin tietojen mukaan vain 29 prosentilla somalialaisista on pääsy puhtaan juomaveden äärelle. Vuoden 2008 lopussa kansainvälinen Punainen Risti arvioi, että puolet Somalian 9-miljoonaisesta väestöstä on ruoka-avun varassa. Järjestö varoittaa maan ajautuvan samanlaiseen nälänhätään kuin vuonna 1992, jolloin sadattuhannet ihmiset menehtyivät nälkään.

Vuosi sitten kesäkuussa Foreign Policy -lehti listasi Somalian maailman epävakaimmaksi valtioksi. Vuoden 2008 aikana somalialaiset merirosvot kaappasivat noin sata alusta. Esimerkiksi marraskuussa 2008 öljyllä varustetusta saudiarabialaisesta tankkerista vaadittiin 25 miljoonan dollarin lunnaita. Tämän vuoden puolella somalialaisten piraattien iskuja tapahtuu lähes päivittäin. Somalialaisten merirosvojen on arvioitu ”piratismiasiantuntijoiden” mukaan tienanneen vuonna 2008 noin 80 miljoonaa dollaria lunnasrahoina.

Leigh Phillips esittää EUobserver-lehden artikkelissaan, että somalialaisten merirosvojen keräämät lunnaat ovat saaneet aikaan talouden lievää kohenemista muutamissa kaupungeissa. ”Piraattitalouden” myötä ihmiset pystyvät nyt paikoitellen ostamaan ruokaa ja generaattoreita sähköä varten.

Huhtikuussa 2009 suurimmat avunantajat ja järjestöt, kuten EU, YK, Afrikan unioni AU, Islamilainen konferenssi ja Arabivaltioiden liitto, päättivät sijoittaa yli 230 miljoonaa dollaria Somalian turvallisuusjoukkoihin maailman yhden tärkeimmän vesireitin turvaamiseksi. Aiotusta tukipaketista 134 miljoonaa dollaria suunnataan Afrikan unionin rauhanturvaajien määrän nostamiseen 4 350:stä 8 000:een. Lisäksi Somalian poliisivoimia tullaan vahvistamaan.

”Maailma reagoi nopeasti merirosvouteen, mutta samaa ei voi sanoa humanitaarisen katastrofin tilanteessa, joka koskettaa miljoonia ihmisiä”, sanoo Oxfamin Pattison.

Kesän kalavinkit!

• Syö kotimaista ja paikallista kalaa. Kaukaa tuodut lisäävät kuljetuksesta aiheutuvia ympäristöhaittoja ja polttoaineiden kulutus pahentaa ilmastonmuutosta.

• Suosi kaloja, jotka ovat suurempia kuin lajikohtainen alamitta. Kalakantojen säilymisen kannalta on tärkeää, että kalat ehtivät kasvaa kyllin suuriksi lisääntyäkseen edes kerran ennen pyyntiä.

• Vältä syvänmeren kaloja, jotka useimmiten löytyvät kauppojen pakastealtaasta, sillä lähes kaikki syvänmeren lajit joutuvat liikakalastuksen kohteeksi.

• Vältä kasvatettua kalaa, sillä viljelyssä kuluu enemmän kalaa syöttörehuun kuin mitä itse kasvatus tuottaa. Lähes puolet maailman kalansaaliista käytetään kalajauhon ja kalaöljyn tuottamiseen.

• Vältä kasvatettuja tai trooppisista meristä pyydettyjä katkarapuja. Troolaus vaurioittaa koralleja ja vaurioittaa muita sivusaaliiksi joutuvia eläimiä. Sivusaaliin osuus maailman kokonaiskalansaaliista on noin 40 prosenttia, josta merkittävä osa heitetään kuolleena takaisin mereen.

• Viljelmät tuhoavat merien herkkiä ekosysteemejä kuten esimerkiksi mangrovemetsiä.

• Suosi MSC-merkittyjä kalalajeja, jotka on pyydystetty ekologisesti kestävällä tavalla ja ovat WWF:n luokituksessa vihreän valon saaneita. Marine Stewardship Council on riippumaton ja voittoa tuottamaton organisaatio, joka ylläpitää sertifiointijärjestelmää.

• Tonnikalasta ainoastaan valkotonnikala lasketaan MSC-varmaksi, jolloin jokainen kala on pyydetty yksittäin vavalla ja siimalla. Sushi- ja säilyketonnikalana tarjottavat muut tonnikalalajikkeet ovat lähes kaikki liikakalastettuja, ja kalastusmenetelmät tappavat usein muita lajeja, kuten merikilpikonnia ja delfiinejä.

Lähde: WWF:n Meren herkkuja -kalaopas.
Päivitetyt oppaat julkaistu 11.1.2011!

Julkaistu Voima-lehdessä 06/2009.