2011/11/23

Apeat apajat

Image 11/2011 joulukuu
Raportti: Kuinka kalat katosivat

Maailman vesistä uhkaavat kadota kalat. Euroopan ruokapöytiin saalistetaan syötävää Afrikan rannoilta, paikallisten tappioksi. Toimittaja Kukka Ranta ja kuvaaja Ville Palonen lähtivät Selkämerelle kalastajan matkaan.

Viima puhisee vasten kasvoja. Aamu-uutisissa avomerialueille on annettu kovan tuulen varoitus. Meri velloo ympärillä ja aallot laajenevat, kun Olympos-alus suuntaa yhä syvemmälle kohti Selkämerta. Käsi hakee kaiteesta tasapainoa.

Olympos on Suomen suurimpia troolareita, mutta äärettömällä avomerellä aallot eivät anna armoa; horisontti heiluu kuin umpihumalaisen katse. Vaahtopäät nielevät aluksen keulaa kerta toisensa jälkeen.

Komentosillalla kapteenin tuolissa istuu tyyni kalastajasuvun perillinen. Tommi Lindroth, 44, on seilannut koko ikänsä.

2011/10/21

Ei ole yhtä äärioikeistoa - keitä Suomen vastarintaliike kutsui Helsinkiin?

Suomen Kuvalehti 21.10.2011
Teksti: Mikael Brunila, Kuva: Kukka Ranta

Lauantaina 22. lokakuuta Suomeen kokoontuu joukko äärioikeistolaisia eri puolilta Eurooppaa. Suomen vastarintaliikkeeksi itseään kutsuva järjestö on kutsunut koolle seminaarin, johon tulee puhujia Ruotsista, Italiasta ja Saksasta. Onko Helsinki-Vantaan lentokentälle siis odotettavissa skinien tungos?


Suomen vastarintaliikkeen seminaaria mainostetaan tarroilla eri puolilla Helsinkiä. Kuva Kukka Ranta.

2011/08/30

Romanit: Vielä tänään Helsingissä - missä huomenna?


Romanian romanit Simona, Viorica, Diana ja Florina Helsingin Kalasatamassa elokuussa 2011.
Kuvat Kukka Ranta.
Helsingin Kalasatama elokuussa 2011.

Maria Virgil, 36, ja hänen miehensä Cornel Virgil, 40, hääräävät romanileirin ulkoilmakeittiössä. Pariskunta on Suomessa, koska he menettivät työnsä Italiassa.

”Vietämme juhlapäivää, sillä tyttäreni Romaniassa täyttää yhdeksän vuotta. Hän on äitini hoivissa”, Maria kertoo. Monilla Kalasataman leiriläisillä on sama tilanne. Lapset ovat kotimaassa isovanhempien luona, kun vanhemmat ansaitsevat rahaa maailmalla.

Maria asui miehensä kanssa Italiassa kuusi vuotta. Hän poimi pätkätöinä muun muassa banaaneja ja parsakaalia. Aviomies Cornel työskenteli rakennuksilla. Talouskriisi vei työt ja pakotti matkaamaan Euroopan pohjoisperukoille.

Nyt pariskunta kerjää ja kerää pulloja Suomessa ja tienaa 10-20 euroa päivässä. Raha riittää lähinnä ruokaan. Yöt nukutaan teltassa, joka on pystytetty kylmyyttä eristävän puulavan päälle.
Leirin väki kerääntyy illan hämärtyessä lihaa tirisevän pihagrillin ympärille. Maljoja nostetaan syntymäpäiväänsä 1  700 kilometrin päässä viettävälle Anna Marialle.

Romaniassa syntymäpäiväjuhlissa soittaisi paikallinen orkesteri. Kalastamassa grillitulen liekit saavat tahtia mustalaismusiikista, joka tulvii auton stereoista. Hämärän laskeutuessa Maria nuokahtaa pihan sohvalle. Kauempana hyrisee poliisiauto.

Kun Euroopan unioni ja Schengen-alue laajenivat vuosina 2004 ja 2007, monet Itä-Euroopan romanit lähtivät työn perään Etelä-Eurooppaan. Dany Bobudinaur, 44, muutti jo vuonna 2002 Espanjaan.

Ensimmäiset vuotensa hän oli ilman työsopimusta, mutta teki kuitenkin töitä rakennuksilla. Työsopimuksen saaminen mahdollisti oleskeluluvan hakemisen ja vuokra-asunnon, jonka Dany jakoi veljensä kanssa. Kuukausipalkka oli noin 1 200 euroa kuukaudessa.

Talouskriisin syvennyttyä Italiassa, Espanjassa ja Portugalissa epäviralliset siirtolaistyöläiset ovat menettäneet työpaikkansa ensimmäisten joukossa. Dany jäi työttömäksi kaksi vuotta sitten, ja pian sen jälkeen häneltä vietiin oleskelulupa. Dany pyöräilee nyt pitkin Helsingin katuja ja tonkii pulloja
roskalaatikoista. Päivässä saattaa tienata 10-40 euroa. Muita tuloja Danyllä ei ole.

Helsinkiin ensimmäiset siirtolaisromanit saapuivat syksyllä 2007, kun Bulgaria ja Romania liittyivät Euroopan unioniin. Kaikkiaan Euroopan unionin laajeneminen vuosina 2004 ja 2007 kasvatti unionin romanivähemmistöä viidellä miljoonalla.

Vapaan liikkuvuuden direktiivin mukaisesti EU:n kansalaiset saavat vapaasti, ilman oleskelulupaa matkustaa toisessa EU-maassa kolmen kuukauden ajan.

Helsinki on pallotellut romanien majoittamista siitä lähtien, kun heitä alkoi saapua kaupunkiin. Vuonna 2010 Helsingin kaupunki antoi poliisilaitokselle valtakirjan, joka sallii luvattomien leirien poistamisen kaupungin omistamalta maalta ilman maanomistajan käskyä.

Kesän 2011 alussa häädöt Helsingin romanileireissä lisääntyivät entisestään. Helsingin kaupungin linjauksen mukaan luvattomiin leireihin oli puututtava välittömästi. Kaupungin virka-apupyyntöön vastanneet poliisit ovat turhautuneita, sillä käytännössä romanit vain siirtyvät paikasta toiseen.

Siirtolaisromanit eivät ole enää vain Helsingin kaupungin asia, vaan romanialaisia ja bulgarialaisia romaneja kohtaa nyt kaikissa Suomen suurimmissa kaupungeissa. Romanit kiertävät festivaaleilla ja isoissa yleisötapahtumissa myymässä kukkia, keräämässä pulloja tai musisoimassa.

Häädöistä on tullut yleinen eurooppalainen tapa suhtautua romanien liikkumiseen. Ihmisoikeusjärjestö Amnesty muistuttaa, että häädöt koskevat ihmisryhmää, joka niitä vähiten pystyy vastustamaan. Monissa Euroopan maissa romaneita häädetään leireistään, mutta heille ei osoiteta luvallista asuinpaikkaa.

Irlannissa työskennellyt Madona (vas.) saapui serkkunsa Marian kanssa siskonsa Reginan luokse. Reginan sylissä on veljenpoika Pedro. Romaniperhe elää taivasalla.
Ranskassa ja Italiassa häätöjä perustellaan rikollisuuden pesäkkeiden puhdistamisella. Vuosi sitten heinäkuussa Tanskassa pidätettiin 23 romania sen jälkeen, kun Kööpenhaminan pormestari Frank Jensen oli kehottanut Tanskan parlamenttia ryhtymään toimenpiteisiin romanirikollisuuden kitkemiseksi.

Spartacus, 30, oli yksi heistä. Hän asui Romaniasta lähdettyään ensin viisi vuotta Italiassa Milanon lähellä Zingarissa yli 400 asuntovaunun leirissä. Hän toimi muurarina, kunnes työt loppuivat.

Spartacus lähti sukulaistensa mukana Tanskaan. Romaniryhmä asui teltoissa joutomaalla Kööpenhaminan laitamilla. Poliisi otti ryhmän talteen, koska se oli leiriytynyt yksityisalueelle.

Media uutisoi joukkopidätykseen, mutta romanien kannalta liian myöhään. Sataman pihalla Spartacus osoittaa vieressä istuvaa serkkunsa poikaa ja muutamaa muuta sukulaistaan. ”Kiinnioton jälkeisenä päivänä meidät kaikki karkotettiin Romaniaan.”

Ruotsi puolestaan karkotti syksyllä 2010 viisikymmentä kerjäläisromania.

Vapaan liikkuvuuden direktiivissä sanotaan, että vieraileva EU-kansalainen ei saa muodostua taakaksi toiselle jäsenvaltiolle. Kolmen kuukauden maassa oleskelun jälkeen on rekisteröitävä oleskeluoikeus ja todistettava ulkomaalaispoliisille, että kykenee elättämään itsensä. Sosiaalituen käyttö voi olla käännytysperuste.

Macerika, 20, on kahden lapsen äiti. Kuusi- ja seitsenvuotiaat lapset leikkivät patjoilla täytetyssä henkilöautossa, joka on heidän kotinsa. Mies on matkalla jossain Euroopassa.

”Romaneja asuu kadulla, ulkona leireissä. Miksi EU ei auta?” Macerika kysyy. Hammasrivistössä kiiltää useampi kullanvärinen tekohammas.

Muutama viikko sitten Macerika huomasi aamulla herätessään, että hänen autonsa ikkunaan oli teipattu lappu. Koulua käymätön Macerika ei ymmärtänyt, mitä lapussa luki.
Paperissa pyydettiin suomen ja englannin kielellä, että Sataman alueella leiriytyvien on poistuttava. Tarkkaa päivämäärää ei ilmoitettu.

Kalasataman alueella toimii Sosiaalikeskus Satama, joka on majoittanut eniten Suomeen saapuneita romaneja. Sosiaalikeskus sai alkunsa talonvaltausliikkeestä, ja siinä toimivat ovat vapaaehtoisia. Häätö koskee romanileirin lisäksi sosiaalikeskus Satamaa, jonka käyttämä talo puretaan.

Romaneille tarjotaan leiriytymispaikaksi Helsingin kaupungin virallista leirintäaluetta Rastilaa, johon useimmilla romaneilla ei kuitenkaan ole varaa. Matkailuajoneuvon ja sähkön kuukausihinta Rastilassa vaihtelee reilusta 500 eurosta lähes 800 euroon.

Helsinki toivoo, että kehotus on riittävä keino tyhjentää alue.

Romanit eivät kuitenkaan aio heti poistua. ”En tiedä” on heidän vastauksensa kysymykseen, mitä tapahtuu häädön jälkeen.

Tihkusateisessa Kalasatamassa Simona, 25, valmistautuu auton lähtöön kohti Romaniaa. Kotimaassa odottaa kaksi lasta ja mies. Simona on kesän ajan ansainnut rahaa Helsingissä keräämällä pulloja, myymällä kukkia ja kerjäämällä.

Vaatteita ei ole ollut varaa ostaa, kaikki säästöt on tarkoitettu kotiin lapsia varten. Toinen pojista on nyt toista vuotta koulussa. Simona kävi koulua neljä vuotta ja osaa lukea ja kirjoittaa vain välttävästi.

Romanian romanilapsista 15 prosenttia ei mene kouluun laisinkaan. Lähes puolet romanilapsista jättää koulun kesken. Muista eurooppalaislapsista keskimäärin 97 prosenttia päättää peruskoulun.

Yksi syy siihen, että romanilapset jäävät pois koulusta on rasismi; sekä opettajat että oppilaat saattavat pahoinpidellä tai nimitellä heitä. Lisäksi työttömät vanhemmat tarvitsevat lasten apua elannon hankintaan. Monilla perheillä ei ole varaa siisteihin kouluvaatteisiin tai eväisiin koulupäivää varten.

Bulgariassa ja Romaniassa romanislummien yhteyteen on perustettu romanilasten omia kouluja. Mutta eristäytyneissä kouluissa oppimistulokset ovat heikompia kuin yhteiskouluissa. Itä-Euroopan maissa romanilapsia on sijoitettu myös vammaisten kouluihin.

Maria, 24, hytisee nuotion äärellä. Hän on huolissaan sateesta, koska se estää kerjäämisen. Tänään tuli tienattua kymmenen euroa, mutta se on jo käytetty ruokaan.

Maria oppi koulussa jonkin verran englantia. ”Opiskelin kymmenen vuotta, mutta nyt se tuntuu hukkaan heitetyltä ajalta. Istun täällä kylmässä leirissä ja asun kadulla.”

Yöstä teltassa tulee hyytävä, lämmikkeenä on ohut makuupussi. Marian kaksi poikaa ja mies ovat Romaniassa.

Naiset tienaavat kerjäämällä paremmin kuin miehet, siksi monet naiset lähtevät Romaniasta.
Aamulla kerjätään ensimmäisiltä kaupungin työmatkalaisilta. Illemmalla siirrytään sinne, missä ihmiset käyvät ostoksilla. Iltaisin ja viikonloppuisin kerätään pulloja, myydään kukkia tai musisoidaan. Ne, joilla on auto, matkaavat ympäri Suomea yleisötapahtumiin ja festivaaleille.

Pedro syntyi vuosi sitten Romaniassa, nyt hän asuu perheensä kanssa autossa Kalasatamassa.
Anghelina Silvestru, 32, odottelee ystäväänsä Paulia. Miehet ovat suuntaamassa Karkkilaan, jossa he työskentelevät Alhovuoren hiihtokeskuksessa erilaisissa rakennus- ja huoltohommissa.
Anghelinalla on työsopimus ja oleskelulupa Suomessa. Ja Romaniassa kolme kuukautta vanha esikoinen.

Seuraan liittyy Dany Bobudinaur, jota Anghelina sanoo isäkseen. Romaniperheissä serkkuja kutsutaan veljiksi ja kaukaisia pikkuserkkuja serkuiksi. Dany on Anghelinan vaimon isä.

”Olen Suomessa, koska menetin työni Espanjassa enkä tule toimeen Romanian palkoilla. Voisin tehdä mitä vain, siivota, pestä ikkunoita…”

”Jos on töitä, kaikki on hyvin. Monet varastavat, koska eivät kestä nälkää. Jotkut kerjäävät, jotkut varastavat”, Dany toteaa.

Keskusrikospoliisin mukaan Romanian kansalaiset ovat muutaman viime vuoden aikana nousseet Suomen kolmanneksi suurimmaksi rikoksia tekeväksi ulkomaalaisten ryhmäksi. Monet Suomeen tulevista romaneista saattavat olla ihmiskaupan uhreja, mutta poliisilla ei ole tietoa, kuinka moni Suomessa kerjäävistä kuuluu heihin.

Romanit saavat usein lainaa vain rikollisryhmiltä, jotka käyttävät tilannetta hyväkseen. Lainan turvin suvut lähettävät jäseniään ulkomaille ansaitsemaan rahaa. Velkavankeudessa saattaa elää koko suku.

Dany kertoo säästävänsä rahaa joka päivä, edes ihan pikkuisen. Kotikaupungissa Târgu Jiussa Romaniassa asuu 15-vuotias poika yhdessä reumaa ja sydänvaivoja sairastavan isoäidin kanssa. Tyttären lapsi lisää kuluja.

Romaniassa ja Bulgariassa terveydenhoito on lähes kokonaan yksityistä. Työnantaja maksaa sairausvakuutuksen, joten sitä ei työttömillä romaneilla ole. Romanit kertovat, että he joutuvat maksamaan palveluista enemmän kuin muu väestö.

Sairaalaan hakeudutaan usein vasta viime tingassa. Syynä saattaa olla rahanpuute tai epäluulo viranomaisia kohtaan.

YK:n mukaan lapsikuolleisuus romanien keskuudessa on kuusi kertaa suurempi kuin Euroopassa muuten. Romanilapset ovat ikätovereitaan usein 7-15 senttiä lyhyempiä. Huono ruokavalio, epäkelvot asuintilat ja kehnot terveyspalvelut vaikuttavat romanilasten kasvuun. Romanivanhus kuolee keskimäärin kymmenen vuotta muita eurooppalaisia aikaisemmin.

”Suomessa syön kolme kertaa päivässä, Romaniassa kerran tai kaksi”, Dany kertoo. Hän tunnustaa toisinaan itsekin etsivänsä ruokansa roskiksista. Rahaa kuluu myös Romanian kotitalon sähköön sekä polttopuihin, sillä Danyn talossa ei ole sähkölämmitystä.

Euroopan unionin perusoikeusviraston mukaan 12 prosentista romanikoteja puuttuu sähköt kokonaan. Sähköt saatetaan kuitenkin virittää itse läheisistä kaapeleista.

Romaniassa 73 prosentissa romaniasunnoista ei ole juoksevaa vettä. Vesi kannetaan usein kilometrien takaa. 72 prosentissa kodeista ei ole viemäröintiä, tarpeet saatetaan tehdä pottaan, lähipusikoihin tai takapihalle kaivettuun maakuoppaan.

Keskeisten kunnallisten palvelujen, kuten jätehuollon, puute lisää tautiriskejä. Romanikodit ovat usein ryhmittyneet kaupunkien infrastruktuurin ulkopuolelle, pahimmillaan myrkylliselle jätemaalle.

Kalasatamassa Dany nukkuu vaimonsa kanssa kosteiden pahvien reunustamassa teltassa. Öisin pariskunta kasaa kaikki vaatteensa ohuen peiton päälle, mutta kosteaa kylmyyttä ei pääse pakoon.
Kymmenen päivää sitten keskiyöllä viereisen huoltoaseman pihalta kurvasi auto heidän telttansa viereen. Neljä miestä heitteli nyrkin kokoisia kiviä telttaa kohti.

Kivet kolahtelivat teltan suojaksi rakennettuun lautaseinään ja painoivat suojakattona toimivaa pahvia myttyyn. Kukaan ei loukkaantunut. Auto kaahasi pois yhtä nopeasti kuin oli tullutkin.

Telttakankaan ja lautaseinän suojaksi on nyt raahattu nahkasohva. Lautaseinän kulmaan on niitattu häätölappu.

Julkaistu Suomen Kuvalehdessä 34/2011 (ilm. 26.8.2011).

Aiheesta lisää
Kuvakertomus: Elämää romanileirissä (Suomenkuvalehti.fi 25.8.2011)
Romanileiriläisten lapset pääsevät kouluun Vantaalla, Helsinki pohtii (Suomenkuvalehti.fi 26.8.2011)
Kalasataman romanileiri tyhjennettiin - Eurooppa haluaa romanit pois silmistään (Suomenkuvalehti.fi 30.8.2011)

Kalasataman romanileiri tyhjennettiin - Eurooppa haluaa romanit pois silmistään


Romanit kantoivat tavaroitaan pois Helsingin Kalasataman leiristä poliisin valvonnassa 30. elokuuta. Kuva Markku Ulander / Lehtikuva.
Poliisi on tyhjentänyt Helsingissä Kalasataman romanileirin ja alueella sijaitsevan rakennuksen, joka tunnetaan sosiaalikeskus Satamana. Aamulla puoli yhdeksän aikaan alkaneessa operaatiossa oli mukana useita kymmeniä poliiseja. Kalasataman alueella oli eri lähteiden mukaan noin 30 romania.
Sosiaalikeskus Sataman rakennus on tarkoitus purkaa.

”Kalasatamassa on ollut kolmisen vuotta romanien luvaton leiri, ja Vapaa katto ry:n vuokrasopimus päättyi kesäkuun lopussa. Olemme pitkin kesää ilmoittaneet, että romanien pitäisi poistua luvattomalta alueelta”, sanoo johtava asiantuntija Jarmo Räihä Helsingin sosiaalivirastosta MTV3:n haastattelussa.

Helsinki ei tarjoa häädetyille romaneille majoitusta. Kukaan ei tiedä, minne he menevät seuraavaksi.
Romanit Kalasatama
Poliisi tyhjensi Kalasataman alueen, ja romanileirin käytössä ollutta kalustoa alettiin siirtää pois. Kuva Hannu Lindroos / SK.
Eurooppa haluaa häätää romanit pois silmistään

Helsingin Rautatientorilla kerjäävä romaninainen on pitkän kurjistumisen kierteen loppupiste. Sen alku on hieman yllättävä: kommunismin romahdus 1980-luvun lopulla.

Perinteisesti kiertolaisina eläneet romanit pakotettiin kommunismin aikana paikoilleen. Heistä tuli tarpeellista kouluttamatonta työvoimaa. Kaupungeissa romanit tekivät töitä tehtaissa, maaseudulla tiloilla hedelmien poimijoina ja ojien kaivajina. Kommunismin aikana Itä-Euroopan romaneilla oli töitä ja asunnot.

Kommunismin romahduksen jälkeen esimerkiksi Romaniassa romanityöttömyys kasvoi kahdessa vuodessa 15 prosentista 85 prosenttiin. Unkarissa arviolta kaksi kolmesta romaneja työllistäneestä työpaikasta lakkautettiin. Romanit menettivät myös asuntonsa.

Itä-Euroopan romaneista tuli kouluttamaton työtön massa, jonka elämä tiivistyi kaupunkien laitamien slummeihin. Monet romaneista jäivät ilman kansalaisuutta ja henkilöllisyyttä.

EU:n laajennuttua romanit nähdään Euroopassa ongelmaksi, jonka ratkaisuksi on valittu häädöt.
Italiassa Silvio Berlusconin hallinto julisti vuonna 2008 nollatoleranssin romaneille ja rikollisuudelle. Romanileirejä on häädetty massiivisesti ja ihmisiä on keskitetty Nomad Plan -suunnitelman mukaisesti kaupunkien laitamaille.

Kesällä 2008 leireissä asuvilta romaneilta alettiin kerätä sormenjälkiä. Euroopan parlamentti ja komissio vaativat Italiaa lopettamaan etnisen rekisterin keräämisen. Euroopan neuvosto syytti Italiaa fasismista.

Samanlaista etnistä rekisteriä on kerätty myös Ranskassa. Romanit nousivat otsikoihin loppukesällä 2010, kun Ranska karkotti yli 8  000 romania takaisin Romaniaan ja Bulgariaan. Samalla häädettiin lähes viisisataa romanileiriä presidentti Nicolas Sarkozyn käskystä. Jo edellisenä vuonna Ranskasta karkotettiin lähes 10 000 romania.

Romaneille maksettiin 300 euron ”humanitaarinen paluuraha”, jonka saaminen edellytti sormenjälkien antamista viranomaisrekisteriin. Rekisterillä yritetään estää palaaminen maahan.

Euroopan neuvoston yleissopimus kieltää ulkomaalaisten joukkokarkotuksen. Oikeuskomissaari Viviane Reding uhkasi Ranskaa oikeustoimilla. ”Joukkohäädöt antavat kuvan että ihmisiä siirretään etnisen taustansa takia. En uskonut, että Eurooppa enää kohtaisi tämänkaltaista tilannetta toisen maailmansodan kokemusten jälkeen”, Reding huomautti syyskuussa 2010.

Suomi on astunut samalle häätöjen tielle, jota lähes kaikki Euroopan maat kulkevat.

Lokakuussa 2009 Helsingin kaupunki hääti romanit Kalasataman metroaseman läheisyyteen rakennetusta leiristä ja hajotti kylmän varalle rakennetut puumajat. Tammikuussa 2010 kaupunki hääti romaniperheitä Suomesta uhkaamalla lasten huostaanotolla. Kyseessä olivat samat perheet, joita kaupunki oli hätämajoittanut kovien talvipakkasten aikaan vuodenvaihteessa 2009.

Marraskuussa 2010 kaupunki maksoi Ranskan ja Saksan malliin romaneille paluurahat Romaniaan sen jälkeen, kun Sosiaalikeskus Sataman romanileirissä oli sattunut tulipalo. Tulipalosta nousi turvallisuuskysymys, johon vetoamalla Sataman romanileiriä on jo useita kertoja yritetty sulkea.

Äärioikeiston nousu

Talouskriisi on vaikeuttanut romanien työnsaantia Etelä-Euroopassa. Kriisi on myös vahvistanut ääriliikkeitä ja nationalismia, todetaan Euroopan rasismin ja suvaitsemattomuuden vastaisen komission (ECRI) kesäkuun 2011 raportissa. Rasistinen puhe ja viharikokset ovat lisääntyneet kaikkialla Euroopassa.

Vuoden 2010 aikana oikeistopopulistiset puolueet saavuttivat vaalivoittoja useissa Euroopan maissa. Itä-Euroopassa voimistuva äärioikeisto kohdistaa vihansa erityisesti romaneihin.

Lisääntyvä romanivastainen väkivalta erityisesti Unkarissa, Tšekissä ja Slovakiassa on saanut runsaasti huomiota mediassa.

Osittain kyse on häirinnästä ja painostuksesta, romanikylien läpi on järjestetty esimerkiksi rasistisia marsseja. Myös rasistinen väkivalta on lisääntynyt, esimerkiksi Unkarissa romanien koteihin on ensin tehty polttopulloiskuja ja sitten pakenevia romaneja on ammuttu.

Ongelmana on, ettei hyökkäyksiin ole tehokkaasti puututtu.

Itä-Slovakiassa Šarišské Michalànyn kaupunki rakensi yli kaksi metriä korkean muurin romanikylän ja kaupungin asukkaiden väliin. Näin turvallisuusongelmana pidetyt romanit poistettiin kaupunkilaisten silmistä. Slovakiassa on viime vuosina useissa eri kaupungeissa rakennettu vastaavia muureja julkisella rahoituksella.

Unkarissa maan äärioikeiston nousu kohdistuu ennen kaikkea romaneihin. Kahdeksan ihmistä on kuollut romanivastaisissa iskuissa vuosina 2008-2010. Eräässä iskussa kuolivat isoisä ja pikkupoika. Pian sen jälkeen surmattiin isoäiti.

Romaneja vainoavat puolisotilaalliset joukot, jotka saavat tukensa äärioikeistolaiselta Jobbik-puolueelta. Se sai viime vuoden parlamenttivaaleissa 17 prosentin ääniosuuden. Vuotta aikaisemmin Jobbik voitti neljä paikkaa Euroopan parlamenttivaaleissa. Puolue ratsastaa romanivastaisuudella erityisesti Unkarin suurimpien romaniasutusten lähellä.

Unkarin väestöstä noin kahdeksan prosenttia on romaneja, ja näillä syntyvyys on kaksinkertainen muuhun väestöön nähden. Unkarilainen kantaväestö ikääntyy, mutta puolet maan romaniväestöstä on alle 20-vuotiaita.

Eräiden arvioiden mukaan vuonna 2040 Unkarin väestöstä lähes puolet on romaneja. Jo kymmenen vuoden kuluttua köyhissä kaupungeissa ja kylissä joka toinen lapsi on romani. Kriisi on väistämätön, jos nykyiselle kouluttamattomuuden, työttömyyden ja slummiutumisen kierteelle ei saada nopeaa muutosta.

Lue myös: SK Romanit: Vielä tänään Helsingissä - missä huomenna?

Klikkaa kuvaa, näet kartan kokonaan ja suurempana. Grafiikka Hannu Kyyriäinen / SK.

Juttu julkaistu alun perin Suomen Kuvalehdessä 34/2011 (ilm. 26.8.).

Aiheesta lisää:
Kuvakertomus: Elämää romanileirissä (Suomenkuvalehti.fi 25.8.2011)
Romanileiriläisten lapset pääsevät kouluun Vantaalla, Helsinki pohtii (Suomenkuvalehti.fi 26.8.2011)
Romanit: Vielä tänään Helsingissä - missä huomenna? (Suomenkuvalehti.fi 30.8.2011)

2011/08/26

SK: Romanileiriläisten lapset pääsevät kouluun Vantaalla, Helsinki pohtii

”Kyseessä ei ole missään nimessä ratkaisu koko Suomen tai pääkaupunkiseudun tilanteeseen, vaan enemmänkin kehotus muille kunnille toimia samalla lailla”, sanoo Vantaan apulaiskaupunginjohtaja.
Romanit koulutus
Pamela, 17, asuu yksivuotiaan poikansa ja sukulaistensa kanssa henkilöautossa. Lähes puolet Euroopan romanilapsista jättää peruskoulun kesken. Kuva Kukka Ranta.
”Vantaalla kouluun pääsevät myös paperittomien lapset”, sanoo Vantaan kaupunginvaltuutettu Kimmo Kiljunen (sd).

Hän vieraili Kalasataman romanileirissä. Mieleen jäivät autoissa nukkuvat romanilapset.

”Leiriytymisen olot ovat täysin sietämättömiä. Kyse on rakenteellisesta ongelmasta”, Kiljunen toteaa. Hän soitti Vantaan apulaiskaupunginjohtaja Elina Lehto-Häggrothille (sd), joka puolestaan varmisti asian etenemisen: myös leirissä asuvien lapset pääsisivät Vantaalla kouluun.

Vantaan kouluissa on viime vuosina ollut useita lapsia, joilla ei ole sosiaaliturvatunnusta. Kyseessä on yleensä perhe, joka odottaa päätöstä oleskeluluvasta, Vantaan perusopetuksen johtaja Ilkka Kalo vahvistaa. Kokemusta romanileiristä ei Vantaalla vielä ole, mutta tähän mennessä koulun läheisyydessä asuvat lapset ovat poikkeuksetta päässeet kouluun.

Paperittomalla viitataan henkilöön, jolla ei ole oleskelulupaa. Kyseessä voi myös olla EU-kansalainen, joka ei ole kyennyt rekisteröimään oleskeluoikeuttaan, jota puolestaan pitää anoa kolmen kuukauden maassaolon jälkeen.

Apulaiskaupunginjohtaja Elina Lehto-Häggroth painottaa, että kouluun pääsevät Vantaalla asuvien perheiden lapset. ”Kyseessä ei ole missään nimessä ratkaisu koko Suomen tai pääkaupunkiseudun tilanteeseen, vaan enemmänkin kehotus muille kunnille toimia samalla lailla, lapsen etu huomioon ottaen.”
”Ongelmien ehkäisy tulee halvemmaksi kuin jälkipuinti”, Lehto-Häggroth toteaa.

Helsingissä leirilasten oppivelvollisuus käsittelyssä
”Helsingissä oppilaita ei käännytetä pois koulusta paperien puutteesta”, sanoo Helsingin perusopetuksen päällikkö Marjo Kyllönen. ”Kuntapaikkaa ja henkilöllisyystunnusta ei tarvita. Ratkaisevaa on asumisen pituus ja osoite, jonka perusteella määrätään koulupaikka.”

Leirissä asuvien romanilasten oppivelvollisuus on juuri käsiteltävänä Helsingin kaupungin opetusvirastossa.
”Lain mukaan kunnalle muodostuu velvoite valvoa koulunkäyntiä, kun henkilö on rekisterissä ja kunnassa kirjoilla. Selvitämme parhaillaan, milloin lapselle syntyy oppivelvollisuus”, Kyllönen sanoo.

”Jos perhe asuu useamman kuukauden Helsingissä, vanhempien pitää hakeutua opetusviranomaisten luokse. Kun asuminen on pysyvää ja kestää esimerkiksi lukukauden, opetus järjestetään. Teemme päätökset tapauskohtaisesti lapsen edun kannalta”, sanoo Helsingin opetusasioista vastaava apulaiskaupunginjohtaja Tuula Haatainen.

Haataisen mukaan nyt ollaan uudessa tilanteessa erilaisten uusien ryhmien kanssa. Kaupungin tulee miettiä lapsen edun kannalta, miten romanileiriläisten perheitä voitaisiin informoida, että viesti kouluun pääsystä menee heille perille.

”Tavoitteenahan on, ettei vanhempien siirtyminen maasta toiseen aiheuta lasten syrjäytymistä. Jos lapset eivät ole koulussa, sukupolvelta toiselle siirtyvä köyhyys kasautuu.”

Haataisen mielestä romanisiirtolaisten lasten oppivelvollisuus täytyisi linjata valtakunnan tasolla opetushallituksessa ja ministeriössä. Kunnassa asioita ratkotaan arkitasolla.

Pääkaupunkiseudulla sekä Turussa ja Tampereella oppivelvollisille kielitaidottomille lapsille opetetaan suomen kieli niin sanotulla valmistavalla luokalla. Vuoden kuluttua lapset siirtyvät asteittain ”suomi toisena kielenä” -yleisopetukseen. Rahoitus tulee osin valtiolta, loput kaupungilta.

Marjo Kyllösen mukaan valmistavilla luokilla on hyvin tilaa, eikä lisäkuluja tule, ellei uusia ryhmiä jouduta perustamaan. Eniten maksavat tilavuokrat ja opettajien palkat. Oppilaille hankittavat opetusmateriaalien kustannukset eivät ole merkittäviä.

”Laki lähtee siitä, että kaupungin alueella asuville kuuluu järjestää perusopetus. Opetusvirasto selvittää parhaillaan minkälaisia yhteistyökuvioita tarvitaan kokonaisuuden kannalta, jotta pystymme vastaamaan olemassa olevaan tilanteeseen”, Haatainen selvittää.

Päätöksiä Helsingin kaupungin osalta voidaan odottaa lähiviikkoina.
Romanit koulu kartta
Romanilapsia eristävissä kouluissa oppimistulokset ovat heikompia kuin yhteiskouluissa. Grafiikka Hannu Kyyriäinen / SK.
Työttömyys pakottaa siirtolaisuuteen
Kalasataman romanileirissä asuvan Georg Florin, 32, mielestä olisi hienoa saada lapset kouluun. Taustalla juoksentelevat kuusi- ja seitsenvuotiaat tenavat, jotka asuvat henkilöautossa. Heidän äitinsä Macerika, 20, ei ole koskaan käynyt koulua.

Romanian romanilapsista 15 prosenttia ei mene kouluun laisinkaan. Euroopan romanilapsista lähes puolet jättää peruskoulun kesken. Euroopan komission yksi keskeisimpiä tavoitteita romanien aseman parantamiseksi on lasten koulunkäynti.

Georgi ei pidä Kiljusen ideaa kovin toimivana. ”Koulunkäynti on vaikeaa, koska meillä ei ole pysyvää kotia ja siihen on syynä rahan ja työn puute.”

Palkkatyön puutteessa romanit eivät voi rekisteröidä oleskeluoikeuttaan ja ovat pakotettuja jatkuvaan siirtolaisuuteen. Euroopan unionin perusoikeusvirasto kehottaa Euroopan maita luopumaan kolmen kuukauden jälkeen vaadittavasta oleskeluoikeuden rekisteröimisestä. Näin lasten koulunkäyntikin helpottuisi.

”Työskentelin aiemmin Romaniassa kuorma-autokuskina 13 vuoden ajan. Nyt on jäljellä pelkkää työttömyyttä. Olemme täällä, koska Romaniassa meillä ei ole tulevaisuutta”, Georg kertoo.

Kalasatama leirissä asuvat romanit keskustelevat pitkään taivasalla koulun mahdollisuudesta toiveen pilke silmäkulmassa. Päällimmäisenä on huoli pian koittavasta Helsingin kaupungin toimeenpanemasta häädöstä. Romanit eivät tiedä mihin menevät.

Euroopan väestöstä 17 prosenttia elää köyhyydessä, romanien kohdalla luku on neljä kertaa suurempi. Euroopan talouskomission mukaan 73 prosenttia Euroopan 10-12 miljoonasta romaneista on työttömiä.

”Missä voisimme oikein asua ja mistä saisimme töitä?”


Aiheesta lisää SK:ssa 34/2011 (ilm. 26.8.).

2011/08/25

Elämää romanileirissä

Helsingin Kalasataman romanit ovat kiertäneet maasta toiseen työtä etsimässä. Häädöistä on tullut eurooppalainen tapa suhtautua heihin.

Kuvat ja teksti © Kukka Ranta
Kuvakertomus © Markus Pentikäinen ja Kukka Ranta.

Lue aiheeseen liittyvä Kukka Rannan reportaasi Leiristä leiriin SK:sta 34/2011 (ilm. 26.8.), sekä 26.8.2011 SK:ssä julkaistu artikkeli Romanileiriläisten lapset pääsevät kouluun Vantaalla, Helsinki pohtii.

2011/08/04

Lutkamarssi Suomessa viikonloppuna - ”raiskaus ei ole omasta käytöksestä kiinni”

”Lutkamarssi uudistaa feminismiä ja vahvistaa itsemääräämisoikeutta.”
Heidi Räihän maalaamassa banderollissa kysytään, aiheuttaako raiskauksia minihame, humalatila vai raiskaajat?
Kuva: Kukka Ranta.


Opiskelija Heidi Räihä, 28, kastaa sormensa maalipurkkiin ja levittää punaista viivaa banderollikankaaseen. Hän on yksi Lutkamarssin järjestäjistä. Kansainvälinen feministinen marssi järjestetään Suomessa lauantaina 6. elokuuta.

Helsingissä uuden ylioppilastalon banderollitalkoissa häärää toistakymmentä aktiivia. Toimijoita on niin Helsingistä, Turusta kuin Tampereelta yhteensä lähes satakunta. Heidi Räihä tuli mukaan ensikertalaisena, kuten kymmenet muutkin.

Räihä seurasi pitkin kevättä mediasta Slut Walk -ilmiön herättämää julkista keskustelua maailmalla ja alkoi toivoa, että marssi järjestettäisiin myös Suomessa. Kun Facebookista tuli kutsu osallistua toimintaan, Räihä liittyi muiden feministien joukkoon.

Lutkamarssin banderollityöpajassa häärää myös pidemmän linjan feministiaktiivi, 23-vuotias sukupuolentutkimuksen opiskelija Vuokko Viljanen.

”Feminismiä on pidetty marginaalisena alakulttuurina. Pitkään on ollut feministisiä järjestöjä ja instituutioita, mutta nyt kuhisee erityisesti ruohonjuuritasolla”, hän sanoo.

Kuva: Kukka Ranta
Ihmiset ryhmittyvät maailmanlaajuisesti, ja liike on kaikkea muuta kuin marginaalinen.

Vastalause syyllistämiselle

Muutamassa kuukaudessa runsaasti mediahuomiota saanut Lutkamarssi on pyyhkäissyt pitkin mantereita USA:sta Australiaan, Rio de Janeirosta Lontooseen ja Etelä-Afrikasta Pohjoismaihin. Myös Delhissä järjestettiin oma Slutwalk heinäkuun lopussa.

Kaikki alkoi siitä, kun torontolainen poliisi ohjeisti tammikuussa Yorkin yliopistolla pitämässään puheessa, ettei naisten tulisi pukeutua kuin huorat. Raiskauksen uhrin syyllistämiseen kyllästyneet tuhannet feministit järjestivät vastaukseksi Lutkamarssin.

Neljäkymmentä vuotta sitten feministinen liike sai potkua, kun New Yorkin feministit marssivat vuoden 1968 Miss Amerikka -kilpailun yhteydessä mielenosoituskyltteineen. Naiset heittivät patriarkan miellyttämisen symboleita, kuten rintaliivejä, korkokenkiä ja Playboy-lehtiä ”vapautuksen roska-astiaan”.

Tänään sadat tuhannet naiset ja myös miehet marssivat vapautuneesti ympäri maailmaa, monet rintaliivit näkyvästi yllään. Poliisin lipsahdus Kanadassa yhdisti ihmisiä ympäri maailmaa, kun globaalimedia mahdollisti kokemusten jakamisen. Seksuaalinen ahdistelu, raiskaus ja uhrin syyllistäminen ovat universaaleja ilmiöitä.

Lutkamarssin osallistujia Australian Sydneyssa 13. heinäkuuta 2011.
Kuva Greg Wood / AFP / Lehtikuva
.
Seksuaalirikokset kasvussa

Lutkamarssin järjestelijöistä monet ovat kokeneet puristelua, huorittelua ja jatkuvaa ulkonäön perusteella tapahtuvaa arvostelua.

Suomessa viranomaisten tietoon tuli vuonna 2010 yli 800 raiskaustapausta. Arviolta yhdeksän kymmenestä raiskauksesta jää ilmoittamatta. Viime vuosikymmeneen verrattuna uhrien määrä on kasvanut kolmanneksen.

”Raiskauskriisikeskus Tukinaiseen soitetaan noin kahdeksan puhelua päivässä, joista useimmiten kaksi on raiskatun ensiyhteydenottoja. Soitot saattavat koskea juuri tapahtunutta tai yli 20 vuotta sitten sattunutta raiskausta”, tukinaisen päivystävä juristi Riitta Silver kertoo.

Raiskaus koskee kaikkia ikäryhmiä lapsista yli 60-vuotiaisiin. Ääripäistä tietoa saadaan vähiten. Suurin ryhmä on lähisuhteessa koettu väkivalta, josta ilmoittaminen tekeminen on vaikeinta. Myös miehiä raiskataan, mutta yhteydenottokynnys on häpeän vuoksi hyvin korkea.

Silverin mukaan seksuaalirikostunnusmerkistöä tulkitaan enemmän fyysisen väkivallan kautta. Usein unohdetaan psyykkinen tila. Itse raiskaukseen liittyy pelkotiloja, lamaantumista ja tekijän auktoriteettiaseman hyväksikäyttöä. Toisaalta kynnys määritellä teko törkeäksi raiskaukseksi on liian korkealla. On tapauksia, joissa fyysistä väkivaltaa on käytetty hyvin paljon, mutta silti teko on arvioitu raiskaukseksi.

Kesäkuun alussa voimaan tulleen uuden lain mukaan raiskaus on raiskaus huolimatta siitä, onko raiskaaja itse aiheuttanut uhrin puolustuskyvyttömän tilan, kuten humalan. Harva tietää, että seksuaalirikoksen uhrilla on oikeus ilmaiseen oikeudenkäyntiavustajaan, vaikka tämä on ollut laissa jo vuodesta 1993 lähtien. Jo poliisikuulustelusta lähtien voi mukana olla maksuton oikeudenkäyntiavustaja.

Riitta Silver pitää Lutkamarssia hyvänä nimivalintana. ”On tärkeää, että näistä asioista puhutaan, sillä usein naisia syytetään kevytmielisiksi. Kyseessä on rikos, joka ei ole omasta käytöksestä kiinni.”

Ei vain heteronaisten asia

Liike saattaa näyttää länsimaiden heteronaisten marssilta. Vuokko Viljasen mielestä kysymys on myös siitä, ketkä oikeuksiensa puolesta oikein pääsevät tai pystyvät toimimaan. ”Keskustelua pitäisi avata myös transnaisten ja -miesten sukupuolisuudesta sekä seksityöläisten ja siirtolaisten seksuaalioikeuksista.”

”Seksuaalisuus on kautta historian ollut yksi keskeisimpiä kontrollin kohteita. Lutkamarssi korostaa positiivisella tavalla seksuaalisuutta ja itsemääräämisoikeutta. Heikoimpien voimaannuttaminen on yksi feminismin olennaisimpia puolia. Lutkamarssi uudistaa kuvaa feminismistä”, Viljanen sanoo.

Banderollitekstiä huolellisesti viimeistelevä Heidi Räihä toivoo, että painavan viestin mielenilmaus herättää ihmiset tarkkailemaan asenteitaan naisia kohtaan ja antaa kyytiä raiskauksiin liittyville myyteille sekä virheellisille käsityksille.

Kuva: Kukka Ranta
Lutkamarssi kokoontuu lauantaina 6.8.2011 Helsingissä Kiasmalla klo 14, Tampereella Frenckellin aukiolla klo 14 ja Turussa Kauppatorilla klo 19.

Julkaistu Suomen Kuvalehdessä SK31, 5.8.2011

2011/07/15

Graffitigalleria esittelee ennen julkaisemattomia kuvia graffitin kulta-ajalta


The Diamonds Crew -jengi ja Pasilan kukkiva betonigalleria vuonna 1987. Kuva: Diamonds Crew.
Uusi Suvilahden graffitigalleria esittelee ennen julkaisemattomia valokuvia 1980-luvun The Diamonds Crew -graffitijengistä. Arkiston kätköistä löytyneet aarteet kertovat graffitin kulta-ajan ensimmäisestä aallosta, jolloin graffiti oli puhtaasti uutta, ja täyttä taidetta.

Kun graffiti saapui Suomeen 1980-luvulla, siihen suhtauduttiin kuin mihin tahansa uuteen taidemuotoon. Timanttiviisikon jäsenet maalasivat laittomuuksien ohella myös paljon tilaustöitä ympäri Suomea.
Suhtautuminen graffiteihin uuden ilmiön alkutaipaleella oli avoimen uteliasta. Kun vuonna 1988 Diamonds Crew -jengi jäi kiinni metron muuntajalaatikon luvattomasta maalaamisesta, rangaistukseksi määrättiin keskeneräisen teoksen loppuun viimeistely.

The Diamonds Crew -näyttelyssä on esillä kymmenkunta valokuvaa. Kuvissa vilahtavat Tuomas ”Shaker” Jääskeläinen, Juhana ”Pinn-up” Laurila ja Kirmo ”Candalf 80” Kivelä. Kaikki kolme toimivat nykyisin graafisella alalla, Jääskeläinen Bonnier Publicationsin taiteellisena johtajana. He ovat sukupolvi, joka ponnisti graffiteista ammatteihinsa.

Graffititaiteesta on tullut monelle leipätyö. Galleristit Umut Kiukas ja taiteilijanimellään esiintyvä Trama ovat itsekin 1980-luvun graffitikulttuurin kasvatteja. Garage-galleriassa myydään myös maalausvälineitä graffitien tekoon.

Kaksi 80-luvun graffitikulttuurin kasvattia, galleristi Umut Kiukas ja Tuomas ”Shaker” Jääskeläinen
pystyttämässä näyttelyä Suvilahdessa. Kuva: Kukka Ranta.
Make your mark -galleria kertoo näyttelyissään taiteesta, jota ei kymmenen vuoden graffitin vastainen nollatoleranssi pystynyt kitkemään. 1990-luvun lopusta alkaen Helsingin kaupungin Stop töhryille -kampanjan aikana nuoria on tuomittu koviin vankeus- ja vahingonkorvausrangaistuksiin – vuosikymmenien velkavankeuteen.

Silti graffiti elää. Intohimo aerosolitaiteeseen muodostaa vahvan yhteisön. Graffiti on elämäntapa, joka elää periksiantamattomassa asenteessa. Kaiken ytimessä on ystävyys, jolle näyttely on omistettu.

Kotiarkistojen kätkemät aarteet ovat esillä Suvilahden Make your mark -galleriassa heinäkuun ajan.
Kuva: Diamonds Crew.
Julkaistu Suomen Kuvalehdessä SK 28, 15.7.2011.

2011/07/04

Romanien tilanne on Euroopan yhteinen häpeä

Kouvolan Sanomat 3.7.2011 & Etelä-Saimaa  4.7.2011
Näkökulma: Kukka Ranta

Miksi romanit tulevat Suomeen kerjäämään, miettii moni kaupungilla kulkiessaan. Ongelmat on ratkaistava kotimaassa, säestävät poliitikot mediassa. Asia ei kuitenkaan ole ihan niin yksinkertainen.

Romanit liikkuvat pitkin Eurooppaa, koska he pakenevat työttömyyttä, rasismia, pakkohäätöjä tai huostaanottoja. He etsivät lapsilleen tulevaisuutta, ja itselleen utopiaa — paikkaa, jossa voisi elää muiden ihmisten lailla.

Kyseessä on koko Euroopan yhteinen häpeä. Yksi Euroopan unionin kansalaisten etninen ryhmä elää kehitysmaiden köyhien lailla köyhyysloukussa, josta ei ole ulospääsyä. Euroopassa on yli kymmenen miljoonaa romania, joista valtaosa asuu Itä-Euroopassa, erityisesti Romaniassa. Romanian romanilapsista lähes puolet syntyy ilman syntymätodistusta. Romaniaikuisista neljäsosalla ei ole henkilöpapereita, jolloin he eivät ole olemassaolevia kansalaisia, eivätkä pääse sosiaalipalveluiden piiriin.

Romaneilta puuttuvat lähes kaikki perusoikeudet, jotka meille muille eurooppalaisille ovat itsestäänselvyyksiä. Saniteettitilojen, sähkön ja veden puute ovat suurimpia ongelmia käytännön elämässä. Romanien eriytyminen slummeihin pahenee Amnestyn mukaan jatkuvasti. Romanit asuvat usein itse rakentamissaan hökkelikylissä Euroopan kaupunkien laitamilla. Vesi kannetaan kaukaa ja sähköt viritetään itse. Saniteettiasiat hoidetaan lähipusikoissa, minkä lisäksi myös puutteellinen jätehuolto pahentaa tautiriskejä.

Slummien eristäytyneisyys luo suojattomuutta ja altistaa rasistisille hyökkäyksille, jotka ovat viime aikoina Euroopassa yleistyneet. Asunnoista ja terveyspalveluista maksetaan tavallista korkeampaa hintaa, koska Euroopan irtolaisilla ei ole vaihtoehtoja, eikä usein mahdollisuutta valittaa epäoikeudenmukaisuudesta. On helpompaa lähteä kuin kohdata rasistiset viranomaiset.

Romanit kilpailevat yhdessä paperittomien siirtolaisten kanssa alhaisimman tuloluokan epävirallisista töistä esimerkiksi rakennustyömailla tai vihannes- ja hedelmäviljelmillä. Työsuhteessa potkut saattavat yllättää milloin vain, ja palkat jäävät usein maksamatta.

Talouskriisin kiristäessä Etelä-Euroopan maita ovat siirtolaiset menettäneet työpaikkansa ensimmäisinä. Tuloja etsitään nyt entistä laajemmin ympäri Eurooppaa. Ainut paikka ansaita rahaa löytyy useimmiten kadulta. Työ ja varma toimeentulo olisi avain moneen ongelmaan, mutta työtä ei romaneille helpolla heru.

Toimeentulon ja arjen epävarmuus nakertaa voimavaroja ja tulevaisuuden haaveita. Köyhät eivät suunnittele elämäänsä, koska edes tästä päivästä ei ole varmuutta. Vallitsevaan yhteiskuntajärjestelmään ja sitä pyörittäviin ihmisiin ei juuri luoteta, koska selkäytimessä on vuosisatojen pakeneminen viranomaisten mielivallalta. Romaneille perhe on tärkein yksikkö ja turva mitä maailmassa voi olla.

Häädöistä ja karkotuksista on muodostunut yleiseurooppalainen tapa reagoida romanien liikkumiseen. Ranska on karkottanut kahden viime vuoden aikana yhteensä 20 000 romania takaisin Romaniaan ja Bulgariaan. Lähtijöiltä kerätään sormenjäljet etniseen rekisteriin, jotta paluu ei olisi enää mahdollista. Myös Italiassa on kerätty vastaavaa rekisteriä. Naapurimaamme Ruotsi, samoin kuin Saksa, on karkottanut romaneja takaisin konfliktiherkälle alueelle Pohjois-Kosovoon.

Kun ei pysty elättämään itseään, se on syy karkotukseen vapaan liikkumisen direktiivin mukaisesti. Ruotsissa tätä korttia on jo käytetty. Myös Suomi on astunut samalle tielle — romanit ovat lähteneet lasten huostaanoton uhalla. Häädöt ovat Helsingissä arkipäivää. Köyhät vain siirtyvät syrjemmälle. Siirtolaisromanit koetaan ennen kaikkea ongelmana, josta on päästävä eroon.

Massahäätöjen lisäksi toinen romaneja vaivaava vitsaus on oikeistopopulismin nousu Euroopassa. Kun muukalaisvihamielisyydellä itsensä parlamentaariseen valtaan lietsovat ryhmät vahvistuvat, tulee rasistisesta puheesta sallittua.

Kerjäämisen saa loppumaan, kun ihmiset työllistyvät ja pystyvät elättämään itsensä. Tarvitsemme ennen kaikkea yhteiskunnasta lähtevää muutosta. Politiikkaa, joka tavoittelee yhdenvertaisia mahdollisuuksia kouluttautua, tehdä töitä ja saada erilaisia palveluja.

Vaikka Euroopan syrjityimmälle vähemmistölle nyt annettaisiin mahdollisuudet kaikkiin samoihin oikeuksiin kuin meillä muilla, on edessä vielä sukupolvien mittainen taistelu ennakkoluulojen voittamiseksi. Suomalaisten romanien asemasta on säädetty lakeja jo vuosikymmenien ajan, mutta edelleen vahvat asenteet ja ennakkoluulot löytyvät molemmin puolin.

Valinta tehdään nyt: ajammeko ihmisiä etnisen taustan perusteella entistä kovempaan kurjuuteen, kasvatamme luokkaeroja ja rakennamme lapsillemme tulevaisuuden, jossa konfliktit ja viha vallitsevat? Vai valitsemmeko kauaskantoisesti oikeudenmukaisuuteen perustuvan yhteiskunnan, Euroopan, jossa on kaikille yhtäläiset oikeudet — ihonväriin ja etniseen taustaan katsomatta?

Kirjoittaja on toiminut Vapaa liikkuvuus -verkostossa ja seurannut vuosien ajan romaniprojektin etenemistä Helsingissä.

Kolumni julkaistu Etelä-Saimaassa 4.7.2011 ja Kouvolan Sanomissa 3.7.2011.

2011/05/01

Miesten valtakunnassa

Catinen kylä Mosambikissa
| Tasa-arvo | 30.5.2011 | Kukka Ranta
Vanha papparainen laahaa jalkojaan eteenpäin. Hän istahtaa maahan uupuneena ja laskee kävelykepin viereensä. Ollaan etelämosambikilaisessa pienessä kylässä, Catinessa.

Alle vuoden ikäinen lapsi hoipertelee vanhuksen syliin leikkimään. Kyseessä ei ole isoisä, vaan tuore isä jälkeläistään kaitsemassa.

Tovin jälkeen lapsi tepastelee takaisin parikymppisen äitinsä syliin. Tämä istuu etäämmällä yhdessä muiden naisten kanssa.

Kylän lähes jokaisella naisella on lapsi, joillakin kaksi imetettävää rinnoillaan vuorottelemassa. Nuori äiti kaivaa paitansa alta rintaa, vauva alkaa imeä ahnaasti. Äiti kertoo lapsensa iäksi kahdeksan kuukautta, mutta hetken mietittyään korjaa sen kymmeneksi kuukaudeksi.

Hymyilevä nuori äiti ei tiedä omaa ikäänsä. Vanhempi nainen vieressä tulee hätiin: "Synnyit joskus sodan loppumisen aikoihin."

Pitkä sisällissota Mosambikin päättyi aselepoon vuonna 1990 ja rauhasopimus allekirjoitettiin kaksi vuotta myöhemmin. Tytön täytyy siis olla noin 17-19-vuotias. Sylissä istuva vauva on hänen toinen lapsensa.
Lapsen isäksi paljastuu kauempana toisen puun alla istuva kuusikymppinen mies.

Nuori äiti kertoo, että hänen setänsä karkasi kauan sitten erään kyläläisen vaimon kanssa. Vaimonsa menettäneen miehen veli on kyläyhteisössä kunnioitettu ja pelätty noitatohtori. Hän marssi aviorikkojan veljen, siis naisen isän, taloon vaatimaan hyvitystä tapahtumista.

Rikoksen sovitukseksi kelpasi perheen tuolloin noin 10-vuotias tyttö. Hänestä tuli noitatohtorin neljäs vaimo. Tähän loppui tytön koulunkäynti ja pian hänestä tuli äiti.

"Mutta en minä enää sure, nyt on vain jatkettava elämää", nuori äiti kertoo vauvansa päätä hellästi silittäen.

Naisen paikka on kaikkialla ja ei missään

Syrjäisen Catinen kylän naisista vain muutama ymmärtää Mosambikin virallista kieltä portugalia, vaikka se on maan koulujen virallinen opetuskieli. Suurin osa naisista naitetaan hyvin nuorina, viimeistään kuukautisten alkaessa. Uusilta työvelvollisuuksilta ja raskauksilta ei kouluun enää ehdi.

Naisten arkeen kuuluu vaatteiden pesemistä, ruoanlaittoa, käsitöitä ja kodin piirin siistimistä. Naiset myös viljelevät, miehet osallistuvat satunnaisesti.

Naiset heräävät ennen auringon sarastusta, hakevat vedet ja puut, sytyttävät tulen, valmistavat ruuan. Kylän keskelle rakennetulla kaivolla käydään monia kertoja päivässä. Naiset heräävät ensimmäisinä, ja menevät viimeisinä nukkumaan.

Miesten töitä ovat rakentaminen, niittäminen, puuveistosten ja -esineiden valmistaminen sekä kylän hallinnolliset asiat.

Monesti miehen ensimmäinen vaimo saattaa päättää etsiä miehelleen uuden vaimon, kun omat voimat alkavat ehtyä. Uusi nuori vaimo voi tehdä raskaimmat työt ja vanhempi pääsee vähemmällä.

Kun Catinen kylässä koittaa ruoka-aika, naiset tarjoilevat ruuan miestensä edessä polvistuen, katse maahan suunnattuna. Tämän jälkeen nainen voi syödä maassa istuen, kun mies istuu korkeammalla puupenkillä naisista ja lapsista etäämmällä.

Nainen ei voi kieltäytyä, jos mies haluaa häneltä palveluksia. Eikä nuori tyttö voi kieltäytyä, kun vanhemmat päättävät naittaa lapsensa.

Avioliittoon hoputtamisen syynä on usein köyhyys: vanhempia helpottaa, jos perheessä on yksi suu vähemmän ruokittavana. Perhe saa tyttärestään myös vähän tuloja, sillä miehen kuuluu antaa lahja, vaikkapa vuohi, vaimonsa vanhemmille.

Julkaistu Maailman kuvalehdessä 5/2011.

2011/04/13

Kalastus on julmaa kauppaa

Eurooppa on maailman suurin kalan markkina-alue ja entistä enemmän riippuvainen tuontikalasta. Euroopan omien kalakantojen huvetessa pyydyksiä viritetään kehitysmaiden vesille. Kukka Ranta seurasi laitonta kalakauppaa Länsi-Afrikan apajien ja maailmanmarkkinoiden solmukohdassa, Las Palmasin kalasatamassa Kanariansaarilla.

Länsi-Afrikan kala-apajien ympäröimistä Kanariansaarista on muodostunut keskeinen paikka kansainvälisessä kalakaupassa. Gran Canarian saari tarjoaa kansainvälisille kala-aluksille mahdollisuuden tankkaukseen ja huoltoon. Useat ympäristöjärjestöt ja Euroopan komissio epäilevät Las Palmasin satamaa yhdeksi maailman suurimmista laittoman kalakaupan keskuksista. Kalaa kulkee Länsi-Afrikan merialueilta kohti jatkuvasti kasvavia Euroopan ja Aasian markkinoita.

"Tuo venäläinen alus tappaa", tokaisi aluksen vieressä seisova espanjalainen satamatyöntekijä Komorien lipun alla toimivasta jättitroolarista. Euroopan komission mukaan 63 prosenttia maailman kauppalaivoista on rekisteröity jonkin toisen valtion lipun alle. Toimenpiteellä kierretään oman maan korkeaa verotusta tai tiukempaa kalastus-, työ- ja ympäristölainsäädäntöä. Mukavuuslippulaivat eivät noudata merenkulkijoiden työehtosopimuksien velvoitteita.

Las Palmasin sataman laivat ovat lähinnä espanjalaisia tai aasialaisia, mutta perässä saattaa liehua Belizen, Panaman tai Liberian lippu. Ghanalainen kalastaja esittelee ylpeänä siskonsa kuvaa espanjalaisen kapteenin Bitufo-aluksen kannella. Laiva on rekisteröity Belizen mukavuuslipulla ja kalastaa Mauritaniassa. Environmental Justice Foundation (EJF) -järjestön mukaan laitonta kalakauppaa käydään erityisesti mukavuuslippulaivoilla.

Las Palmasin satamassa Belizen lipulla rekisteröity Bitufo-alus odottelee juuri Mauritaniaan lähtöä. Työläisiä palkataan suoraan Mauritaniasta, ja heitä hankitaan Bitufo-alukseen kymmenkunta. Palkka riippuu kalasaaliista. Bitufo-aluksen kapteeni Manuel ei suostu kertomaan tarkempaa palkkaa, vaan tyytyy naureskeluun. ”Espanjassa sopimusta kutsutaan contrato basuraksi.” Suomeksi kyse on roskasopimuksista. ”Jos tulee ongelmia, voin antaa potkut saman tien, ilman aikarajaa”, kapteeni kertoo ohjaushytissään hykerrellen.

Maailman kalakannat ovat romahtamaisillaan. YK:n arvion mukaan markettien hyllyt tyhjenevät vuoteen 2048 mennessä, ellei radikaalia muutosta tapahdu. Euroopan vesien omista kalakannoista vain 25 prosenttia kestää nykyisen kalastustahdin. Kalakadosta huolimatta Eurooppa on pystynyt kasvattamaan kalan kulutusta tuomalla 60 prosenttia syödystä kalasta EUn ulkopuolisilta alueilta. Suurin osa EUn 20 kalastussopimuksesta on solmittu Länsi-Afrikassa, jonka merialueet kuuluvat maailman rikkaimpiin. WWF arvioi, että puolet Eurooppaan tuodusta kalasta on laittomasti kalastettua.

Mauritanialainen kalastaja Ousmane Sissokho asuu Las Palmasin satamaan hylätyssä ruosteisessa kalastusaluksessa. Viettäessään juhlapäivää, tai kun mieli on iloinen, Ousmane pukee ylleen perinteisen mauritanialaisen asun. Las Palmasin satamassa asuu kymmeniä paperittomia siirtolaisia. Useimmat ovat entisiä tai työttömiä kalastajia Länsi-Afrikasta. He puhuvat paljon perheistään ja haaveilevat lastensa tulevaisuudesta, vaikka ovat menettäneet omansa.

Kuvareportaasi julkaistu Voimassa 24.3.2011.

EU kalavarkaissa

Laittoman kalakaupan & siirtolaisuuden jäljet johtavat Kanarian kautta sylttytehtaalle: meihin, Euroopan unioniin & eurooppalaisten ruokapöytiin.

On taas se aika vuodesta, kun skandinaavieläkeläiset ja lapsiperheet ovat täyttäneet Kanarian saarten lomakeskukset. Turistien lisäksi Euroopan lomaparatiisilla käy muukin liikenne.

Las Palmasin satama toimii rahtiliikenteen ohella myös kansainvälisen kalakaupan keskuksena. Useat ympäristöjärjestöt ja Euroopan komissio epäilevät Las Palmasin satamaa yhdeksi maailman suurimmaksi laittoman kalakaupan keskukseksi.

Kalaa kulkee Länsi-Afrikan rikkaalta kala-apajalta kohti jatkuvasti laajenevia Euroopan ja Aasian markkinoita.

Päivittäin Las Palmasin sotilaskentältä nousee lentokone, joka suuntaa Länsi-Afrikan alueelle tarkkailemaan mahdollisten venepakolaisten lähtöyrityksiä kohti Kanarian saaria ja Euroopan unionia toiveenaan varmempi tulevaisuus. Samaan aikaan kansainväliset alukset liikakalastavat maailman köyhimpien maiden luonnonvaroja.

Vuonna 2006 lähes 31 000 Länsi-Afrikan siirtolaista rantautui lomasaarten hiekkarannoille puisilla kalastuspaateilla. Edellisvuoteen verrattuna luku oli räjähtänyt hetkessä yli kuusinkertaiseksi. Mikä mahtoi saada aikaan nopean muutoksen?

Samaan aikaan Senegalin ja EU:n välinen, vuosikymmenien ikäinen kalastussopimus jätettiin uusimatta, kun maan kalakannat olivat romahtaneet.

Senegalista ja Mauritaniasta – maista joiden kanssa EU:lla on ollut pisimmät ja suurimmat kalastussopimukset – muodostui suurimmat siirtolaisten lähtöalueet kohti Euroopan unelmia.
Siirtolaisuus laitettiin kuitenkin hetkessä kuriin. Euroopan unionin ja Espanjan miljoonien eurojen ohjelmilla siirtolaisten määrä Kanarialle on romahtanut yli 90 prosenttia.

Vuonna 2010 Euroopan unionin lomaparatiisiin rantautui enää 204 siirtolaista. Miten tämä on mahdollista?

Las Palmasin vanhan kaupungin San Telmon keskuspuiston upeimman edustustalon ovella seisoo sotilas ojennuksessa. Rakennus on Espanjan puolisotilaallisen poliisiorganisaation Guardia Civilin keskus, josta valvotaan koko Länsi-Afrikan aluetta Sea Horse -ohjelmalla.

Kättä viedään otsalle ja kantapäät lyövät yhteen, kun majuri Daniel vie vierasta syvemmälle Guardia Civilin rakennukseen. Käytäviä koristavat valokuvat hengenvaarallisen venematkan rasittamista Länsi-Afrikan siirtolaisista.

Espanjan, Portugalin ja Länsi-Afrikan maiden välinen Sea Horse -ohjelma alkoi vuonna 2006. Kahdenväliset sopimukset allekirjoitettiin Marokon, Senegalin, Mauritanian ja Kap Verden välillä. Ohjelma kattaa poliisien väliset vierailut sopimusvaltioiden kesken, tiedon ja teknologian vaihtamista, välineiden lahjoituksia, koulutusta, valvonnan kehittämistä ja poliisikonferensseja.

”Tavoitteenamme on estää siirtolaisten lähtö ja traaginen merimatka, ja tämä onnistuu vain yhteistyöllä lähtömaiden kanssa”, majuri Daniel selostaa. Vuonna 2007 ohjelma laajeni, kun yhteyksien helpottamiseksi rakennettiin satelliittijärjestelmä. Puhelimitse ja internetin välityksellä vaihdetaan tietoa siirtolaisasioista ja tehdään päätöksiä ihmisliikkeiden hallinnasta.

Las Palmasin Guardia Civilin valvomohuoneen seinälle on heijastettu kaksi tietokoneen ruutua. Satelliittiohjelma tarkentaa Länsi-Afrikan alueelle, ruutuun hahmottuu valtavasti pieniä puisia kalastuspaatteja Senegalin rannikolla.

Juuri tuollaisilla kymmenet tuhannet lähtevät kohti Eurooppaa.

Kahden välisiä sopimuksia Länsi-Afrikan kanssa hallinnoivat Espanjan valtio ja Guardia Civil. Euroopan komissio rahoittaa ohjelmasta 80 prosenttia, mikä vuosina 2006–2009 tarkoitti 6 miljoonaa euroa. Loput 20 prosenttia budjetista maksaa Espanjan valtio Guardia Civilin kautta.

”Afrikan maat eivät maksa ohjelmasta mitään. Länsi-Afrikan maat hyötyvät siitä ja vastaanottavat koulutusta, teknologiaa ja viranomaisyhteistyötä”, Daniel tarkentaa.

Guardia Civilin yläkerran perähuoneessa seisoo marokkolaisia naisia univormuissa nauraen. Vieressä senegalilainen ja mauritanialainen poliisi tapittavat tietokoneruutuja. Reunimmaisena puhelimessa neuvottelee Euroopan rajaturvallisuusvirasto Frontexin edustaja, joka on vierailulla Puolan päävirastosta.

”Meillä on täällä poliiseja vaihdossa Sea Horsen sopimusvaltioista. Vastaavasti espanjalaisia poliiseja on runsaasti Länsi-Afrikassa, he ovat ikään kuin Sea Horse -ohjelman suurlähettiläitä”, Daniel hymähtää.
Satelliittiyhteydellä toimivilla tietokoneilla ja puhelimilla kerätään tietoa suoraan lähtömaista. Paikalliset poliisit vihjaavat Guardia Civilille mahdollisista rajaylityksistä. Venematkat yritetään estää ennen kuin ne ehtivät edes alkaa.

Guardia Civilin poliisit partioivat laivoineen pitkin Senegalin ja Mauritanian rannikkoa 365 päivää vuodessa. Kaksi alusta on jatkuvasti liikkeellä kummankin valtion edustalla. Paikan päällä Länsi-Afrikassa toimii yhteensä noin 100 Guardia Civilin poliisia.

Tämän lisäksi Frontexin maksama, Kanarian Guardia Civilin hallinnoima valvontalentokone tarkkailee päivittäin ilmasta käsin Mauritanian ja Senegalin rannikoiden mahdollisia siirtolaislähtöjä.

Tänä vuonna Sea Horse -ohjelma laajenee entisestään Malin, Nigerin, Guinean ja Burkina Fason alueelle. 

Frontex on parhaillaan suunnittelemassa Kanarian saarten ja Länsi-Afrikan välisen alueen HERA-ohjelman uusimista. Ohjelma keskittyy erityisesti Marokkoon, Senegaliin ja Mauritaniaan. Frontexilla on tällä hetkellä käytössään kolme lentokonetta.

Vuonna 2006 myös Suomi lähetti rajavalvonnan tueksi yhden valvontalentokoneen.

Sea Horse -ohjelman ja Frontexin lisäksi Espanjalla on käytössä SIVE-tutkavalvontajärjestelmä. Korkean teknologian kameroilla näkee kilometrien päähän; siirtolaisveneet havaitaan hyvissä ajoin ennen saapumistaan rannikolle. SIVE-kameroita on asennettu pitkin Kanarian saarten, Marokon, Algerian ja Manner-Espanjan rannikkoa. Valvontaa aiotaan laajentaa niin pitkälle kuin siirtolaisten lähtöyritykset järjestelmältä vaativat.

Majuri Daniel kertoo, kuinka SIVE:n avulla ihmiset saadaan nopeammin kiinni ja näin vähennetään heidän merillä oloaan. Riski kuolla on sitä suurempi, mitä pidempään merimatka kestää. Vuonna 2010 Guardia Civil löysi 15 hukkunutta, vuonna 2009 yhteensä 39 ja 2008 uhreja löytyi 44.

Kuitenkin siirtolaiskontrollit ovat ajaneet ihmisiä entistä pidemmille reiteille. Siirtolaiskontrolleja pelätessään ihmiset ottavat yhä suurempia riskejä välttääkseen kiinnijäämisen ja karkotuksen.
Euroopan ratkaisu siirtolaisongelmaan on rajakontrollien tiukentaminen, säilöönottokeskusten rakentaminen, karkotukset ja siirtolaisten lähdön estäminen – maksoi mitä maksoi. Euroopan unioni ja Espanja ovat käyttäneet miljoonia euroja siirtolaisuuden tukkimiseen, mutta miksi siirtolaiset ylipäätänsä lähtevät?

Halutaanko asiasta kenties vaieta?

Minkälaisia kauppapoliittisia yhteyksiä Euroopalla on Länsi-Afrikassa?

Guardia Civilin mukaan vuoteen 2005 saakka suuri enemmistä venepakolaisista oli marokkolaisia ja Länsi-Saharan pakolaisia. 

Vuonna 2006 tilanne muuttui, kun siirtolaisia alkoi saapua räjähdysmäisesti lähinnä Senegalista ja Mauritaniasta, kertoo siirtolaisten reittejä tutkiva Guardia Civilin poliisi.

Vuosien 2008 ja 2009 aikana siirtolaisia saapui Senegalista ja Norsunluurannikolta ja kaikkialta niiden välistä, mutta suurin osa oli kuitenkin mauritanialaisia.

Miksi pakolaisia tulee juuri Senegalista ja Mauritaniasta?

Länsi-Afrikka on maailman suurin laittoman kalakaupan alue. Harmaa kalakauppa kattaa 40 prosenttia alueen kokonaissaalista. Saharan etelänpuoleinen Afrikka menettää rahassa noin miljardi dollaria vuosittain, arvioi Oceana-järjestö.

Yksi keskeinen laitonta kalastusta kiihdyttävä tekijä ovat jatkuvasti laajenevat markkinat niin Euroopassa kuin muuallakin maailmassa – erityisesti Aasiassa. Useat ympäristöjärjestöt, kuten Greenpeace, WWF, Environmental Justice Foundation ja Oceana, syyttävät EU:ta ja kansainvälisiä aluksia kehitysmaiden kalakantojen ryöstämisestä.

Maailman kalakannat ovat romahtamaisillaan. YK:n arvion mukaan markettien hyllyt tyhjenevät vuoteen 2048 mennessä, ellei radikaalia muutosta saada heti aikaan. FAO arvioi, että maailman kalakannoista 80 prosenttia on liikakalastettua. Kalat eivät ehdi lisääntymään, kun uudet tehopyydykset jo vievät mukanaan.

Euroopan vesien omista kalakannoista vain 25 prosenttia kestää nykyisen kalastustahdin. Eurooppalainen syö kalaa keskimäärin reilut 25 kiloa vuodessa. Maa- ja metsätalousministeriön mukaan Suomessa kulutetaan Euroopan maista kolmanneksi eniten kalaa vuodessa.

Eurooppa on pystynyt laajentamaan kalan kulutusta kalakadosta huolimatta tuomalla 60 prosenttia alueellaan syödystä kalasta EU:n ulkopuolisilta alueilta. Suurin osa EU:n 20 kalastussopimuksesta on solmittu Länsi-Afrikassa, joka on yksi maailman rikkaimpia merialueita. WWF arvioi, että puolet Eurooppaan tuodusta kalasta on laittomasti kalastettua.

Sekä eurooppalaiset että aasialaiset ovat kalastaneet Länsi-Afrikan alueen rikkailla vesillä kolonialismin alkuajoista saakka. Saharan etelänpuoleisista Afrikan maista Senegal solmi ensimmäisenä kalastussopimuksen Euroopan kanssa vuonna 1979, minkä jälkeen muut maat tulivat perästä.

Senegal sopi myös ensimmäisenä 1980-luvulla rakennesopeutusohjelman Maailmanpankin ja IMF:n kanssa velkaehtoineen. YK:n ympäristöohjelman mukaan rakennesopeutusohjelma painotti Senegalin kalataloutta; viennistä saaduilla tuloilla maksettiin velkoja ja niiden korkoja. Suurin osa kalaviennistä suuntautui Euroopan markkinoille.

Vuonna 2002 WWF julisti, että Länsi-Afrikan kalakannoista puolet on kadonnut. Pitkin 2000-lukua Länsi-Afrikan pienkalastajien painajainen paheni. Enää ei riittänyt muutaman tunnin tai päivän mittainen kalastusmatka, vaan rahaa oli säästettävä muutaman viikon ajaksi niin polttoainetta, ruokaa kuin kalansäilöntään tarvittavaa jäätä varten. Saaliista ei kuitenkaan ollut varmuutta ja monet menettivät tulojaan.

EU:n ja Senegalin välistä vuonna 2006 umpeutunutta kalastussopimusta ei enää uusittu, kun alueen kalakannat olivat romahtaneet. Samaan aikaan räjähti siirtolaisuus Länsi-Afrikasta kohti Kanarian saaria ja Euroopan unelmia, kun yli 31 000 siirtolaista pakkautui pieniin puisiin kalastusaluksiin henkensä uhalla. Nyt EU:n suurin, vuosittain 86 miljoonan euron arvoinen sopimus, on solmittu Mauritanian kanssa vuoteen 2012 saakka.

EU:n ja Länsi-Afrikan maiden välisiin kalastussopimuksiin ei vieläkään ole asetettu kalastuskiintiöitä; vain alusten määrää ja kalalajeja on määritelty.

Länsi-Afrikan kala-apajien ytimessä on Kanarian saarista muodostunut keskeinen tekijä. Gran Canarian saaren satama tarjoaa kansainvälisille kala-aluksille edellytykset tankkaukseen ja huoltoon.
Niin ympäristöjärjestöjen kuin Euroopan komission arvioiden mukaan Las Palmasin sataman kautta kulkee merkittävä osa Länsi-Afrikasta pyydetystä kalasta kohti eurooppalaisia kuluttajia ja kansainvälisiä markkinoita.

Kukaan ei pysty tarkasti sanomaan, kuinka suuri osa on harmaan kaupan tavaraa. Kalan alkuperää on vaikea tutkia. Kaikki tapahtuu kaukana merellä, maailman köyhimpien maiden rannikkovesillä, jossa ei valvontaan ole varaa.

Las Palmasin satama on avoin; kuka tahansa voi kulkea alueella, missä haluaa. Kukaan ei kysele tai kontrolloi. Sataman kalatarkastusosaston päällikkö Luis Ortín Trujillano ja sataman lehdistövastaava Manuel Vida ovat samaa mieltä laittoman kalan syytöksistä: ”Media liioittelee.”

”Satamassa toimitaan EU:n lakien mukaan. Kun on paperit ja luvat kunnossa, ei ole ongelmaa. Lähtökohtaisesti Las Palmasin satamassa ei ole laitonta kalaa”, miehet toistavat toisiaan tukien.

Satamassa kävelee vastaan afrikkalaisia siirtolaisia. Suurimmalla kalalaiturilla tervehtivät senegalilaiset, mauritanialaiset, marokkolaiset, perulaiset ja ghanalaiset kalamiehet. He työskentelevät espanjalaisille kapteeneille.

Viereisellä kalalaiturilla kohtaa japanilaisten, korealaisten, vietnamilaisten, kiinalaisten ja indonesialaisten kalastajien etäisiä katseita.

Alukset ovat suuria, useat hyvin ruosteisia, ja monet niistä tuhoavat rannikkoalueiden merenpohjaa troolatessaan saalista. Myyntiin kelpaamaton sivusaalis heitetään kuolleena takaisin mereen. Pahimmillaan mereen lentä useiden ympäristöjärjestöjen mukaan 80 prosenttia saaliista.

Tehokalastuksessa kuolee valtavasti kilpikonnia, lintuja ja muita uhanalaisia lajeja. Joka toinen minuutti verkkoihin kuolee delfiini, valas tai pyöriäinen. Senegalilaisten kalastajien mukaan roskakalaa saattaa kellua meren pinnalla tonneittain.

Las Palmasin sataman laivat ovat lähinnä espanjalaisia tai aasialaisia, mutta perässä saattaa liehua Belizen, Panaman tai Liberian lippu. Euroopan komission mukaan 63 prosenttia maailman kauppalaivoista on rekisteröity toisen valtion lipun alle. Mukavuuslipun hankinta on äärimmäisen helppoa, sen voi tehdä Internetissä muutamalla klikkauksella.

Toimenpiteellä kierretään oman maan korkeaa verotusta, sekä vältetään tiukkoja kalastus-, työ- ja ympäristölainsäädöksiä. Mukavuuslippulaivat (Flags of Convenience) eivät noudata merenkulkijoiden työehtosopimuksien velvoitteita.

Environmental Justice Foundation (EJF) -järjestön mukaan laitonta kalakauppaa käydään erityisesti mukavuuslippulaivoilla. Niillä vältetään kontrolleja ja tuomioita, kun alukset eivät ole EU:n lainsäädännön alla, tiedottaa Oceana-järjestö.

Kun kysyn Las Palmasin satamassa kelluvien mukavuuslippulaivojen sekaantumisesta laittomaan kalakauppaan, sataman yritysvastaava ja lehdistöpäällikkö Manuel Vidal vastaa välinpitämättömänä: ”Ei kiinnosta.”

Las Palmasin satamassa Belizen lipulla rekisteröity Bitufo-alus odottelee juuri Mauritaniaan lähtöä. Silmäänsä jatkuvasti vinkkaava kapteeni esittelee mielellään laivaansa. Alukseen kuuluu kolme espanjalaista työntekijää, jotka vastaavat tekniikasta ja ohjauksesta. Perulainen ja gambialainen kalastaja vastaavat kalastukseen liittyvistä asioista.

EU on säätänyt viime kalastussopimuksissaan, että maakohtaisesti tietty määrä kalastajia täytyy olla palkattu siitä maasta, jossa kalastetaan. Mauritaniassa määrä on 50 prosenttia.

Bitufo-alukseen palkataan Mauritanian sataman työnvälitystoimiston kautta kymmenisen henkeä kalankäsittelyä varten. Palkka riippuu kalansaaliista. Bitufo-aluksen kapteeni Manuel ei suostu kertomaan tarkempaa palkkaa vaan tyytyy naureskeluun.

”Espanjassa sopimusta kutsutaan contrato basuraksi”, suomeksi käännettynä roskasopimukseksi. ”Jos tulee ongelmia, voin antaa potkut samantien ilman aikarajaa”, kapteeni kertoo ohjaushytissään hykerrellen.

Belizeläinen Bitufo-alus kalastaa neljä kuukautta mustekalaa Mauritaniassa. Viikon välein kalasaaliit viedään myytäväksi Mauritanian satamaan espanjalaiselle Freiremar-yhtiölle, joka toimittaa pakastemustekalan Eurooppaan tai Aasiaan. Neljän kuukauden jälkeen alus palaa huoltoon Las Palmasiin.

Kalasatamassa notkuu siirtolaismiehiä työmääräyksiä odotellen. Osa heistä asuu satamaan jätetyissä merikelvottomissa ruosteisissa paateissa. Kun kysyn työoikeuksista, mauritanialaiset kalastajat tapittavat hämmentyneinä, vilkaisevat toisiaan ja repeävät nauruun.

”Ei afrikkalaisella merimiehellä ole työoikeuksia. Töitä paiskitaan jopa 24 tuntia vuorokaudessa, hyvä jos ehdimme nukkua. Jos valitat, saat potkut” merimiehet kertovat odotellessaan hanttihommien määräyksiä.

Mauritanialaiset ja senegalilaiset kalastajat kertovat kotimaistaan, kuinka yön pimeyden suojassa eurooppalaiset, venäläiset ja aasialaiset kalastusalukset lipuvat lähelle rannikkoa – sopimuksissa pienkalastajille suojatuille alueille – ja uhkaavat paikallisten ruokaturvaa tehopyydyksillään.

Greenpeacen mukaan yksi eurooppalainen alus kalastaa kuukaudessa sen, mitä 7 000 rannikkoalueiden pienkalastajaa vuodessa. Kalakadon Saharan eteläpuoleisessa Afrikassa on arvioitu kasvavan yhdeksänkertaiseksi vuoteen 2020 mennessä World Fish Center -järjestön mukaan.

Samaan aikaan kun Euroopassa ja Aasiassa kalankulutus kasvaa, vähenee kalan käyttö proteiinilähteenä Afrikan alueella. Elinkeinon menetys ei vaikuta vain yksittäiseen kalastajaan vaan kokonaisiin suku- ja kyläyhteisöihin. 

Elinkeinon romahtaminen uhkaa ruokaturvaa, heikentää terveyttä ja rajoittaa pääsyä maksullisen koulutuksen ja terveydenhuollon piiriin, sekä kasvattaa köyhien ihmisten velkataakkaa.
On toki monenlaisia syitä siirtolaisuudelle, mutta tuskin on sattumaa, että kalakantojen romahdus Länsi-Afrikassa on suoraan suhteessa siirtolaisuuden kiihkeän kasvun.

”Kalat hupenivat meristä, mutta erityisen vaikea oli vuosi 2005, jolloin kalaa ei enää tullut. Seuraavana vuonna Senegalista lähti siirtolaislautta vuoden jokaisena päivänä”, kertoo elinkeinonsa menettänyt entinen kalastaja, Kanarian saarten siirtolaisvankiloiden kautta Barcelonan kaduille päätynyt senegalilainen kahden lapsen isä.

Guardia Civilin majuri Daniel hämmästyy, kun kysyn laittomasta kalakaupasta. ”Guardia Civil ei ole koskaan havainnut mitään ongelmia kalakaupan laittomuuksista partioidessaan Länsi-Afrikan alueella, eikä ole koskaan kuullut mitään siirtolaisuuden ja kalakaupan mahdollisista yhteyksistä.”

EU:n kalastussopimuksia Länsi-Afrikan valtioiden kanssa on kritisoitu cash for access -periaatteesta: köyhän maan korruptoitunut hallinto on riippuvainen yksipuolisesta kauppasopimuksesta ja sen tuomista miljoonista, huolimatta syvenevästä ekologisesta ja sosiaalisesta kriisistä.

Laiton kalastus

WWF arvioi, että puolet Eurooppaan tuodusta kalasta on laittomasti kalastettua. Laitonta kalastus on silloin, kun on kalastettu
  • ilman olemassa olevaa lupaa
  • määrättyjen kalastuskiintiöiden ulkopuolelta
  • kalansaaliista ei ole jätetty virallista saalisilmoitusta
  • pyyntimenetelmät eivät ole olleet sopimusten mukaisia
Hupenevat kalakannat
  • FAO arvioi, että maailman kalakannoista 80 prosenttia on liikakalastettua.
  • YK:n mukaan markettien hyllyt tyhjenevät kalasta vuoteen 2048 mennessä, ellei radikaalia muutosta saada heti aikaan.
  • EU:n alueella kulutetusta kalasta 60 prosenttia tuodaan ulkomailta. WWF:n arvion mukaan puolet EU:n tuontikalasta on laittomasti kalastettua.
  • EU:n suurimmat ulkoalueiden kalastussopimukset on laadittu Länsi-Afrikan alueella.
  • Maailman suurin laittoman kalakaupan alue on Länsi-Afrikka.
Lähteet: WWF, Ocena, Greenpeace, Environmental Justice Foundation, Ocean2012, Swedish Society for Nature Conversation (SSNC), Institute for European Environmental Policy, World Fish Center, International Transport Workers’ Federation, Euroopan komissio, Human Development Reports, FAO 2010.

Lue myös Kukka Rannan juttu Somalian kaksi piratismia Voima6/2009,
Ahneet apajilla: Liika- ja salakalastusta Afrikassa Maailman kuvalehti Kumppani 10/2010
tai katso kuvareportaasi Las Palmasista Kalastus on julmaa kauppaa Voima 24.3.2011.

Artikkeli on julkaistu Voiman numerossa 3/2011 s. 38-40.

2011/03/31

Leiri muuttaa mutta mihin?

Sataman romanileirin kohtaloa ratkotaan näinä päivinä. Nuorisoasiainkeskus on tänään pyytänyt poliisilta virka-apua leirin purkamiseen. Mitään vaihtoehtoista majoitussuunnitelmaa romaneille ei ole. Kukka Ranta oli mukana, kun romanit kävivät toteamassa, ettei majoitus Hietaniemen palvelukeskuksessa ole realistinen vaihtoehto. 

Helsingin kaupunki haluaa purkaa sosiaalikeskus Sataman pihalle kohonneen romanileirin lopullisesti. Keskiviikkona kolmellekymmenelle romanille tarjottiin yösijaa Hietaniemen asunnottomien palvelukeskuksesta. Kaupungin kerjäläistyöryhmän puheenjohtaja Jarmo Räihä vakuutti neuvotteluissa, ettei yksikään suomalainen koditon tulisi tämän takia menettämään yösijaansa.
Tilanne oli kuitenkin toinen, kun romanit vierailivat Hietaniemen palvelukeskuksessa.
 
Pihalla koditon mies toljottaa saapuvaa seuruetta parta jäässä ja puhuu yksinään paksu turkki suojanaan. Alakuloiset miehet istuvat rivissä ja tuijottavat hölmistyneinä. Joukosta kuuluu vain tokaisu "just joo", ja miesten päät kääntyvät hitaasti poispäin romaneista.

Paloviranomaisten mukaan hätämajoituksen tiloissa voi majoittua enintään 60 henkilöä. Ketään ei kuitenkaan ole tähän mennessä jätetty ulos, Hietaniemen palvelukeskuksen projektivastaava Päivi Männistö kertoo. Niinpä esimerkiksi tiistain ja keskiviikon välisenä yönä tiloissa nukkui 66 henkilöä. Täpötäydessä palvelukeskuksessa ihmisiä sijoitettiin nukkumaan patjoille pitkin käytäviä.

"Fakta on se, että jos tänne tulisi 30 romania, niin saman verran muita ihmisiä jäisi ulkopuolelle", sanoo Männistö.

Onko tässä kaupungin ideassa kyse tarkoitushakuisesta vastakkainasettelusta suomalaisten kodittomien ja romanien välillä?

"Näithän mikä tunnelma sisällä oli", Männistö vastaa.
 
Pimeän käytävän perällä nukkuu mies patjalla. Hauras papparainen tepsuttaa rollaattorinsa kanssa ohi. Palvelukeskuksessa on hiljaista.

Päivi Männistö ja palvelukeskuksen sosiaaliohjaaja Katri Joutselainen esittelevät romaneille nukkumis-, peseytymis- ja ruokailutiloja. Joka aamu palvelukeskus täytyy jättää kello kahdeksan siivouksen takia. Päivittäinen ilmoittautuminen hätämajoitukseen alkaa kello 17, jolloin halukkaat pääsevät myös suihkuun.

Palvelukeskuksessa ei ole ruuanlaittomahdollisuuksia ja ympäristössä on vain maksullisia parkkipaikkoja ahtailla kadunvarsilla. Tämä tuntuu romaneista hankalalta. Tiukat aikataulutkaan eivät sovi romanien arkeen, joka ailahtelee täysin elannon ansainnan mukaan.

Romanien selvitettyä paikan säännöt tehdään yhteinen päätös. Paikka ei sovellu heille. Romanit kiittävät sosiaalityöntekijöitä ja kaupunkia ja suutelevat kohteliaasti kädenselkää.

"Emme halua häiritä suomalaisia asunnottomia. Toivoisimme saavamme paikan, jossa voisimme asua rauhassa karavaaneissamme, kaikki perheet yhdessä. Ostamme itse sähkömme, kunhan vain meitä ei häädettäisi", romanimiehet sanovat.

Julkaistu Voimassa 31.03.2011.